Mä en tajua näitä salaattikyselijöitä
Miten teillä muka aina on tomaattia, kurkkua ja salaattia?? Minä en ole vuosiin tehnyt tuollaista salaattia, miten voi olla vaikeaa ostaa jotain muuta kaupasta ja lyödä niitä yhteen?? En oikeasti tajua.
Meillä oli tänään salaattia (rooman ja rapeaa), fenkolia, tuoretta kurkkua, tuoretta minttua ja juustoa. Oliiviöljyä, balsamicoa ja mausteita.
Kommentit (30)
Suomessa on aika perinteistä että kasvikset lautasella on pääosin tyyliä kurkku, tomaatti ja peruna. Ei meillä ainakaan lapsuudenkodissa koskaan ollut raaoista kasviksista muuta kuin tomaattia ja kurkkua, joskus lehtisalaattia. Ruoka oli lihaa, perunaa ja sitten pari lohkoa tomaattia ja muutama viipale kurkkua. Tätä taustaa vasten ymmärrän oikei hyvin jos ei oikein osaa säveltää erikoisempia salaatteja.

syntyneet 70-luvulla tai jälkeen. Eli kun ollaan itse oltu aikuisia, niin kaupat ovat pullistelleet jo vihanneksia. Teettekö muuten samaa ruokaa mitä lapsuuden kodissa???

Eikö ihmisillä ole aivoja? Netti on nenän edessä täynnä erilaisia salaattiohjeita. Pakkoko sitä on pysyä niissä iänikuisissa kurkuissa jos kerran itseäkin kyllästyttää.
Mun salaatissa on poikkeuksetta salaattia, kurkkua ja tomaattia, ihan peruspohja mulla.
Meilläkin se on yleensä se salaatin pohja. Maun ja kaapin sisällön mukaan lisätään sitten jotain muuta sekaan tai ei lisätä. Pääasiahan kuitenkin on, että lautaselta löytyy niitä kasviksia.
Oletan kuitenkin täällä palstailevat ovat
syntyneet 70-luvulla tai jälkeen. Eli kun ollaan itse oltu aikuisia, niin kaupat ovat pullistelleet jo vihanneksia. Teettekö muuten samaa ruokaa mitä lapsuuden kodissa???
Meillä ei tehdä vaan aika lailla syödään italialaistyyppistä ruokaa tänne sovellettuna kun mies on italialainen. Sen takia olen opetellut laittamaan ruokaa sellaisistakin aineista joista en ennen tiennyt mitään, mutta luultavasti jos olisin sinkkuna elellyt tai toisen "vanhanajan" köyhien maalaisperheiden ruokaa syöneen kanssa niin en olisi nähnyt mitään tarvetta laajentaa makutottumuksiani, kun en ole niin kulinaristikaan että makuaisti vaatisi uusia elämyksiä.
Hassua oli että esim. herkkusieni oli minulle vielä 25-vuotiaaan täysin uusi tuttavuus ruoanlaitossa, samoin parsakaali. Tankoparsoista tai fenkolista puhumattakaan.
t. 4
Suomessa on aika perinteistä että kasvikset lautasella on pääosin tyyliä kurkku, tomaatti ja peruna. Ei meillä ainakaan lapsuudenkodissa koskaan ollut raaoista kasviksista muuta kuin tomaattia ja kurkkua, joskus lehtisalaattia. Ruoka oli lihaa, perunaa ja sitten pari lohkoa tomaattia ja muutama viipale kurkkua. Tätä taustaa vasten ymmärrän oikei hyvin jos ei oikein osaa säveltää erikoisempia salaatteja.
syntyneet 70-luvulla tai jälkeen. Eli kun ollaan itse oltu aikuisia, niin kaupat ovat pullistelleet jo vihanneksia. Teettekö muuten samaa ruokaa mitä lapsuuden kodissa???
Tälläisten ruoka kikkailuiden takiahan suomessa on liika lihavuus jatkaa vaan kasvuaan, kun ei enää arvosteta peruskotiruokaa.
Salaatitkaan eivät ole enää niitä kevyitä perusvaihtoehtoja vaan näitä tuunattuja kaloripommeja.
Suomessa on aika perinteistä että kasvikset lautasella on pääosin tyyliä kurkku, tomaatti ja peruna. Ei meillä ainakaan lapsuudenkodissa koskaan ollut raaoista kasviksista muuta kuin tomaattia ja kurkkua, joskus lehtisalaattia. Ruoka oli lihaa, perunaa ja sitten pari lohkoa tomaattia ja muutama viipale kurkkua. Tätä taustaa vasten ymmärrän oikei hyvin jos ei oikein osaa säveltää erikoisempia salaatteja.
syntyneet 70-luvulla tai jälkeen. Eli kun ollaan itse oltu aikuisia, niin kaupat ovat pullistelleet jo vihanneksia. Teettekö muuten samaa ruokaa mitä lapsuuden kodissa???
Tälläisten ruoka kikkailuiden takiahan suomessa on liika lihavuus jatkaa vaan kasvuaan, kun ei enää arvosteta peruskotiruokaa. Salaatitkaan eivät ole enää niitä kevyitä perusvaihtoehtoja vaan näitä tuunattuja kaloripommeja.
ei itse tehty ruoka yleensä sitä lihottavinta ole vaan einekset, grilliruuat, karkit, herkut jne joita ei ollut 70-luvulla nykymäärin
Meilläkin se on yleensä se salaatin pohja. Maun ja kaapin sisällön mukaan lisätään sitten jotain muuta sekaan tai ei lisätä. Pääasiahan kuitenkin on, että lautaselta löytyy niitä kasviksia.
laittaa salaattiin? herran jestas että on tyhmää porukaa.
Miten teillä muka aina on tomaattia, kurkkua ja salaattia?? Minä en ole vuosiin tehnyt tuollaista salaattia, miten voi olla vaikeaa ostaa jotain muuta kaupasta ja lyödä niitä yhteen?? En oikeasti tajua. Meillä oli tänään salaattia (rooman ja rapeaa), fenkolia, tuoretta kurkkua, tuoretta minttua ja juustoa. Oliiviöljyä, balsamicoa ja mausteita.

