Av:lla aukeaa toinen maailma
Asumme alle 10 km:n päässä Helsingin keskustasta pientaloalueella, jossa lähes 100% väestä on syntyperäisiä suomalaisia. Ystävämme ja tuttavamme ovat pääsääntöisesti akateemisesti koulutettuja ja hyvin toimeentulevia. En tunne ketään, joka olisi ollut tekemisissä sosiaalitoimen kanssa. Elinympäristöni on pitkälti samanlainen lintukoto kuin koko 70-luvun Helsinki lapsuudessani oli.
Täällä av:lla tulee välillä, ja etenkin tänään noita 8-vuotiaan surmaan liittyviä ketjuja lukiessa, mieleen, miten erilaiselta maailma voikaan näyttää vain kilometrien päässä. Ihmiset puhuvat arkisesti "sossujen" toiminnasta, tukitoimista, huostaanotoista...
Meillä on asiat hyvin, ja siitä olen todella kiitollinen. Rehellisesti sanoen en vain oikein osaa suhtautua tähän "toiseen maailmaan". Minusta ihmisen pitää kantaa vastuu omasta elämästään, eikä olla huutamassa yhteiskuntaa apuun ja esittämässä vaatimuksia joka käänteessä. Miten ihmeessä jolle kulle voi olla itsestäänselvyys, että rahaa tulee tekemättä mitään ja vastuu lapsista on viime kädessä yhteiskunnalla eikä lasten vanhemmilla?
Toisaalta, niitä jotka eivät ole kykeneviä itsestään huolehtimaan, tulee yhteiskunnan auttaa. Etenkin lapsia, jotka viattomina joutuvat kärsimään. Jotenkin vain tuntuu siltä, että niin kauan kuin lapsia ei oteta pois kurjista oloista, heille tarkoitettu apu (niin rahallinen kuin muukin tuki) ohjautuu tosiasiassa niiden aikuisten hyväksi, jotka lapsen elämän pilaavat. Vähän samoin kuin kehitysmaiden köyhille suunnattu apu päätyy pienen valtaeliitin taskuihin.
Kommentit (51)
Minulla on lähes kaikilta osin samanlainen tilanne kuin sinulla: ei kokemusta sossuista, huostaanotoista jne. Kuitenkin pystyn käyttämään sosiaalihuoltoalan termistöä ja tiedän huostaanotoista, koska olen lukenut lehtiä ja kirjoja, joissa aihetta on käsitelty.
Vaikea uskoa, että sinä ja kaverisi olette kovin akateemisia, jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija. Taitaa paremminkin olla, että ette ole käyneet koulua, ettekä edes elämänkoulua jota eräs kuuluisa laulaja, Touko Tarkki, kertoo käyneensä.
Kyllä 8-vuotiaan surma kuuluu meille jokaiselle ja sitä pitäisi hitaammankin pyrkiä ymmärtämään.
Keski-Suomessa.
Kyllä tämä minullekin on ollut aika uusi maailma:)
En ole tiennyt ennen aaveeta, että kaikki naiset ajelevat posliiniksi ja nyppivät pinseteillä loppukarvojaan. En ole tiennyt, että uimahalleissa kytätään toisten karvoituksia ja häppäreitä.
En ole tiennyt, että kuinka normaalia on ostaa yläasteikäisille kaljaa ja kuinka yleistä on, että 13v tytöllä yöpyy poikaystävä kotona. Nämä kuulemma siksi, ettei nuoren tarvitse uhmata ja näin hänestä ei tule juoppoa ja ei ala sekoilla miesten kanssa ja etsi hyväksyntää.
Moni muukin asia on minulle ollut uutta, mitä en ole nähnyt ystäväpiirissäni.
Mieltä avartava paikka tosiaan. Hauska nähdä sellainen yleinen katsaus Suomen naisista. Voi aina huokaista, että onneksi omat asiat ovat tosi hyvin.
Kyllä tuo on ihan totta. Minäkin olen törmännyt täällä asioihin, joita en muuten olisi tiennyt olevan olemassakaan. Olen ottanut tämän vähän niin kuin yleissivistyksen kannalta, laajentamaan maailmankuvaa :)
Terveiset sitten sinne tynnyriin! On tainnut jäädä muutenkin uutiset viime vuosikymmeniltä lukematta? Siinä tapauksessa suosittelen lämpimästi, että aloitat tiedonhankinnan elämästä jostain muualta kuin täältä. Älä lisäänny ainakaan hetken mielijohteesta.
Minulla on lähes kaikilta osin samanlainen tilanne kuin sinulla: ei kokemusta sossuista, huostaanotoista jne. Kuitenkin pystyn käyttämään sosiaalihuoltoalan termistöä ja tiedän huostaanotoista, koska olen lukenut lehtiä ja kirjoja, joissa aihetta on käsitelty.
