Lue keskustelun säännöt.
Kysyisitkö sinä lapsesi kaverin äidiltä mihin lastemme ystävyys loppui?
30.05.2012 |
Eli lapseni oli koko eskarin kavereita, tarhassa ja ekalla. Vapaa-ajalla leikkivät yhdessä. Nyt lapseni kaveri on löytänyt toisen kaverin eikä enää halua olla lapseni kanssa.
Vähän aikaa lapseni oli surumielinen. Olen kannustanut olemaan vaan rohkeasti muiden kanssa ja on löytänytkin muuta seuraa. Ihmeen hyvin on sopeutunut tilanteeseen.
lapseni välillä miettii tilannetta, olen kyllä itsekin miettinyt. Mutta eikös se ole niin, että jokainen valitsee kaverinsa?
Kysyisittekö itse vastaavassa tilanteessa toiselta äidiltä, että mihin kaveruus loppui? Olemmeko loukanneet tms?
Kommentit (35)
kiusaamiseen ja kaveritta jättämiseen vähän vakavammin...
Tilanne korjaantuikin tämän myötä ja lapsemme löysivät toisensa uudelleen, kun kaverin äitikin vähän tsemppasi omaa lastaan olemaan enemmän tekemisissä meidän tyttömme kanssa ja esim. otti lastamme mukaan leffaan, järjesti yökyläilyjä yms. kivaa yhteistä tekemistä. Tämän jälkeenkin olemme me äidit yhdessä selvittäneet isompia erimielisyyksiä, pikku riidat saavat toki selvittää keskenään. Mutta minä olenkin ainokaisen, ja vieläpä kiltin tytön äiti, mikä tällä palstalla tarkoittaa yhtä kuin lähes lapseton ja asioista mitään ymmärtämätön turhake. :)
En puutu lapseni kaverisuhteisiin tai ala "tsemppaamaan". Lapsi saa kyllä itse valita kaverinsa. Pitäisin tosi outona, jos joku äiti rupeisi soittelemaan tuollaisesta asiasta. Ajattelisin varmaan että onpa ylihysteerinen ihminen. Luultavasti korkeintaan rohkaisisin lasta vähentämään k.o. kaverin kanssa olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiusaamiseen ja kaveritta jättämiseen vähän vakavammin...
Tilanne korjaantuikin tämän myötä ja lapsemme löysivät toisensa uudelleen, kun kaverin äitikin vähän tsemppasi omaa lastaan olemaan enemmän tekemisissä meidän tyttömme kanssa ja esim. otti lastamme mukaan leffaan, järjesti yökyläilyjä yms. kivaa yhteistä tekemistä. Tämän jälkeenkin olemme me äidit yhdessä selvittäneet isompia erimielisyyksiä, pikku riidat saavat toki selvittää keskenään. Mutta minä olenkin ainokaisen, ja vieläpä kiltin tytön äiti, mikä tällä palstalla tarkoittaa yhtä kuin lähes lapseton ja asioista mitään ymmärtämätön turhake. :)
En puutu lapseni kaverisuhteisiin tai ala "tsemppaamaan". Lapsi saa kyllä itse valita kaverinsa. Pitäisin tosi outona, jos joku äiti rupeisi soittelemaan tuollaisesta asiasta. Ajattelisin varmaan että onpa ylihysteerinen ihminen. Luultavasti korkeintaan rohkaisisin lasta vähentämään k.o. kaverin kanssa olemista.
Kaverit vaihtuvat lapsilla kaiken aikaa. Se on ihan normaalia.
Siis jos lapset ovat useamman vuoden olleet selvästi hyviä kavereita ja tuntisin äidin, niin ehkä kysyisin onko jotain sellaista tapahtunut mitä minun tulisi tietää. Lähinnä kai, jos vaikka oma lapseni olisikin aina kaverilla ollessa käyttäytynyt huonosti tai varastanut kaverilta jotain tms ja vanhemmat olisivatkin kehottanut omaa lastansa ettei leiki enää lapseni kanssa, mutta ei ole kehdannut mulle sanoa mitä lapseni on tehnyt. Kaikki kuitenkin on mahdollista.
En kuitenkaan pyrkisi mitenkään uudelleen lämmittämään kaverisuhtetta, jos se on vaan hiipunut tien löydettyä uuden kaverin.
Tavallaan kummallista, jos eivät enää ollenkaan ole kavereita. Ja miten kukakin opettaa lapsia, että kavereita toisiaan tulee ja menee vaiko että hyviä ystäviä voi arvostaa. Jos löytää uusia parempia kavereita, niin joku selitys voisi olla paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siksi haluaisin tietää syyn. Esim jos tosiaan lapseni on käyttäytynyt huonosti tai varastanut jotakin. Vaikea mun on kyllä uskoa sellaista, kun mitään tällaista ei ole ollu koskaan ilmassa. Mutta mistäs sitäkään tietää.
