Inhottava tilanne, miten tää pitäis hoitaa?
Mulla oli suhde mieheen, joka paljastui varatuksi. Lopetin suhteen. Kuitenkin oltiin ehditty jo yhteistä tulevaisuutta sen verran suunnitella, että olimme yhdessä vuokranneet yhteisen toimiston molempien yrityksille.
No nyt sitten suhde on poikki, mutta näemme lähes päivittäin työpaikalla.
Työasiat sujuvat oikein hyvin ja asiallisesti välillämme, siihen olen tyytyväinen.
Olen tehnyt sille ja sen vaimolle selväksi, että luotto on mennyt ja rakkaus/seksisuhde ei enää jatku. En aio siihen kuvioon enää sekaantua.
Mies kuitenkin huomioi minua edelleen, lähettelee viestejä ja jää aina kun mahdollista keskustelemaan, sanoo ikävöivänsä.
Tilanne on kiusallinen ja ristiriitainen.
Työkuviot sujuvat hyvin ja taloudellisesti ja käytännössä toimistotilojen vaihtaminen toisaalle ei nyt ole mitenkään mahdollista.
Toisaalta miehen huomionosoitukset tuntuvat hyvältä, kaipaan kyllä suhdettamme, mutta toisaalta ikävältä kiusantekemiseltä ja härkkimiseltä. Olen tekemässä suruprosessia päättyneestä suhteesta ja romuttuneista unelmista, hänen ei tarvitsisi niistä muistutella.
Olen koittanut vältellä yhteistä aikaa työpaikalla. Siltä ei kuitenkaan voi täysin välttyä.
Olen tukahduttanut tunteeni ja kohtelen häntä neutraalisti, vaikka sydämeen sattuu.
Mitä muuta voisin tässä tilanteessa tehdä, että tää ahistus loppuis?
Kommentit (3)
Ei tällä hetkellä tule mitenkään kysymykseen vaikka kuinka haluaisin. Siihen on olemassa erittäin painavat ja minusta riippumattomat syyt.
Vaimon kanssa pohtivat tällä hetkellä suhteensa tulevaisuutta. Vaimo ei koe minua uhkana, olemme keskustelleet hänen kanssaas hyvin rauhanomaisissa merkeissä.
Miten muuten miehen vaimo edes suostuu tuollaiseen kuvioon?