Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aargh! Kaikkien pitäisi tehdä asioita samanikäisenä.
21.05.2012 |
Minä perustin perheen heti lukion jälkeen, eli noin 10 vuotta keskimääräistä perheen perustamisikää aiemmin. Ja vastaavasti sitten opiskelin vasta lasten jälkeen, keskimäärin 5-10v muita opiskelijoita vanhempana.
Olin yksin, kun olin lasten kanssa kotona. Omat kaverit elivät kaksikymppisten sinkkujen elämää, joku ehkä seurusteli, jotkut asuivat vielä kotona. Puheenaiheet vähissä, kun elämäni pyöri luonnollisesti lasten ja parisuhteen ympärillä. Oli aika turha aloittaa keskustelue ylipäätään parisuhteista sen syvällisemmin, kun kaverit pyörittivät montaa miestä samaan aikaan tai seurustelivat sen pari kuukautta korkeintaan yhden kanssa.
Opiskelijana olin eri elämäntilanteessa kuin muut. Minulla neljä lasta ja muilla menojalka vipatti joka perjantai. Jäin kuvioista äkkiä ulos, kun en osallistunut opiskelijabileisiin koskaan. Oli pakko lähteä luentojen jälkeen hakemaan lapsia päiväkodista ja viikonloput paljon mieluummin olin lasten ja perheen kanssa kotona kuin jossain pussikaljoilla ties missä.
No, nyt sitten tämä kolmenkympin iän ylitys toi sen, että kaikki kaverit menivät 5 vuoden sisällä naimisiin ja saivat lapsia. Ja itselläni jo teini-ikäisiä lapsia, nuorinkin täytti juuri 12v.
Olen aina ulkona siitä elämästä, jota ikäiseni elävät. Ja tuntuu siltä, että kaikki muut elävät juuri niinkuin pitäisi, juuri siinä järjestyksessä kuin pitäisi. Luulevat vain tekevänsä erilaisia ratkaisuja elämässään, mutta menevät kaikki saman kaavan mukaan muutaman vuoden heitoilla.
Minulla olisi nyt varaa ja mahdollisuuksia lähteä esim. kavereiden kanssa lomamatkoille tai harrastaa jotain. Mutta ei, heillä on nyt se pikkulapsivaihe, uneton sumuinen elämänvaihe.
Tokihan minulle on tullut uusia tuttavuuksia elämäntilanteen myötä, mutta olen kuitenkin vasta 36v ja lasten kavereiden vanhemmat lähes kaikki yli 50v. Väitän, että 50v on vähän erilainen kuin 36v. En ainakaan halua ajatella itseäni vielä viiskymppisenä!
Blaah. Tasaantuuko tämä joskus? Eläkkeellä?
Kommentit (8)
Jos niitä kavereita enää silloin on.
Mutta mitä tuohon sinun perusajatukseesi tulee, että kaikkien pitäisi tehdä asioita samanikäisenä, niin tottahan on, että ns. normaali järjestys on se, että enste koulut, sitten perhe, toisin päin se on usein paljon vaikeampaa ja rankempaa ja tulee lisäksi juur esim. näitä kaveriongelmia.
Oma paras kaverini teki juuri niin kuin sinä ja kyllä me siinä vieraannuimme ja se tuntuu nytkin, kun molemmat ollaan saatu lapset isoiksi. Opiskelukaverit, joiden kanssa on ollut sama tahti, taas ovat pysyneet likeisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä perustin perheen heti lukion jälkeen, eli noin 10 vuotta keskimääräistä perheen perustamisikää aiemmin.
Olen aina ulkona siitä elämästä, jota ikäiseni elävät.
Blaah. Tasaantuuko tämä joskus? Eläkkeellä?
Nuohan ovat omia valintojasi. Eikös se ole aika selvää, että jos hankkii lapsia 19-vuotiaana niin elämä muuttuu aika erilaiseksi kuin kaveripiirillä?
Minä perustin perheen heti lukion jälkeen, eli noin 10 vuotta keskimääräistä perheen perustamisikää aiemmin.
Olen aina ulkona siitä elämästä, jota ikäiseni elävät.
Blaah. Tasaantuuko tämä joskus? Eläkkeellä?Nuohan ovat omia valintojasi. Eikös se ole aika selvää, että jos hankkii lapsia 19-vuotiaana niin elämä muuttuu aika erilaiseksi kuin kaveripiirillä?
Itse olen tehnyt toisinpäin epätyypillisesti eli hankkinut lapset vasta 42- ja 44-vuotiaana. Olen bailannut poikamiestyttönä lähes nelikymppiseksi kunnes tapasin mieheni. Eipä sitä seuraa juuri entisistä kavereista ole ollut koska tosiaan ne muut alkoivat kolmenkympin jälkeen perustella perheitä ja viettivät lapsiperhe-elämää ja nyt he alkavat vähitellen matkustella ja viettää vapaampaa elämää kun meillä taas on pikkulapsivaihe.
Minä olen kyllä sen verran itsenäinen ettei minua tämä ole koskaan haitannut. Ei mulla oikeastaan ketään kavereita olekaan mutta ihan tyytyväinen olen ollut. Seuraa on löytynyt baareista kun olen vaan yksin sinne mennyt, ja matkoillekin olen päässyt ihan yksin ja jokapaikkaan.