Onko se hullua kesän lopulla vasta kysyä asiaa. Ajattelin, ettei sitten tosiaan tule sellaista kuvaa, että yritän painostaa kaveruuden jatkumiseen.
AP
kolmannella. Asuttiin aika lähekkäin ja oltiin kuin paita ja peppu. Muutti kolmannella kauemmaksi uuteen taloon (ehkä kilometrin päähän). Ekana kouluaamuna muuton jälkeen meni toisten porukkaan ja olin ilmaa. En tänä päivänä tiedä, mitä siinä tapahtui. Muistan, että se sattui, vaikka sosiaalinen lapsi olenkin ja oli muitakin kavereita. Olen jälkikäteen miettinyt, että ehkä ei tykännyt musta lainkaan ja joutui olemaan kaveria, koska asuin lähellä. Pääsi ehkä eroon muutettuaan kauemmaksi? Who knows?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä vaan ihmettelen tuossa hyvässä kaverissa joka jätti, niin hän on nyt koko ajan vaan uuden kaverin kanssa. Vanhalle ei jää yhtään aikaa.
Lapseni on hänelle soitellut ja kysellyt ehtiikö näkemään niin vastaus on aina ei. Onneksi lapseni nyt itsekin tajusi ja sanoi ettei enää soita.
Kutsu tuli synttäreille, lapseni ei haluaisi mennä. Ymmärrän hyvin kyllä miksi ei halua mennä.
AP
Useinhan lapset vaan vaihtaa kaveria ilman erityistä syytä. Eivätkä osaa pitää sitä vanhaa kaveruutta, vaan uusi tavallaan tulee sitten täysin korvaamaan vanhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne korjaantuikin tämän myötä ja lapsemme löysivät toisensa uudelleen, kun kaverin äitikin vähän tsemppasi omaa lastaan olemaan enemmän tekemisissä meidän tyttömme kanssa ja esim. otti lastamme mukaan leffaan, järjesti yökyläilyjä yms. kivaa yhteistä tekemistä. Tämän jälkeenkin olemme me äidit yhdessä selvittäneet isompia erimielisyyksiä, pikku riidat saavat toki selvittää keskenään. Mutta minä olenkin ainokaisen, ja vieläpä kiltin tytön äiti, mikä tällä palstalla tarkoittaa yhtä kuin lähes lapseton ja asioista mitään ymmärtämätön turhake. :)
En puutu lapseni kaverisuhteisiin tai ala "tsemppaamaan". Lapsi saa kyllä itse valita kaverinsa. Pitäisin tosi outona, jos joku äiti rupeisi soittelemaan tuollaisesta asiasta. Ajattelisin varmaan että onpa ylihysteerinen ihminen. Luultavasti korkeintaan rohkaisisin lasta vähentämään k.o. kaverin kanssa olemista.
niin olisitteko toivoneet vanhempienne jotenkin puuttuvan asiaan? Tai puuttuiko ne?
Miten käyttäytyä. Lapsethan ei ole yleensä ilkeitä, vaan ajattelemattomia. Minä en tiennyt, miten sitten olla, kun kaveri ei ole enää kaveri. Loukkaannuin niin, etten enää puhunut mitään, mutta olin surullinen. Sitten omaksuin sen asenteen, että ei kavereista kannata välittää, kun mitä tahansa voi yhtäkkiä tapahtua ja sitten vaan olet ilmaa.
Lapset tarvii yleensä neuvoja tai kuuntelevaa korvaa, asioiden suhteuttamista, kun elämää vasta opetellaan. En itse ole sen kannalla, että vanhempien pitää pomottaa, ohjailla ja urkkia kaikkea, mutta kyllä jonkinlaista apua pitää antaa lapselle niissä jutuissa, joissa tämä ei ole luonnostaan hyvä.
Joku toinen lapsi menisi itse kysymään, että miksä et oo mun kanssa, voidaaks me olla kolmin? Toinen lapsi taas vetäytyy ja on surullinen. Kolmas lapsi tekee jotain muuta. Kaikkeen ei tarvitse puuttua, mutta jos lapsi oikeasti suree jotain, en tajua, miksi asia pitää vain ohittaa mykkänä.
