Pidättekö lomanne limittäin jotta lapsille saataisiin mahdollisimman pitkä loma?
Entä onnistuuko palkaton vapaa tai lomarahojen vaihto vapaaksi? Kuinka paljon pystytte itse neuvottelemaan loma-aikojanne vai määrääkö työnantaja loma-ajankohdan?
Kommentit (26)
jotta voitaisiin koko perhe viettää yhdessä aikaa edes viikon verran kesällä. Joinain vuosina tämä on onnistunu palkattomien vapaiden avulla, joinain ei pomot ole suostuneet edes niihin. Mutta yleensä ollaan saatu jotain aikaan.
Ja lomien lisäksi isovanhemmat hoitavat lasta yleensä parin lyhyen pätkän verran.
Toisaalta ei kaikilla ole tähän mahdollisuutta, joten senkin takia on kiva itse nähdä vaivaa kun töiden suhteen on edes jotain neuvotteluvaraa, niin ei ainakaan omat lapset vie sitten paikkaa joltain, joka sitä tarvitsee enemmän.
Olemme koko perhe 4 vkoa lomalla heinäkuussa yhdessä. Saman ajan meidän päiväkotikin on kiinni. Sitten kun vanhin menee kouluun, joudumme katsomaan homman uusiksi.
leirejä tms. kun niin moni on sitä mieltä, että kouluikäisen kanssa on pakko lomat limittää?
Meillä ainakin tulee nyt 9v esikoinen olemaan koulun jälkeen kolme viikkoa kotona " yksin", eli käy päivisin fillarilla jalkapallokoulussa, joka kestää saman verran kuin tavallinen koulupäiväkin on tokalla kestänyt, eli sen n. 4 tuntia. Välillä menee kavereille tai isovanhemmille, mutta oli kyllä jo viime kesänä jonkin verran kesälomalla kotona. Ei kokonaista päivää yksin, mutta tuollaisia kerhopäiviä oli.
Ja menee vielä syksyllä iltapäiväkerhoon kun siellä tilaa on. Ei siis ole tottunut (eikä halua) olemaan yksin kovin kauaa. Ja eikä mielestäni tarvi, kun ei ole pakko.
No, meillä on siis lapsilla lomaa vanhempien kanssa yhdessä ja erikseen 2kk. Ja viimeiset 2 viikkoa (mikä yli tuosta jää) koululainen on mummoloissa. 5v, menee sitten "jo" tarhaan.
Ihanaa, ihanaa on, vaikka ollaanki vain viikko yhteisellä lomalla koko perhe! Lisäki on varattu yksi viikonloppu vain minulle ja miehelle.. :)
Rentouttavia lomia kaikille, miten ikinä ne vietättekin!
muuten erikseen, jotta saadaan mahdollisimman pitkä loma lapselle hoidosta. Tämä on ensimmäinen kesä kun tätä asiaa tarvitsee miettiä. Mun työpaikalla ei tunnu onnistuvan mikään eikä miehenkään. Oman lomanikin joudun pitämään kahdessa palassa toivomani yhtenäisen lomajakson sijaan ja juuri niitä paria viikkoa, johon olisin itse eniten lomaa kaivannut en lomaksi saanut.
Mieluiten pitäisin koko kesän palkatonta (ainakin kesäkuun alusta elokuun loppuun) mutta sellainen ei olisi missään nimessä mahdollista. Toivomuksia toki sai loma-ajasta esittää mutta joustaa piti tänä vuonna ainakin.
on kikkailtu monella tapaa, jotta lapset ovat voineet olla hoidosta pitkään lomilla, eli lomia limitetty, lomarahoja vaihdettu, mummokin parina kesänä on auttanut jne. Ta on poikkeuksetta suostunut lomapyyntööni. Eli mun lapset ovat aina viettäneet ns koululaisloman, nyt tietenkin jatkuu, kun ovat jo koulussa. Tänä kesänä ovat keskenään pari viikkoa, mutta ikähaitari on 11-15v.
Ilman muuta selvää, että limitetään. Sama työpaikka, niin päivisin saamme muutenkin olla tekemisissä. Lomat voi siis viettää jokusen vuoden erikseenkin =)