Kummastelin tänään lasten vaatteita leikkipuistossa.
Oltiin isossa leikkipuistossa tänään koko perheen voimin. Lämpöä oli ainakin 22 astetta ja satunnaisesti joku tuulenviri puhalsi viilentävästi. Eli oli todella lämmin.
Monella lapsella oli jalassaan tummat, paksut (noh, ainakin näyttivät sellaisilta) housut esim. farkut. Yhdellä pojalla (ikää varmaan jotain 4v.) oli musta huppari ja sen alta vilkkui vielä toinen paita. Yhdellä taaperolla oli päällä vk-haalari ja pipo (ei siis mikään kesälakki vaan pipo).
Itselläni oli farkut ja toppi ja siitä huolimatta varsinkin jaloista oli kuuma. En voinut olla miettimättä, miten kuuma noilla lapsilla mahtoi olla, kun kuitenkin juoksentelivat, kiipeilivät jne.
Ei, en kyttää kenenkään vaatteita mutta ne pistivät vain silmään kun useimmilla oli kuitenkin ihan kesävaatteet (mekkoja, shortseja tms.) päällä. Pitkähihaiset paidat vielä ymmärrän jotenkuten koska ne suojaavat kuitenkin auringolta.
Kommentit (43)
Olen koivuallergian takia paljon sisätiloissa ja aamupäivä oltiin lasten kanssa siksi sisällä. Viikonlopunkin istuin kokonaan sisällä ja mies ulkoilutti lapsia. Lounaan jälkeen lähdettiin tänään puistoon ja olin kyllä pukenut lapset aivan liian lämpimästi. Isommalla oli tummat farkut ja paksu huppari, pienemmällä välikausihousut ja huppari, hanskat ja piponkin olin varannut hänelle laukkuun mukaan. Ei sitä osaa arvata, että toukokuussa onkin yhtäkkiä näin kuuma.
Ei kannata innostua liikaa ensimmäsistä lämpimistä päivistä.
Meillä täällä Seinäjoella ei ole maa enää jäässä, ollut enää hetkeen.
Neljä minuuttia sitten mitattu maan lämpötila (15 cm syvyydestä): +14 C astetta.
tänään ihan oikeasti helle, +26 varjossa! Kyllä tosiaan tarkeni kesävaatteilla.
Niin meillä ollut lapsilla, jotka leikki-ikäisiä niin pari viikkoa farkut, pitkähihanen ja esim huppari tai villatakki. + 10 ollut lämpö. Ei siis ole meidän lapsia joita olet nähnyt, tänään ollut t-paita vasta.
i]Huomasin saman asia, meillä oli 25 astetta tänään eli täysin kesäkeli. Tietty jos vanhemmat ei tajua hetinaamusta että on hellettä tulossa niin voi olla enempi päällä mutta kai sitä voi vähentää päivän aikana, huppari pois jne. Meillä oli lapsilla jo sandaalit, kun lenkkareissakin oli sukat ihan märät jo aamulla. Ei meillä välikausi pukua ole pidetty pariin viikkoon, siltikin äin joitakin kellä tämä oli. Mutta monet oli ilman hattua sitten,kyllä äin aurinkoisella päivällä voisi se lippis tms olla hyvä päässä.
[/quote]
Mutta heti kun meni tuulensuojasta pois, tuuli oli aika kylmää ja kyllä täällä meren rannalla on välikausipukua pidetty, esimerkiksi viime viikolla oli aamuisin +5 ja iltapäivällä vähän enemmän ja viiltävä tuuli. Näin toki silloinkin t-paitaisia lapsia matkalla kouluun mutta ne olivat varmaankin sinun lapsiasi.
[/quote]
Eikai nyt maa jäässä ole tähän aikaa? Mä kävelin omas pihas tänää hakemas postia paljain jaloin ja ei nurmikko ollut edes kylmä, joten eise maa nyt jäässä ole!!
