Vävyni uusi nainen on raskaana :(
Tyttäreni mies jätti perheensä ennen joulua ja muutti suoraan naispuolisen työkaverinsa luokse. Tytär ei omien sanojensa mukaan aavistanut, että miehellä oli sivusuhde. Perheessä on neljä lasta, joista nuorin oli vasta vauva. Vanhimmalla on synnynnäinen sairaus, joka vaatii erityishoitoa viikoittain.
Tyttäreni on aivan lopussa yksinhuoltajana. Vävyni ei voi ottaa lapsia luokseen, koska asuu tuon naisen yksiössä. Tuskin monikaan lapseton nainen haluaa yksiöönsä neljää vierasta lasta. Vävy hakee joskus lapsia pari kerrallaan leikkipuistoon.
Tilanne olisi sinällään ihan tarpeeksi raastava, mutta näin vävyn kumppaneineen kaupassa viime viikolla. Nainen, joka sitäpaitsi on selvästi vävyäni vanhempi, oli hyvin selkeästi raskaana. Se oli todellinen isku vasten kasvoja. En edes kestä ajatella tilannetta, kun tyttärelleni selviää, että lapsille on tulossa sisaruspuoli ,vaikkei isä kykene huoltamaan entisiäkään.
Olen aivan hämmentynyt. Tällaistako maailma tänä päivänä on? Eikö kukaan tunne mitään vastuuta tekemisistään? Edes lapsista?
Jos juuri sinä harkitset juuri nyt ryhtymistä suhteeseen varatun isän kanssa ,mieti kaksi kertaa. Moni ihminen ja lapsi joutuu kärsimään todella, todella paljon. :(
Kommentit (56)
Hyvin vaikeaa se oli. Kun oli kaikkein vaikeinta, ajattelin ensisijassa lapsiamme ja heidän kotiaan ja perhettään. Kyse ei ollut suhteesta, se helpotti hieman. Mutta todella, todella vaikea paikka. Painin asian kanssa edelleen.
silti tuli lapsi? Uskotko ukkoa, että yhdellä tapaamisella tuli paksuksi? Maksaako ukkosi sille elarit?
Mistä tiedät, että mies ei tapaile naista yhä? Tapaako mies lastaan? Minun luottamukseni ei kyllä riittäisi noin pitkälle. Olisin hermoraunio.
minäkääm luultavasti luottaisi. Kai miehen olisi tapailtava kuitenkin lastaan. Miten se onnistuu tapaamatta lapsen äitiä?
Rakastuminen ei katso aikaa ja paikkaa. Kun tunteet vie, ei sille mitään voi. Kerran täällä vaan eletään.
juuri se kuuluisa toinen nainen. :(
tilanne on kaikin puolin vaikea. Suututtaa tyttösi puolesta. Oman lapsen suru on iso taakka. Ja lapsenlasten, erityislapsikin vielä. Tyttäresi on vahva ihminen, jos tuosta selviää. Pettäjänaiset ovat syvältä, nimim. kokemusta on.
Rakastuminen ei katso aikaa ja paikkaa. Kun tunteet vie, ei sille mitään voi. Kerran täällä vaan eletään.
juuri se kuuluisa toinen nainen. :(
sydämestään rakastunut ihminen, se voi olla mieskin. Mies voi rakastaa myös paljon, jopa ap:n tapauksessa. Kotona väsynyt äiti/vaimo, kiukuttelevat lapset ym. Työkaverin lohtu voi olla kullan arvoista miehen selviämisen kannalta.

ai MIEHEN selviämisen kannalta?! Entäs se vaimo??
En kadu yhtään että itse lähdin sielunkumppanin mukaan. Ei ole kumppanuus kadonnut yhtään minnekään. Enne olin onnettomassa liitossa, nyt onnellisessa. Niin yksinkertaista se on.
Rakastuminen ei katso aikaa ja paikkaa. Kun tunteet vie, ei sille mitään voi. Kerran täällä vaan eletään.
juuri se kuuluisa toinen nainen. :(
sydämestään rakastunut ihminen, se voi olla mieskin. Mies voi rakastaa myös paljon, jopa ap:n tapauksessa. Kotona väsynyt äiti/vaimo, kiukuttelevat lapset ym. Työkaverin lohtu voi olla kullan arvoista miehen selviämisen kannalta.
ai MIEHEN selviämisen kannalta?! Entäs se vaimo??
Vee mikä ajatus! 4 lasta, joista yksi on vauva, ja mies hakee lohtua uudesta suhteesta kun vaimo on väsynyt? Ei tule mieleen tukea sitä vaimoa, ettei olis niin väsy?

