Oletko koskaan joutunut päättämään armomurhasta esim.
lemmikkisi kohdalla, oletko vienyt ystävääsi piikille, sille viimeiselle?
Kommentit (8)
jouduttiin viemään piikille muutama vuosi takaperin. Koiralla oli pitkälle edennyt sairaus. Lääkkeillä olisi saattanut saada muutaman kuukauden lisäaikaa, mutta koira olisi kuitenkin kärsinyt sinä aikana, joten mieluummin lellimme koiraa vielä viikon kotona ja veimme sen jälkeen nukutettavaksi.
Myös yksi marsuistani on nukutettu eläinlääkärillä. Marsulla oli selvästi haittaava kasvain, mahdollisesti syöpä, ja ikää sen verran, että leikkaus olisi ollut liian rankka. Eräs toinen marsu on aikoinaan kuollut syliini kovissa tuskissa koska en tajunnut ajoissa viedä piikille. Kokemus oli niin kamala, että en halua toistaa samaa virhettä muiden lemmikkien kohdalla. Vieläkin monen vuoden jälkeen alkaa itkettää, kun tuota muistelen :(
Intubaatio ei pääsääntöisesti ole henkeä pelastava toimenpide.
Timo L.
Valvira oli tosin eri mieltä ;(
Intubaatio ei pääsääntöisesti ole henkeä pelastava toimenpide.
Timo L.
Valvira oli tosin eri mieltä ;(
harvoin ollut tilanteessa että joku kuolisi intubaation puuttumisen takia. Vaihtoehtoisia menetelmiä ilmatien turvaamiseksi on niin monia. Toki joskus esim. murskavamma/suuri aspiraatioriski/vaikea anafylaksia/ilmatie-este tms. voi aiheuttaa sen että putki tosiaan olisi saatava.
Ikävää jos noin on sattunut, että on tehty selkeä virhearvio. Ainahan intubaatio ei tosiaan onnistu =(
Kissan, pahoja hengitysvaikeuksia. Toinen keuhko täynnä kasvainta, toinen oli melkein yhtä paha. Ei varsinaisesti viimeiselle oltu menossa (toivoin, että jotain olisi voitu tehdä, tilanteen vakavuus ei ollut tiedossa), mutta semmoinen tunne kieltämättä oli että kisu ei tulisi takaisin.
Eihän sitä nimitetty armomurhaksi, vaan aktiivisen hoidon lopettamiseksi. Kuolema tuli kuitenkin nopeasti.
Timo "ei intuboida" L.