Vaikea uskoa, että sinä ja kaverisi olette kovin akateemisia, jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija. Taitaa paremminkin olla, että ette ole käyneet koulua, ettekä edes elämänkoulua jota eräs kuuluisa laulaja, Touko Tarkki, kertoo käyneensä.
Kyllä 8-vuotiaan surma kuuluu meille jokaiselle ja sitä pitäisi hitaammankin pyrkiä ymmärtämään.
Mutta tää on myös tyypillistä av:tä heti pitää vittuilla, oli aihetta tai ei. Mä tunnistan ap:n tunnot. Ilman sosiaalitoimessa ja poliisissa työskenteleviä tuttuja, minäkin olisin huomattavasti tietämättömämpi maailman pahuudesta. Iltapäivälehdistä ei saa ihan kaikkea infoa...

En yhtään ihmettele, että ihmiset eivät ole ilmoittaneet pahoinpidellystä 8-vuotiaasta poliisille, jos yhteiskunnan ongelmien tunteminen on näin naiivilla tasolla. Luulin, että tällaisten asioiden pinnallinen tuntemus kuuluu yleissivistykseen. Voihan olla, että te olette pitkäaikaisessa laitoshoidossa?
VTM
Ja se antaa sulle mielestäsi oikeuden halveksia muita.
Tästä oli ihan tutkimus, miten ihmiset suhtautuu köyhempiin.
"Minusta ihmisen pitää kantaa vastuu omasta elämästään, eikä olla huutamassa yhteiskuntaa apuun ja esittämässä vaatimuksia joka käänteessä."
Minulla on lähes kaikilta osin samanlainen tilanne kuin sinulla: ei kokemusta sossuista, huostaanotoista jne. Kuitenkin pystyn käyttämään sosiaalihuoltoalan termistöä ja tiedän huostaanotoista, koska olen lukenut lehtiä ja kirjoja, joissa aihetta on käsitelty.
Vaikea uskoa, että sinä ja kaverisi olette kovin akateemisia, jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija. Taitaa paremminkin olla, että ette ole käyneet koulua, ettekä edes elämänkoulua jota eräs kuuluisa laulaja, Touko Tarkki, kertoo käyneensä.
Kyllä 8-vuotiaan surma kuuluu meille jokaiselle ja sitä pitäisi hitaammankin pyrkiä ymmärtämään.
Minulla on lähes kaikilta osin samanlainen tilanne kuin sinulla: ei kokemusta sossuista, huostaanotoista jne. Kuitenkin pystyn käyttämään sosiaalihuoltoalan termistöä ja tiedän huostaanotoista, koska olen lukenut lehtiä ja kirjoja, joissa aihetta on käsitelty.
Vaikea uskoa, että sinä ja kaverisi olette kovin akateemisia, jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija. Taitaa paremminkin olla, että ette ole käyneet koulua, ettekä edes elämänkoulua jota eräs kuuluisa laulaja, Touko Tarkki, kertoo käyneensä.
Kyllä 8-vuotiaan surma kuuluu meille jokaiselle ja sitä pitäisi hitaammankin pyrkiä ymmärtämään.
Mutta tää on myös tyypillistä av:tä heti pitää vittuilla, oli aihetta tai ei. Mä tunnistan ap:n tunnot. Ilman sosiaalitoimessa ja poliisissa työskenteleviä tuttuja, minäkin olisin huomattavasti tietämättömämpi maailman pahuudesta. Iltapäivälehdistä ei saa ihan kaikkea infoa...
Minusta on vain säälittävää, jos aikuinen ihminen ei ole tietoinen oman maansa sosiaalisista ongelmista. Ne tulevat väkisinkin tutuiksi, jos on hiukankaan koulutettu, lukee sanomalehtiä, katsoo uutisia. Mutta vittuiluahan tällaisen peräänkuuluttaminen on.
Enpä ainakaan ole yksin mielipiteeni kanssa.
Ah niin tyypillinen av-sossutädin vastaus.Minulla on lähes kaikilta osin samanlainen tilanne kuin sinulla: ei kokemusta sossuista, huostaanotoista jne. Kuitenkin pystyn käyttämään sosiaalihuoltoalan termistöä ja tiedän huostaanotoista, koska olen lukenut lehtiä ja kirjoja, joissa aihetta on käsitelty.

Miksi vaivautua kirjoittamaan, kun et tuonut mielipidettäsi ymmärrettävästi esiin? Kirjoitin nimenomaan, että en ole sossutäti vaan ihan normaali ihminen, joka katsoo joka ilta uutiset. Sen enempää ei tarvitse tehdä tietääkseen, että Suomessa on runsaasti sosiaalisia ongelmia.
