Olisitko sinä miehesi rinnalla jos hän sairastuisi dementiaan 50-vuotiaana
Vastakysely tuolle asiaa toisin päin kyselevälle siis...
Minä toivoisin että olisin, olenhan vannonut "kunnes kuolema meidät erottaa". Ja toivoisin että voisin tehdä sen katkeroitumatta siitä että omia "hyviä elinvoimaisia" vuosia menee hukkaan muistisairaan omaishoitajana. Mutta enpä uskalla väittää sanovani että varmasit olisin rinnalla loppuun asti, en tiedä riittäisikö voimat sittenkään.
Kommentit (9)
Kenelle muistisairaasta on edes iloa?
Minun hartain toiveeni on, että jään auton alle tai liukastun niin, että kopautan pääni ja kuolen. En kerta kaikkiaan halua muistisairautta. En, en ja en.
mutta niin kauan kuin mahdollista oltaisiin yhdessä.
ajatella, että mitä iloa hänestä on? Tuntuu aika julmalta ajatukselta, että kun kerran ihmissestä ei ole enää mitään iloa, hänet voi hyvillä mielin hylätä.
Ja oma vastaukseni on, että pysyisin mieheni rinnalla. Vaikeaa ja tuskallistahan se olisi, mutta olisi se myös julmaa hylätä toinen sairauden takia, joka ei ole hänen omaa syytänsä.
Kenelle muistisairaasta on edes iloa? Minun hartain toiveeni on, että jään auton alle tai liukastun niin, että kopautan pääni ja kuolen. En kerta kaikkiaan halua muistisairautta. En, en ja en.
en myöskään jaksaisi ryhtyä omaishoitajaksi.
Jos eiliseen Therouxiin viittaat, niin siinähän muistisairas mies ei edes tajunnut olevansa naimisissa vaimonsa kanssa. Vaimo oli hänelle vain kaveri, joka kävi välillä katsomassa.
Tämä on ainoita tilanteita, joissa saattaisin harkita täysin kaveritasoisen suhteen ylläpitoa sairastuneeseen puolisoon ja rakkaussuhteen etsimistä muualta. Eihän se olisi edes puolisolta pois.
ei voi luvata, että jaksaisin. Mulla on kuitenkin vammainen lapsi tässä jo hoidettavana.
että mitäs sitten, jos sairastutte Alzheimeriin jo alle 50v?
mies ei ole tukenut minua ikinä missään, ei lastenhoidossa, ei opiskeluissani, vaan päinvastoin kiristänyt ja manipuloinut rahalla ja pilkannut, kun en ole töissä - kun siis olin hoitamassa yhteisiä alle 2-vuotiaita lapsiamme kotona. ja luulee vieläkin minun olevan jotenkin velkaa hänelle siitä kun hän "elätti" perhettämme, tosin hän ei käyttänyt siihen elättämiseen sen enempää rahaa kuin minun ansiosidonnainen äitiyspäivärahani oli. joten ehei en todellakaan aio häntä hoitaa sekuntiakaan jos sairastuu. muutenkin aion sanoa hyvästit koko kuspäälle kun lapset ovat aikuisia.
mutta vannomatta paras.
Etenkin, jos alkaisi dementian vuoksi agressiiviseksi ja väkivaltaiseksi, niin silloin se olisi pakko tuupata johonkin laitokseen.
Miksi ihmeessä olisin.