oletteko selvinneet pettämisestä parisuhteessa?

Pettämisestä voi selvitä. Se vaatii paljon sekä aikaa että kyyneliä, mutta kyllä siitä voi selvitä.

Meidän suhteessa pettämis-skandaali tapahtui kun olin itse ulkomailla ja jouduimme oleen erossa monta kuukautta. mieheni petti minua, minä sen jälkeen häntä. mieheni tunnusti minulle heti, myös minä hänelle.

Kotiin palattuani alkoi tuskainen tie. itkua, murhetta, syömishäiriöitä ja masennusta. Selviytyminen kesti vuoden. Oli vaikea hyväksyä sekä toisen että myös omaa tekoa. Ystävämme sanoivat useasti, että teidän kannattaisi erota hetkeksi ja miettiä näitä asioita.Isoäitini tapasi sanoa: mitä vaikeampaa on suhteessa, sitä lähempänä toista pitää pysytellä.

Kuuntelin isoäidin ohjetta. Helppoa ei ollut rakentaa luottamusta toiseen uudelleen. Siitähän se kyse on, pitäisi luottaa ihmiseen joka on luottamuksen menettänyt pahimmalla mahdollisella tavalla.

Tänä päivänä ollaan hyvin onnellisia, tiedämme ja olemme sitä mieltä, ettei meidän tarvitse sillä asialla lähteä enää koskaan leikkimään.

Eli siis selvitä voitte, tahtoa tarvitsette.

Voimia teille.

Heipä hei! Valitettavasti ei ole edessäsi helppo tie, valitsetpa miten tahansa. Itselläni on kokemusta asiasta, koska meillä tuo erilleenmuutto rinnakkaisuhteen paljastuttua tapahtui noin vuosi sitten. Luin silloin ihan alkuvaiheessa mm. väestöliiton sivuilta ohjeita siitä, ettei mitään ratkaisuja pitäisi tehdä hätiköidysti. En kuitenkaan pystynyt elämään valintaansa miettivän miehen kanssa yhdessä, vaan oli oikein terveellistä näin jälkikäteenkin ajatellen muuttaa erilleen. Ilman erilleenmuuttoa emme olisi varmaan selvinneetkään.



Voin sanoa tämän vuoden kokemuksella, että mikäli miehelläsi on vahva tahto selvittää syitä ja pohtia asioita sekä saada suhteenne taas toimimaan, voi teillä olla hyväkin tulevaisuus yhdessä edessänne. Tällaiset asiat ovat sellaisia, että niistä kyllä ottaa yleensä opikseen, ja varsinkin osaa olla pitämättä puolisoaan itsestään selvyytenä.



Minä olen kriisistä jo selviytynyt, ja olen kuullut monenkin parin selviytyneen. Se vaatii kuitenkin kummaltakin osapuolelta paljon, ehkä parisuhdeterapiaakin ja sitä, että asiaa pystytään keskenään käsittelemään ja avoimesti puhumaan. Riidoissa sitä ei saa ottaa esille lyömäaseena, mutta asiasta ei pidä myöskään vaieta, jos se on mielessä.



Ehkä teidän kannattaisi rakentaa suhdettanne taas pikkuhiljaa, ja vähitellen katsoa, miltä tuntuu ja palautuuko luottamus ym. Jos rakkautta ja tahtoa on riittävästi, niin suhteenne voi jatkossa olla jopa entistä vahvempi, jos tästä selviätte. Onnea ja voimia!

Lähdin kännispäissäni pikkujouluista työkaverin matkaan. Tietysti kärähdin tullessani aamulla kotiin. En tosiaankaan ollut ylpeä teostani, ja mies oli luonnollisesti hyvin loukkaantunut ja pettynyt minuun. Se oli kuitenkin eräänlainen jäävuoren huippu. Meillä oli mennyt miehen kanssa huonosti pidemmän aikaa ja pettäminen laittoi meidät molemmat miettimään ja puhumaan asioista. Asiaa puitiin jonkin aikaa, jonka jälkeen päätimme yhteistuumin lopettaa puimisen ja jatkaa elämää. Mieheni on ihailtavasti ollut puimatta asiaa tuon päätöksen jälkeen. Elämä on mallillaan ja meillä tällä hetkellä n. 4 kk poika. Näissä asioissa ei voi neuvoja antaa. Se mikä sopii toisille, ei sovi toisille.