Lisäksi täällä av:lla ainakin vaikuttaa siltä, että ihmiset on melkein vainoharhaisia vaikka sen suhteen, että avaa suunsa ja kysyy jotain. Oletteko te oikeasti tuollaisia? Että yksi kysymys tai yhteydenotto muodostuu aivan kamalan suureksi tapahtumaksi ja saa megalomaanisia merkityksiä? Pelkäättekö te ihmisiä? Jos joku toinen äiti kysyisi multa, että "Hei, meidän elli ja ninnu ei ole leikkineet yhdessä vähään aikaan, tiedätsä onko jotain tapahtunut?", en ensimmäiseksi sanoisi sille "ninnulleni", että sen ellin kanssa et sitten leiki! Sen äiti puhui mulle! (HUI!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen keskustellut asiasta lapsen kanssa, joka on surullinen kun ystävä sanoi että hänellä on nyt uusi paras kaveri. Menevät samalle luokalle syksyllä, kun taas lapseni jatkaa vanhassa luokassa. Yritän lohduttaa lasta, että onneksi hänellä on monia hyviä ystäviä(ei siis ole menettämässä ainoaa kaveriaan). En aio keskustella asiasta ko kaverin äidin kanssa, mutta myönnettäköön, että odotan että seuraava kylään kutsu tulee sieltä, koska olemme olleet niin aktiivisia pyytämään tätä kaveria tänne meille leikkimään, ja ystävyyshän on vastavuoroista, joten merkki ystävyyden jatkumisesta edes jotenkin, olisi nyt tämän kaverin vuoro pyytää heille. Aika näyttää, elämä opettaa.
Moi.. Mä oon 11v. tyttö 5lk. Mul oli 1paraskaveri 2lk lähtien ja nyt tällä 2016 vuodella meille tuli riita siitä että minä olin rehellinen opettajalle kun sanoin että 4 tyttöä vaihtoi joukkuetta ja mun paras kaveri oli siinä. He sanoinvat toisilleen keskenään "Ei puhuta sille" Ja koulun jälkeen sitten he laittoivat mulle viestiä whatsapin kautta ja he laittoivat kuvan jossa yksi irvisteli rumasti, toinen näytti keskisormea, ja mun paras kaveri hymyili ilkeästi. Ja kuvassa oli tekstinä "Me ei luoteta suhun enään" Minä olin vihainen ja vastasin "No mitä siitä?" Ja he laittoivat minulle "No sitä vaan et oot kauhein ihminen jonka oon kohdannu" Ja se loukkasi minua... Me sitten iskän kanssa laitettiin viestiä ja soitettiin iskän puhelimelta ja he laittoivat minulle ääniviestin että "Et sä saa jaella mun numeroo sun iskälle, mun äitiki sano et mä voin soittaa poliisille koska sä jakelet mun numeroo" Sitten asiaa selvitettii asiaa koulussa ja he olivat KAIKKI 4 rauhattomia asiasta ja nauroivat ja pelleilivät koko ajan.Opettaja sanoi että " Teille 5 on seuranta ja perjantaina tuokailun jälkeen on uusi puhuttelu" Perjantaina sitten opettaja kysyi "Miten viikko on mennyt?" Ja yks vastas "Hyvin, koska me ei olla puhuttu:)" Ja entinen paras kaverini sanoi "Sillee hyvin koska ku mul kaatu ne vesivärit eilen niin (minä) tuli auttamaan siivoo niitä värejä" Ja sitten opettaja sanoi "No hyvä. Mut tiiätteks te että tää menee nettikiusaamisen puolelle? Muuten, meidän koulussa on tällänen Kiva-Tiimi joka ehkä hoitaa tätä teidän koulu suhdetta." Ja sit ope meni pois luokasta ja me jäätiin sinne. Mua alko itkettää siel luokas ja ne oli sillee niitten porukas "Itkeeks toi?" Sit kuulu "No, kyl mäki itkisin jos mua kiusattais!" "Mitä se teki meille ees?" "Mä haluun mennä pyytää anteeks" Sitten vaan 3 heistä tuli pyytää anteeksi ja minä en antanut koska mä tiesin et se tapahtuisi uudelleen kaikki.. Sitten kun tunti alkoi niin opettaja kysyis multa "Onks kaikki ihan ookoo?" TIETTY EI OO KOSKA MUA HEI KIUSATAAN!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen näitä curling-kommentteja. Vanhemmat ovat tärkeässä roolissa ja lasten tukeminen ja myös suora ohjaaminen kaveriasioissa on lähes välttämätöntä, eikä mitään curling-vanhemmuutta.
Onko teillä lasten ja nuorten itsemurhat sekä kouluampumiset jo päässeet unohtumaan, kun kuvittelette, että lasten kannattaa jo alakouluiässä antaa vapaasti setviä omat ihmissuhteensa?
Kiusaamisen ja muun epäeettisen toiminnan estäminen sekä kaveritaitojen opettaminen on vanhempien ja opettajien vastuulla. Ja
osalla lapsista taidot ovat hyvinkin vajavaiset vielä yläasteellakin.
En puutu lapseni kaverisuhteisiin tai ala "tsemppaamaan". Lapsi saa kyllä itse valita kaverinsa. Pitäisin tosi outona, jos joku äiti rupeisi soittelemaan tuollaisesta asiasta. Ajattelisin varmaan että onpa ylihysteerinen ihminen. Luultavasti korkeintaan rohkaisisin lasta vähentämään k.o. kaverin kanssa olemista.