Eikai nyt maa jäässä ole tähän aikaa? Mä kävelin omas pihas tänää hakemas postia paljain jaloin ja ei nurmikko ollut edes kylmä, joten eise maa nyt jäässä ole!!
Että ehkä ne puistolaiset olivat jotain hyviä pohjosenmiehiä eivätkä olleet hoksanneet, että etelän vetelät nauttii jo kesästä :D
riippuu paikasta. Helsingissä ainakin tuulee aina ja varjossa ja maanrajassa ei niin kuuma ole.
Taaperolla oli tänään body, farkut ja huppari ja päässä ohut puuvillapipo ja aurinkolasit. Lähinnä istui hiekkalaatikolla.. oli juuri sopivasti
enemmän kiinnittää huomion se, että vain harvalla lapsella on aurinkolasit tai suojaavaa päähine (lippis, lierihattu..)
ja lapset täytyi vaatettaa sen mukaisesti.
Yllätyksenä tuli eli college housuissa liikuntatuntia viettänyt ekaluokkalainen kertoikin, että "meinasin läkähtyä"
En olisi kyllä lähtenyt lasten kanssa yhtään mihinkään ilman pitkiä lahkeita ja hihoja. Nuorimmalle olisi myös ohut pipo tullut suojaamaan korvia.
Ymmärrän hössötyksen, jos on varjossa hellettä, ja lapsella on haalari päällä, mutta en oikein, jos lapsella on normaali sisävaatetus reilussa +20 asteessa. Kuljetteko te itse kotonakin jatkuvasti alusvaatteisillanne? Varsinkin nyt ulkona lämpötila vaihtelee hurjasti varjon ja auringon välillä, kun hieman tuuleekin välillä.
Jos joidenkin vaatteista kannattaa olla huolissaan niin vauvojen. Sehän on tyypillistä, että vauva tungetaan vaununkoppaan lämpimälläkin säällä myssy päässä, pitkähihaisissa vaatteissa, hyvä kun ei ulkohaalarissaan, makuupussiin. Se jos joku järkyttää vuodesta toiseen.
En olisi kyllä lähtenyt lasten kanssa yhtään mihinkään ilman pitkiä lahkeita ja hihoja. Nuorimmalle olisi myös ohut pipo tullut suojaamaan korvia.
Ymmärrän hössötyksen, jos on varjossa hellettä, ja lapsella on haalari päällä, mutta en oikein, jos lapsella on normaali sisävaatetus reilussa +20 asteessa. Kuljetteko te itse kotonakin jatkuvasti alusvaatteisillanne? Varsinkin nyt ulkona lämpötila vaihtelee hurjasti varjon ja auringon välillä, kun hieman tuuleekin välillä.
Jos joidenkin vaatteista kannattaa olla huolissaan niin vauvojen. Sehän on tyypillistä, että vauva tungetaan vaununkoppaan lämpimälläkin säällä myssy päässä, pitkähihaisissa vaatteissa, hyvä kun ei ulkohaalarissaan, makuupussiin. Se jos joku järkyttää vuodesta toiseen.
laittaisi todellakaan ulkovaatteita pukemaan enää näillä keleillä. Pienet lapset vielä ymmärrän jotenkin, mutta kouluikäiset juoksevat, liikkuvat paljon jo ja lämmönsäätelykin on jo kehittynyt. Kyllä huivi tai lippis riittää tai sitten joku muu hattu, jos tykkää sellaisista. Riippuu myös siitä, minkä ikäinen lapsi on kysymyksessä.
mulla ainakin oli tänään ihan sopiva/viilee farkuissa, t-paidassa ja neuleessa. Säälien katsoin yhtäkin naruhihamekkoon pukeutunutta taaperoa puistossa illan suussa.
5vee oli tänään farkuissa ja ohuessa pitkähihaisessa paidassa sekä lippiksellä ulkona. ei puhettakaan että olisi shortseissa vaikka melko lämmin olikin.
Siellä puistossa taisi olla minun tyttöseni isänsä kanssa. Tytöllä on ollut farkut ja t-paita eikä päähinettä.
