Miksihän alussa valehdeltiin ETTEI tyttö kuollut vesipokerin takia?
Kommentit (10)
nyt juttu, että vesipokeri oli kuin olikin syy... Tai siis vesimyrkytys siitä johtuen.
tuostahan olisi pitänyt heti varoittaa lapsia. No omaani varoitin joka tapauksessa...
Ja joku asiantuntijakin väitti lehdissä että vettä täytyisi juoda niin paljon ettei siihen edes pysty.
Hyvä että vanhemmat tulivat nyt kertomaan totuuden. Kiitos ja jaksamista heille.
Ensin hirveällä vimmalla kielletään kaikki ja vedotaan juurikin siihen vanhempien tuskaan. Nyt vedotaan samaan ja myönnetään "huhut" tosiksi. Outoa todella.
Ei alussa mitään valehdeltu. Ennen ruumiinavausta ei voi sanoa mikä on kuolinsyy, oli kuinka ilmiselvä tahansa.Amen.
Ei alussa mitään valehdeltu. Ennen ruumiinavausta ei voi sanoa mikä on kuolinsyy, oli kuinka ilmiselvä tahansa.Amen.
että vesipokeria on pelattu, mutta ei tiedetä, onko sillä mitään tekemistä kuoleman kanssa. Kun asialla niin paljon kuitenkin spekuloitiin. Nythän tehtiin päinvastoin. Lehdissä haastateltiin asiantuntijoita, joiden mukaan kuoleminen vesipokerin vuoksi on mahdoton ajatus.
Osanotto omaisille ja muille läheisille. Onneksi perhe tuli julki asian kanssa, vaikka onkin tietysti oikeutettu suremaan rauhassa. Toivotaan, että nyt saavatkin.
kukaan ei kertonut, että pelasivat vesipokkaa?
Tyttö olis saattanut jopa pelastua, jos olis saanut oikean hoidon...
Nettihuhustahan tämäkin alkoi, eli jollain oppilaalla tuli huono omatunto asiasta.
ja melkein kaikki leikkivät ala-asteella vesipokkaa. Se on ihan saatanan vaarallinen leikki, ja 80kg miehelle n. 1,5 litran kertarykäyskin on hyvin todennäköisesti tappava veto. Puhumattakaan jostain 30kg lapsesta, tuskin tarvitsee litraakaan juoda yhtee syssyyn kun pitäisi jo olla sairaalassa.
Se on kumma ajattelumalli, että vettä se vaan on eikä siinä nyt mitään voi käydä, maha vähän hölskyy ja jos juo liikaa niin tuleehan se yrjönä pihalle. Tajutkaa hyvät ihmiset että vesimyrkytykseen kuolee vuosittain monta ihmistä eikä vesi todellakaan ole mikään leikin asia!