Miehen poissaolo työn takia tekee minut hulluksi, jätänkö miehen?

Ja ero auttaisi miten?

Mene terapiaan, se voi auttaa. Miehen kotonaolo ei auta jos sinä sairastat masennusta. Masennukseen auttaa yleensä parhaiten lääkitys&terapia.

että äitini asuu ihan lähellä. Hän auttaa kyllä aina kun tarvis. Mutta ei esim 12 v tyttöni enää mummulle halua jos olen pikkuveljen kanssa jossain. tai eivät muksut enää kaupassa olon ajaksi mene mummulle vaan jäävät mieluummin kotiin jne....



Eli kun eivät enää halua kanssani mihinkään, esim kauppaan koiria viemään, tai yleensäkään mihinkään niin jos itse menen niin koko ajan huono omatunto ja kiire kun lapset yksin/keskenään kotona..

kaikkeen, siis ruuanlaittoon, siivoukseen, koirien kanssa ulkoiluun jne. Plus koita löytää joku harrastus itsellesi, ettet odota vain miehen "viihdyttävän" harvinaisella läsnäolollaan.

jos et halua olla "yksin", niin käsittääkseni olisit vielä enemmän yksin erottuasi. Vai onko kenties jo katsottuna uusi mies, joka pysyy nurkissa?

siis viikossa keskimäärin kolmena päivänä poissa ja neljänä päivänä paikalla.



Ja sinä valitat? Kannattaa tosiaan ryhtyä yksinhuoltajaksi, silloin sinulla ei ole edes noita neljää päivää. Luuletko löytäväsi yli nelikymppisenä uuden miehen joka haluaa huolehtia toisen miehen lapsista?



Aika hankalalta kuulostaa...

Onko koiria pakko pitää?

Onko lapsilla liikaa harrastuksia?

Voisivatko lapset kulkea harrastuksiin itse?



Ero ei kyllä ratkaise mitään, tekisit edelleen kaiken itse.



Ja muutenkin ydinongelmasi taisi olla yhteisen ajan puute, ei niinkään huono avioliitto?

jos et halua olla "yksin", niin käsittääkseni olisit vielä enemmän yksin erottuasi. Vai onko kenties jo katsottuna uusi mies, joka pysyy nurkissa?

älä nyt vaan kuvittele, että se vahtii lapsiasi sillä aikaa kun sinä olet jossain!

5 vuotta työ jolloin pystyi tulemaan joka päivä kotiin. Hänen sijoituspaikkansa oli silloin toinen. Mutta siirron vuoksi tilanne muuttui ja mies on nyt vasta kaksi vuotta taas pitkän tauon jälkeen ollut pois kotoa 150 päivää vuodessa.



Eroa ajattelen siksi päivittäin koska ajattelen että jos eroaisin niin en koko ajan murehtisi miehen poissaoloa vaan voisin keskittyä olennaiseen kuten omaan ja lasteni elämään. Koen että mieheni on hyljännyt meidät kun ei hommaa toista ammattia jossa voisi olla perheensä lähellä. Toisaalta ymmärrän että ilman koulutusta ei 40 v voi noin vain irrottautua työstään ja keksiä jotain muuta... alhainen eläkeikä 53v on myös miehelle tärkeä juttu ja tiedossa 13 vuoden päästä...



Ja tuo masennus on jännä juttu. Kun mies on kotona. olen pirteä ja iloinen. Työkaveritkin sanovat että heti näkee milloin mies on kotona. Muuten olen kuulema vähän surullisemman ja hiljaisemman oloinen..



AP

Eli kun eivät enää halua kanssani mihinkään, esim kauppaan koiria viemään, tai yleensäkään mihinkään niin jos itse menen niin koko ajan huono omatunto ja kiire kun lapset yksin/keskenään kotona..

Jos lapset ovat tyytyväisiä, miksi sinä kannat huonoa omaatuntoa heidän kotonaolostaan? Miksi 9-12-vuotiaat ei voisi olla kotona keskenään?