Voi olla, että on ollut pitkähihainen pusero..
Johtuu siitä, että on lähdössä isin kanssa pikku reissulle, ja pakkasin mukaan vaatteita, ennen lähtöä ovat olleet varmaan myös leikkipuistossa, shoppailemassa ainakin ovat käyneet.
Sunnuntaina oli aika viileä päivä meilläpäin. Helsingissä kuitenkin paahtava aurinko vielä illallakin. Pakkasin siis mukaan vääränlaista vaatetta, yhtään hellevaatetta ei ole. no, hameita ja t-paitoja kyllä, mutta pitkistä vaatteita farkut ja pitkät legginsit, ei siis keveitä puuvillahousuja eikä capreja. Kesähattu/ hellehattu unohtui omaan autoon, joten on ilman hattua nyt.
Isänsä ei osaa vaateyhdistelmiä, ja kun tyttö ottaa kassista vaateyhdistelmän ja sanoo, että pukee nämä, niin ne hän myös pukee, isänsä ei ala inttämään (joten pakkasin vain keskenään yhteensopivia vaatteita) mutta siis siellä on ihan liian kuumasti nyt vaatetta mukana, kun tämä helleaalto iski siinä vaiheessa kun oltiin jo väärällä viileämällä sääajattelulla pakattu ja matkaan lähdetty.
Mutta ei tuo siihen kuole, että pikkasen liian kuumasti on, kun on kuitenkin niin iso, 5 v, osaa puhua ja sanoa asioistaan. Pääasia että hengissä tulee takaisin. Ihan sama, onko syönyt terveellisesti, onko vaateparret olleet ihan just jokaista mammaa miellyttävästi, tukka kammattu, hampaat pesty, kyseessä on vain kaksi kolme päivää reissua isin kanssa ja pääasia että on kivaa ja mies tuo muksun elävänä takaisin.
vaikka mittarissa olisi varjossa 22, kuten tänään. 1v. ja 5v. oli tänään iltapäivällä kuumimpaan aikaan pitkähihainen trikoopaita ja housut/leggarit ja hatut. Molemmilla umpinaiset kunnon kengät. Tuuli ei sopinut puistoon, jossa puolivarjossa olimme. Hellevaatteet aikaisintaan juhannuksena, jos hellettä...
riippuu paikasta. Helsingissä ainakin tuulee aina ja varjossa ja maanrajassa ei niin kuuma ole.
Taaperolla oli tänään body, farkut ja huppari ja päässä ohut puuvillapipo ja aurinkolasit. Lähinnä istui hiekkalaatikolla.. oli juuri sopivasti
enemmän kiinnittää huomion se, että vain harvalla lapsella on aurinkolasit tai suojaavaa päähine (lippis, lierihattu..)
Singaporessa asuvana ma en ymmarra tota hossotysta hatusta Ja aurinkolaseista. Koulussa on politiikka ulkoleikeissa "no hat, no play" Ja tarhaikaiset aurinkorasvataan ennen ulosmenoa (nain meidan koulussa Ja tarhassa)
Suomessa (Ja taalla yleensa vapaalla) ei meilla ole hattua paassa, Ja hyvin on toimeen tultu. Relax:) eri asia on tietenkin, jos on tuntitolkulla auringossa, mita me ei tehda ikina
... Vein tytön eilen kahdeksaksi aamulla päiväkotiin. Jalassa oli vähän paksummat leggarit ja lenkkarit + ohut tunika ja huppari.
Päiväkodissa oli kahdet verkkarit, yhdet farkut ja yhdet legginsit varavaatteina.
Kun mieheni haki tytön, hänellä oli päällään 22 asteen lämmössä toppahousut. Lapsi valui hikeä.