Minä perustin perheen heti lukion jälkeen, eli noin 10 vuotta keskimääräistä perheen perustamisikää aiemmin.
Olen aina ulkona siitä elämästä, jota ikäiseni elävät.
Blaah. Tasaantuuko tämä joskus? Eläkkeellä?Nuohan ovat omia valintojasi. Eikös se ole aika selvää, että jos hankkii lapsia 19-vuotiaana niin elämä muuttuu aika erilaiseksi kuin kaveripiirillä?
mutta näin jälkeenpäin olisin ehkä sittenkin mennyt ensin opiskelemaan (niin kuin kaikki muutkin) ja sitten vasta hankkinut lapsia (niin kuin kaikki muutkin) ja olisin samassa tilanteessa ikäisteni ja varsinkin kavereideni kanssa.
Minulla on lapsuudesta asti ollut laaja kaveriverkosto ja parinkymmenen muun naisen elämä on kulkenut keskenään samaa polkua, minä ainoana tehnyt erilaisen valinnan. Kyllä se tuntuu. Enkä olisi uskonut, että jäisin ainoaksi.
Omalla miehelläni taas ei tällaisia ongelmia ole ollut, kun on vanhempi kuin minä. Eikä miehillä tällaisia ongelmia usein olekaan, kun eivät niillä hiekkalaatikoilla ole istuneet eivätkä istu.
Pitää varmaan pyöräyttää toinen lapsisatsi.
ap
täytin just 50 v ja menojalka on vipattanut aina, vipattaa edelleen. olen aina tehnyt just mitä haluan. ja teen vastakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä perustin perheen heti lukion jälkeen, eli noin 10 vuotta keskimääräistä perheen perustamisikää aiemmin.
Olen aina ulkona siitä elämästä, jota ikäiseni elävät.
Blaah. Tasaantuuko tämä joskus? Eläkkeellä?Nuohan ovat omia valintojasi. Eikös se ole aika selvää, että jos hankkii lapsia 19-vuotiaana niin elämä muuttuu aika erilaiseksi kuin kaveripiirillä?
Itse olen tehnyt toisinpäin epätyypillisesti eli hankkinut lapset vasta 42- ja 44-vuotiaana. Olen bailannut poikamiestyttönä lähes nelikymppiseksi kunnes tapasin mieheni. Eipä sitä seuraa juuri entisistä kavereista ole ollut koska tosiaan ne muut alkoivat kolmenkympin jälkeen perustella perheitä ja viettivät lapsiperhe-elämää ja nyt he alkavat vähitellen matkustella ja viettää vapaampaa elämää kun meillä taas on pikkulapsivaihe.
Minä olen kyllä sen verran itsenäinen ettei minua tämä ole koskaan haitannut. Ei mulla oikeastaan ketään kavereita olekaan mutta ihan tyytyväinen olen ollut. Seuraa on löytynyt baareista kun olen vaan yksin sinne mennyt, ja matkoillekin olen päässyt ihan yksin ja jokapaikkaan.
tarvitsen samanhenkisiä ihmisiä ympärilleni. Ja sitä on ollut todella vaikeaa löytää. Jos on vain yksi yhdistävä tekijä (esim. lapset), se ei välttämättä riitä. Jos elämäntilanne on muuten ihan eri, niin puheenaiheet jää pinnalliksi yleisiksi höpinöiksi.
ap
Niin on omia valintoja. Enkä kadu sitä, että sain lapsia
ap
...lapsia pitäisi katua vaan just tuota mitä sanoin - ja mitä itsekin sanoit: että jos hankkii lapsia 19-vuotiaana niin siinä kyllä on iso riski pudota kaveripiirista, koska silloin oma juna menee kavereiden kanssa eri suuntaan.
Ja sama homma myöhemminkin, paljon paremmin pysyy omissa sosiaalisissa ringeissä mukana kun elämä menee edes suurinpiirtein samaa tahtia kavereiden kanssa.
Jos on 4-kymppisenä jo aikuiset lapset ja kaverit kärvistelee yövalvomisien, äitiyslomien ja päiväkotirallien kanssa (kuten monet tekee) niin ei ne kemiat kohtaa siinäkään tilanteessa.
Alue: Aihe vapaa
Esim. hyvä ystäväni teki lapsia alle 30-vuotiaana ystäväipiirinsä ensimmäisenä. Ei me muut oltu siinä asiassa samalla lehdellä, joten hankki kokonaan uuden ystäväpiirin.
Minun esikoiseni ja hänen kuopuksensa ovat samanikäisiä, joten hetken maailmamme kohtasivat, mutta minä tein lisää lapsia, hän ryhtyi tekemään uraa, joten nyt ollaan taas aivan eri sivulla.
Toisaalta oma ystäväpiirini tuntuu koostuvan lapsettomista, joten en ole sitten samalla lehdellä heidänkään kanssaan.
Osa ihmisistä uudistaa ystäväpiirinsä, kun elämäntilanne muuttuu. Itse en vaivautunut, joten vähän yksinäinen tunne olla saman ikäinen kuin sinä, mutta elää pikkulapsivaihetta.