Eli mies olisi halunnut jo odotusaikana muuttaa omaan kämppään, kuitenkin sain hänet suostuteltua jatkamaan yhdessä eloa. Tällöin hän myönsi että haluaa miettiä asioita, ei muuta. Lapsen synnyttyä ja ollessa noin pari kuinen sain tietää että miehellä olikin ollut suhde työtoveriinsa jo pidemmän aikaa (aluksi puhui että pari kuukautta, loppujen lopuksi selvisi että suhde oli jatkunut jo vuoden verran). Laitoin miehen pihalle saman tien. Asioita puitiin monta kuukautta ja mies jatkoi työkaverinsa tapailua, samalla puhui minulle että haluaa pitää perheensä yms. Kesällä (ero tapahtui helmikuussa) sanoin että nyt pitää tehdä jotain päätöksiä ja että meillä ei ole mitään mahdollisuuksia mikäli hän jatkaa yhteyden pitoa työkaverinsa kanssa (oli luvannut monesti ettei pidä mitään yhteyttä, kuitenkin tuo suhde jatkui koko ajan). Loppujen lopuksi päätin itse luopua leikistä, en jaksanut jatkuvaa kyttäämistä ja miettimistä jatkuuko toinen suhde yms yms.



Itse olisin viimeiseen asti halunnut ja ollut valmis yrittämään, mies ei tuolloin kuitenkaan halunnut luopua toisesta suhteesta, eikä tosisssaan sitoutua meidän suhteen pelastamiseen. Uskon että jos mies on valmis luopumaan rinnakkaissuhteesta, niin sopu saattaa löytyä. Tämä on ilmeisesti melko yleistä että miehelle tulee joku ahdistusreaktio ja menee vieraisiin. Ikävä kyllä olen vaan huomannut että moni mies haluaa myös katsoa tämän uuden suhteen loppuun, josko siitä kuitenkin tulisi jotain paremapaa ja ihanampaa (ja lopulta useinkaan ei edes tule, vaan sama arki on edessä jossain vaiheessa).



Oma neuvoni on että anna miehen mennä ja katsoa mitä haluaa, tai jos hän todella on halukas selvittämään asiat kanssasi ja luopumaan rinnakkaissuhteestaan, niin koittakaa selvittää asiat. Itse ainakin koin mahdottomaksi kilpailemisen tämän toisen naisen kanssa. Mies yritti vaan saada molemmista suhteista parhaat puolet (perheen ja lapsen ja toisaalta villin sinkkuelämän) ja aiheutti mielipahaa kaikille kolmelle. Ei siis onnistu jos kolmas pyörä on vielä kuvioissa.

Oltiin asuttu jo pari vuotta yhdessä kun löysin miehen yhtenä kotibileiltana sängystä toisen naisen kanssa. Se oli miehen mukaan ainutlaatunen tapahtuma, koskaan aikasemmin ei miehen mukaan ollu mitään tapahtunu ja oli oikein pahoillaan.



Ensin mä raivostuin: kuinka se voi tehdä mulle näin? Mies yritti selitää että olikännissä ja muija ui iholle ja niin vaan kävi... Mä huusin ja raivosin, hyvä etten tappanu koko miestä siihen paikkaan.

Sitten tuli suru: eikö se enää haluukkaa mua? Sitä kyselin ja itkin ja mies vakuutti haluuvansa vielä jatkaa ja sano edelleen rakastavansa ja lupaili ettei enää koskaan.

Tätä vaihetta kesti hyvin pitkään, masennuin täysin. Mulla oli jo valmiiks huono itsetunto mutta ton jälkeen se oli pohjamudissa. Ajattelin että se haki parempaa ja kauniimpaa, kun olin jo päässy vähä rupsahtamaa.

Sitten tuli epäluulo: aina kun mies lähti yksinään johonkin, ni rupesin miettimää et jos vaik käy taas vieraissa.

Tää vaihe ei vieläkään oo menny kokonaan ohi eikä varmaan menekkää.



Aikaa tapahtumasta on jo 3 vuotta ja sinä aikana meille on syntyny 2 lasta ja mies vakuuttaa edelleen rakastavansa mun raskausarpista kroppaa eikä kuulemma haluais ketään muuta, mutta...

Se joka pettää kerran, pettää toisenkin. Ei pettäminen ole mikään vahinko, vaikka pettäjä sen niin haluaisi selitellä (itselleenkin).



Ja kun tuo pettäminen on tapahtunut, voi ehkä antaa anteeksi, mutta unohtaa sitä ei voi koskaan. Mieti siis, millaisen elämän tästä eteenpäin haluat. Kerran pohjaan palanut keitto ei parane enää lämmittämisellä.



Kokemusta on.