Päiväkodin ah niin ihanat (lue: vittumaiset kitisijä-tädit) tylyttivät miestäni ettei tytöllämme ole sopivia vaatteita ulkoiluun tällaisella ilmalla joten oli PAKKO laittaa toppahousut. Mieheni kysyi että miksi ihmeessä ette ole laittaneet MITÄ tahansa muuta kuin toppahousut, laggarit, verrarit, vaikka edes farkut. Vastaus oli että ulkoillessa pidetään ulkohousuja. (?!)
No, mieheni oli kysynyt sitten että jospa tädit kertoisivat tarkemmin millaiset housut lapselle vaaditaan, hoitaja oli tokaissut että kyllä on huonoa vanhemmuutta kun ei edes lasta osata pukea !!!
Kävimme ostamassa eilen 200 eurolla lapselle kaikenlaisia vaatteita ja mieheni kuljetti ne tänään sitten päiväkotiin näytille, että saavat tädit näyttää mikä niistä kelpaa.
...Ja äsken soi puhelin, mieheni soittaa päiväkodista että joku täti räyhää hänelle siellä että tytöllä ei ole EDES kumisaappaita tuotu ja ulkona on märkää. Minä olen tuonut kahdet kumpparit tytölle päiväkotiin, itse ovat ne päiväkodissa hävittäneet. Täti oli tähän vastannut että ei ole heidän vastuullaan etsiä lasten vaatteita. Siis tässä vaiheessa mä putosin kärryiltä: Jos he laittavat lapseni vaatteet vääriin paikkoihin, heillä ei ole vastuuta etsiä hävinneitä tavaroita?? Joskus tyttöni on tullut päiväkodista toisen lapsen haalareissa, ja lähes joka viikko katoaa jotain (aina ensin vanhempien vika).
Sorry, meni nyt päiväkodin ämmistä valittamiseksi, mutta se jos joku hoitaja ei pidä minusta mutta kostaa sen tekemällä lapselleni epämukavan olon väärillä vaatteilla, on törkeää.
tuntuu, että tuo keli jotenkin yllätti ihmiset. Mäkin pistin pojalle ihan liikaa vaatettaa aamulla päälle ja itselle myös :)
En oikeastaan pidä lämpimistä keleistä, joten osittain senkin takia en haluaisi pukeutua ohuisiin/vähiin vaatteisiin.. Syksyn tullessa osaan kyllä pukeutua oikein, mutta alkukesä on ihan sieltä ja syvältä.
Toisaalta itse laitan 2-vuotiaalle vuorelliset housut (ei mitään kuorihousuja tms. vaan puuvillaiset housut joissa on joku vuori sisällä) jos käydään aamulla ulkona. Ihan siksi että tuo maa hohkaa vielä kylmää ja lapsi istuu vielä paljon. Ei asuta etelä-suomessa, kuten voi arvata. =D
Meidän 2-v. tytöllä on edelleen ollut haalari ulkona. Se on ohut (kuin tuulipuku, ei mitn vuorta) ja sen alla t-paita ja sukkahousut. Auringossa on lämmin joo, mutta tuuli on viileä...
Itse olin lapsena usein suurinpiirtein lämpöhalvauksen partaalla, mutta vaatteita ei saanut vähentää ettei tule kylmä.
"Ei täällä oikeasti ole kuuma, se vaan tuntuu siltä" on kommentti jota en varmaan koskaan unohda.
Varmasti ne huimaus- ja pahoinvointikohtauksetkin olivat ihan silkkaa mielikuvituksen tuotetta. No. Eipähän ainakaan tullut kylmä.
Varsinkin kesäiset automatkat olivat kauheita. Siihen aikaan ei autoissa ollut ilmastointia. Ikkunoita ei kuitenkaan saanut avat minkäänlaisella helteellä. "Tulee korvatulehdus jos avaa ikkunan" >:(
Tulipahan vaan mieleen kun luin ap:n viestin..
Pitkähihainen trikoopaita, huppari, kevättaki, sukkahousut, vuorelliset tuulihousut, lenkkarit, pipo ja hanskat.
Ainiin ja huivi kaulassa.
Ja liian vähän oli!