jos vaimoa ei kiinnosta miehen tuki? Mieheni eksä ei ottanut miehen tukea vastaan, siksi mieheni valitsi minut.
T. Nyt onnellisen miehen onnellinen avovaimo
Ryhtyi myös suhteeseen kahden pikkulapsen isän kanssa, kun perheessä elettiin vauva-arkea. Siskoni väitti, että vauvan itku ja vaimon nalkutus kävivät miehen hermoon niin, että siskoni tavallaan pelasti miehen. En ymmärrä naisia, jotka ajattelevat noin, ja niitä tuntuu olevan paljon.
Tuohan on pelkkää itsepetosta, annetaan itselle muka syy rikkoa toisten perhe. jotkut saavat siitä saurasta tyydytystä.
AP:lle sanoisin: kerro sinä tyttärellesi. ITse kuulin puolitutulta, että miehellä on toinen. Tuttu luuli minun tietävän ja tilanne oli kaoottinen. En paljastanut olevani tietämätön ja teeskentely oli helvettiä, kun maa katosi jalkojen alta.
Ryhtyi myös suhteeseen kahden pikkulapsen isän kanssa, kun perheessä elettiin vauva-arkea. Siskoni väitti, että vauvan itku ja vaimon nalkutus kävivät miehen hermoon niin, että siskoni tavallaan pelasti miehen. En ymmärrä naisia, jotka ajattelevat noin, ja niitä tuntuu olevan paljon.
Tuohan on pelkkää itsepetosta, annetaan itselle muka syy rikkoa toisten perhe. jotkut saavat siitä saurasta tyydytystä. AP:lle sanoisin: kerro sinä tyttärellesi. ITse kuulin puolitutulta, että miehellä on toinen. Tuttu luuli minun tietävän ja tilanne oli kaoottinen. En paljastanut olevani tietämätön ja teeskentely oli helvettiä, kun maa katosi jalkojen alta.
Minäkin kuulin muualta, että mies oli pettänyt. Olisin mieluummin kuullut mieheltä itseltään tai vaikka edes äidiltä. :(
Hän voi pyytää vaikka tyttären lapsineen kylään ja auttaa lasten kanssa jotta tytär saa jotain inhimillisyyttä asiasta kuulemiseen. Olit itse järkyttynyt nähdessäsi raskaana olevan naisystävän, ajattele miltä tyttärestäsi tuntuisi jos saisi tietää noin, ilman pehmennyksiä ja tilaisuutta vetäytyä pois katseista.

Paska tilanne.
Rakastuminen ei katso aikaa ja paikkaa. Kun tunteet vie, ei sille mitään voi. Kerran täällä vaan eletään.
Kun löytää sielunkumppaninsa, silloin on tehtävä kipeitäkin ratkaisuja. Itse en aikoinani siihen pystynyt, kun pelkäsin ihmisten puheita. Nyt kidun rakkaudettomassa liitossa ja ajattelen joka päivä tuota ihmistä kaukaa menneisyydestä. Kun silloin olisin seurannut sydämeni ääntä, hetken olisi ollut muutamalla ihmisellä paha olla, mutta elämä olisi jatkunut. Nyt minun elämäni junnaa paikoillaan, enkä voi koskaan olla onnellinen, kun tiedän, että tuolla jossain on minun puolikkaani, jota en koskaan enää näe.
Keskittyisit siihen, mitä sinulla on. Toki liittosi on rakkaudeton, jos lähetät sen muualle. Oma vikasi. Ihmisen tahdolla on myös merkitystä.

Arvaapa, olenko tahtonut?
ketju on karannut vähän uusille urille.