se oli pointti =)
Ruokaa ostetaan, jopa velaksi tänä päivänä, että olisi varaa näihin ns.eksoottisiin ruokiin.
70-luvun ruoka oli ainakin edullista, eikä sitä tarvinnut velaksi ostaa.
Ehkä peruskotiruuan arvostaminen parantaisi monen taloudellistakin asemaa.
Ruokaa ostetaan, jopa velaksi tänä päivänä, että olisi varaa näihin ns.eksoottisiin ruokiin. 70-luvun ruoka oli ainakin edullista, eikä sitä tarvinnut velaksi ostaa. Ehkä peruskotiruuan arvostaminen parantaisi monen taloudellistakin asemaa.
eikö tämä ole peruskotiruokaa??
No ei nämä ole mitenkään eksoottisia ruokia nykysuomessa =)
eikö tämä ole peruskotiruokaa??
Miten nykyään oikein voisi määritellä peruskotiruoan, kun osa perheistä syö 1950-lukulaista suomalaista maalaisruokaa, osa aasialaistyylisesti, osa välimerentyylisesti, osa kivikautisestikin, osa taas kokeilee kaikenlaitsa erilaisista ruokakulttuureista.
Itse ajattelen kuitenkin sen peruskotiruoan sellaiseksi mitä täällä syötiin ennen muiden maiden perinteesee kuuluvien ruokatrendien tuloa Suomeen 1980-luvulla.
No ei nämä ole mitenkään eksoottisia ruokia nykysuomessa =) eikö tämä ole peruskotiruokaa??
Miten nykyään oikein voisi määritellä peruskotiruoan, kun osa perheistä syö 1950-lukulaista suomalaista maalaisruokaa, osa aasialaistyylisesti, osa välimerentyylisesti, osa kivikautisestikin, osa taas kokeilee kaikenlaitsa erilaisista ruokakulttuureista. Itse ajattelen kuitenkin sen peruskotiruoan sellaiseksi mitä täällä syötiin ennen muiden maiden perinteesee kuuluvien ruokatrendien tuloa Suomeen 1980-luvulla.
Kiinankaali, tomaatti, kurkku ja chilivalkosipuli-kastike. Ainut muuten mitä lapsetkin syö.
Lehtisaatti vaan sopii paremmin suuhun esim. jääsaalaatti on todella kitkerää.
No ei kai kukaan syö nykyään sellaista ruokaa????
nro 17:n tuttavapiiristä ja sukulaisista aika monet syövät hyvin pitkälle niin, varsinkin vähävaraisemmat ja vähemmän koulutetut. Ei niiltä mitään oliiviöljyjä, balsamicoja tai tuoreminttuja keittiöstä löydy tosiaan. Perunoita, lihaa, porkkanaa, kurkkua, tomaattia, ruisleipää ja maitoa kylläkin.
Kiinankaali, tomaatti, kurkku ja chilivalkosipuli-kastike. Ainut muuten mitä lapsetkin syö.
Lehtisaatti vaan sopii paremmin suuhun esim. jääsaalaatti on todella kitkerää.
Kiinankaalin saisi minusta kieltää kylmistä salaateista. Alkuperämaassaanhan sitä käytetäänkin vain kypsennettynä esim. wokattuna, eikä se kyllä raakana herkkua ole missään.
kun ei ole edes rahakysymys monesti enää
sekaisin