Koen että mieheni on hyljännyt meidät kun ei hommaa toista ammattia jossa voisi olla perheensä lähellä.

Ja tuo masennus on jännä juttu. Kun mies on kotona. olen pirteä ja iloinen. Työkaveritkin sanovat että heti näkee milloin mies on kotona. Muuten olen kuulema vähän surullisemman ja hiljaisemman oloinen.. AP

Aikuinen pärjää puolet vuodesta yh:nakin eikä koe olevansa hylätty. Etkö sä olisi ihan yksin jos eroasit?

Missähän välissä semmoisenkin pystyisi hankkimaan...



Koiria en nyt ihan viitsisi pois antaa. Lapsille rakkaita..



Harrastuksia ei ole liikaa.



Ja jos mies olisikin pois sen neljä ja kolme kotona niin olisi hyvä. Mutta kun on pois esim sen yhdeksän päivää putkeen niin siinä ajassa alkaa jo väsyttään tämä meno. Nytkin on sellainen putki takana että 6 töissä ti-su (maanantai-aamuna kotona), to-ti taas töihin ja kuusi päivää pois. keskiviikko-aamuna kotona ja taas lauantaiksi töihin jossa jälleen 6 päivää. Tämän jälkeen on viikon vapaa, mutta se ei paljon lohduta tuona menneenä putkena..



Ja välillä jaksaa, mutta nyt tänä keväänä on tunne että ei jaksaisi, ei sitten yhtään..



AP

aika hyvin ymmärtää miltä sinusta tntuu. Ei se ole sama asia jos on yksinhuoltaja ja omasta päätöksestään yksin, kuin se että elää parisuhteessa ja kärsii tahtomattaan yksinäisyydestä. Tietenkin sitä haluaa ja olettaa, että se kumppani olisi mahdollisimman usein läsnä ja auttamassa/osallistumassa perheen arkeen.



Yksinhuoltajana ei ole sitä stressiä, että saat kokoajan miettiä milloin se toinen on kotona ja milloin ei. Silloin olisi helpompi suunnitellakin siihen omaan elämään sellainen rytmi ja järjestely että aikaa jäisi myös itselle. Tuommoisessa "välitilassa" roikkuminen on kamalaa, tiedän sen itsekin kun miehellä on joskus pitempiä työputkia ja paljon töitä. Siinä ei paljon voi omaa elämäänsä suunnitella, kun päivän eteenpäin ja tottakai se ottaa päähän.



Varmastikin olisi hyvä, jos saisit purettua ajatuksiasi jossain asiantuntevalla taholla, näin saisit itsellesi enemmän työkaluja selvitä hankalasta tilanteesta. Miehelle kannattaa myöskin koittaa kertoa tuntemuksistaan ja siitä kuinka vakavissasi olet, että olet aivan loppu nykyiseen tilanteeseesi. Tsemppiä sinulle ja toivotaan, että asiat ratkeavat. Yleensähän niillä on tapana järjestyä! :)

miltä hänen poissaolonsa sinusta tuntuu.

Etsi itsellesi jokin harrastus, käy vaikka lenkillä välillä. Kyllä tuon ikäiset lapset jo sen ajan pärjäävät keskenään. Tee ruokaa pakastimeen valmiiksi silloin kun mies on kotona. Ota rennosti, älä tee mitään isoja siivouksia yms silloin ja vaadi lapsia osallistumaan koiran ulkoilutukseen, siivoamiseen ym.



Pyydä apua vanhemmiltasi sitä tarvitessa.

Voisitko ajatella välillä esim. siivoojan palkkaamista?



Käykää jossain joskus kahdestaan. Luulen, että sinua masentaa siksi, ettet näe miestäsi kovin usein ja olet yksinäinen. Ero ei siis olisi välttämättä oikea ratkaisu, ellet satu löytämään uutta miestä, joka on enemmän kanssasi.



Puhukaa, käykää yhdessä reissussa!

Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Mieheni on vuorotyössä ja olen ihan rikki silloin kun on nk.iltavuoroviikko + viikonloppu töitä, joka on minun lepoaikaani. Lapset ovat nuorempia, ihania lapsia joista en luopuisi, mutta eipä tule raha helpolla tähänkään taloon.



Itseäni masentaa siitä syystä, että koen etten saa riittävästi huomiota puolisoltani, enkä konkreettista tukea.



Jonkin verran enemmän hän on nyt auttanut, kun otin asiat puheeksi reilusti, rähjäsin, itkin kerroin miten pahalta minusta tuntuu.



Voimia, mihin ratkaisuun päädytkin. Meillä tämä on väliaikainen ratkaisu joka tapauksessa.

Minäkin mietin, voisiko elämää jotenkin rauhoittaa. Jos lasten harrastuksista tai vastaavista ei voi karsia, pystyisitkö tekemään vaikka lyhennettyä työpäivää tai jäädä vaikka vuorotteluvapaalle? Entä olisiko koko perheen mahdollista muuttaa jonnekin lähemmäs miehen työpaikkaa?

ap tarvitsee asennemuutoksen. Silloin kun mies on poissa, niin otat homman haltuun, "unohdat" miehen ja elät elämääsi väliaikaisena yh:na. Järjestätä oman ja lasten elämän ja arjen sellaiseksi, että pärjäät siinä yksinäsi. Esim lasten harrastukset mitoitetaan niin, että pystyt huolehtimaan yksin kuljetuksista. Kannattaa myös opetella käyttämään palveluita niin paljonn kuin on varaa. Siivouksen ulkoistus auttaa jo merkittävästi.



Minulla myös on mies paljon poissa, tällä hetkellä noin 150 päivää vuodessa ja ensi vuodesta lähtien jo yli 200 päivää vuodessa. Ei sitä auta jäädä voivottelemaan, tilanne on mikä on ja siihen on sopeuduttava.



Koululaiset voi hyvin jättää yksin kotiin silloin tällöin jos itse sitä haluavat. Ei kouluikäisten kuulukaan enää roikkua äidin puntissa kaiken aikaa. Jos koululaisella on mahdollisuus halutessaan tulla äidin mukaan tai mennä mummon luo, niin silloin kaikki on OK.

Miehesi varmasti pitää työstään ja tosiaankin alhainen eläkeikä on rajamiehillä ehdoton plussa. Koulutukseton ihminen ei töitä löydä nykypäivänä, kun eivät koulutetutkaan. Eikä miehesi tarvitse mielestäni vaihtaa ammattia siksi, että sinua ei työajat miellytä. Teillä ei ole edes niin pieniä lapsia, että tilanne olisi mahdoton siltäkään osin.



Jos sinua kovin vaivaa erillään olot, mikset sinä ehdota muuttoa lähemmäksi virkapaikkaa? Voithan sinäkin ottaa vaikka vuorotteluvapaan aluksi tai etsiä työtä lähempää. Tai hankkia kesämökin työpaikan läheltä ja koittaa viettää sitten ne viikonloput ja kesälomat sun muut siellä, että ehditte nähdä miehen työajan ulkopuolella. Miehenkään ei tarvitsisi asua työpaikalla, ei sekään varmasti herkkua ole.



T: rajamiesten kaveri

Sama juttu itselläni siis, että silloin tunnen olevani alavireinen, kun mies poissa, vaikka muuten en masentuneeksi itseäni tunne -tiedän myös mitä se on.



Itse olen pitänyt selviytymiskeinona myös sitä, että teen mukavia asioita lasten kanssa yhdessä silloin kun on mies poissa. Teemme retkiä yhdessä, tapaamme ystäviä/kutsumme kylään ihmisiä, käymme kaupungilla tai ulkona syömässä.



Juu, ja tänään viimeiseksi ennen nukkumaan menoa räyhäsin lapsille ja kauhea olo siitä tietenkin tuli.



Ajattele toisaalta säälillä sitä, mistä kaikesta miehesi jää paitsi, kun ei saa olla teidän kanssanne!