Kaveruudesta, kateudesta jne.

Onko teillä sellaista kaveria/ystävää, jolle on periaatteessa kateellinen, mutta toisaalta sen toisen touhut ärsyttävät?



Puhumme ystäväni kanssa paljon miehistä. Itse olen vähän sen sorttista tyyppiä, että ihailen kovasti vahvoja naisia, jotka eivät miesten perään itke, eivätkä varsinkaan omista elämäänsä miesten miellyttämiselle. Ovat rohkeasti sitä mitä ovat, eivätkä liikaa mieti muiden mielipiteitä (siihen pyrin siis itsekin, vielä täytyy kuitenkin vielä kasvaa).



Tämän nuoren naisen puheista huomaa jatkuvasti sen ajatusmaailman, että nainen on hyvä nainen vain, kun "saa miehen". Sitten se mies täytyy "onnistua pitämään" eli toisin sanoen tehdä kaikki mahdolliset temput, ettei mies jätä. Sängyssä siis otetaan sitä vehjettä jokaiseen aukkoon, vaikka oikeastaan ei kauheasti haluttaisi, alusvaatteet ostetaan sen mukaan, mistä mies pitää (no, jossain määrin ihan ymmärrettävää, totta kai). Ei saa puhua asioista, jotka painaa mieltä, ettei olisi tyypillinen nainen, joka "nalkuttaa". Ei voida myöntää miehelle, että haluttaisiin ihan oikea suhde seksisuhteen sijaan, koska "minä en ole niin kuin muut naiset".



Olen ehkä jossain määrin kateellinen, kun en itse tuollaiseen miellyttämiseen pysty. En vaan pysty, haluan, että voin sanoa miehelle vastaan tai valittaa, ilman että se on sitä "naisten kotkottamista" enkä myöskään halua, että mun täytyisi opetella ties mitä kuperkeikkaa ja päällä seisomista, että saisin "pidettyä miehen". Toki ihan sopivissa määrissä haluan, että läheisillä ihmisillä on hyvä olla ja haluan tehdä asioita heidän hyväkseen, mutta eikö siinäkin mene joku järkevä raja? Lisäksi toi arvomaailma on niin kovasti ristiriidassa sen kanssa, mihin itse pyrin ja mitä ihailen. Tuntuu, että hänen rinnalla minä olen se karvainen ja miehekäs feministieukko, hän taas se joka miehen unelma.