Kyllä tuo on ihan totta. Minäkin olen törmännyt täällä asioihin, joita en muuten olisi tiennyt olevan olemassakaan. Olen ottanut tämän vähän niin kuin yleissivistyksen kannalta, laajentamaan maailmankuvaa :)
Terveiset sitten sinne tynnyriin! On tainnut jäädä muutenkin uutiset viime vuosikymmeniltä lukematta? Siinä tapauksessa suosittelen lämpimästi, että aloitat tiedonhankinnan elämästä jostain muualta kuin täältä. Älä lisäänny ainakaan hetken mielijohteesta.
Ole huoleti, en aio lisääntyä hetken mielijohteesta. Lapset on tehty ja muutenkin elämästä on jonkin verran tietoa ehtinyt kertyä tähän 45 vuoden ikään mennessä. Uutiset on tullut luettua ja monenlaista kokemusta karttunut. Silti täältä "oppii" paljon uutta - johtuneeko sitten sukupolvien välisestä erosta vai yhteiskuntaluokkien erosta, mutta moneen ilmiöön olen törmännyt vain täällä.
Minulla on lähes kaikilta osin samanlainen tilanne kuin sinulla: ei kokemusta sossuista, huostaanotoista jne. Kuitenkin pystyn käyttämään sosiaalihuoltoalan termistöä ja tiedän huostaanotoista, koska olen lukenut lehtiä ja kirjoja, joissa aihetta on käsitelty.
Vaikea uskoa, että sinä ja kaverisi olette kovin akateemisia, jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija. Taitaa paremminkin olla, että ette ole käyneet koulua, ettekä edes elämänkoulua jota eräs kuuluisa laulaja, Touko Tarkki, kertoo käyneensä.
Kyllä 8-vuotiaan surma kuuluu meille jokaiselle ja sitä pitäisi hitaammankin pyrkiä ymmärtämään.
Mutta tää on myös tyypillistä av:tä heti pitää vittuilla, oli aihetta tai ei. Mä tunnistan ap:n tunnot. Ilman sosiaalitoimessa ja poliisissa työskenteleviä tuttuja, minäkin olisin huomattavasti tietämättömämpi maailman pahuudesta. Iltapäivälehdistä ei saa ihan kaikkea infoa...
Minusta on vain säälittävää, jos aikuinen ihminen ei ole tietoinen oman maansa sosiaalisista ongelmista. Ne tulevat väkisinkin tutuiksi, jos on hiukankaan koulutettu, lukee sanomalehtiä, katsoo uutisia. Mutta vittuiluahan tällaisen peräänkuuluttaminen on.
Enpä ainakaan ole yksin mielipiteeni kanssa.
Minä en ole käynyt peruskoulun ja silti olen perillä asioista (ilman tätäkin palstaa). Ja ei, en ole kertääkaan ollut tekemisissä sossu, poliisin tai vastaavan tahon kanssa.
Selvästikään korkea koulutus ei takaa, että olisi perillä yhteiskunnallisista asioista.
Ikää vaan on 35v., ympäri Suomea ja osin maailmaakin tullut asuttua. Kavereita, asiakkaita ja kokemuksia kertynyt eri sosiaaliluokista ja puhumattakaan persoonista jne. Mutta tarkoitin, että samoin, av:lla on tullut vastaan asioita, joita en olisi muuten elämällä oppinut. Karmeinta varmaan on se haista paska -asenne ja suvaitsemattomuus ihmisten erilaisuutta ja eri näkökulmia kohtaan ja se mustavalkoisuus "kun MINÄ olen kokenut tämän, pitäisi kaikkien olla se kokenut." Jotain tähän suuntaan.
"...jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija" antaa kyllä ymmärtää että SIELLÄ päässä on sossuasiantuntija. Tai aina niin tyypillinen kaikkeen raivoisalla empatialla ja sympatialla suhtautuva av-kaikenymmärtäjä :P
Ah niin tyypillinen av-sossutädin vastaus.Minulla on lähes kaikilta osin samanlainen tilanne kuin sinulla: ei kokemusta sossuista, huostaanotoista jne. Kuitenkin pystyn käyttämään sosiaalihuoltoalan termistöä ja tiedän huostaanotoista, koska olen lukenut lehtiä ja kirjoja, joissa aihetta on käsitelty.
Vaikea uskoa, että sinä ja kaverisi olette kovin akateemisia, jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija. Taitaa paremminkin olla, että ette ole käyneet koulua, ettekä edes elämänkoulua jota eräs kuuluisa laulaja, Touko Tarkki, kertoo käyneensä.
Kyllä 8-vuotiaan surma kuuluu meille jokaiselle ja sitä pitäisi hitaammankin pyrkiä ymmärtämään.
Miksi vaivautua kirjoittamaan, kun et tuonut mielipidettäsi ymmärrettävästi esiin? Kirjoitin nimenomaan, että en ole sossutäti vaan ihan normaali ihminen, joka katsoo joka ilta uutiset. Sen enempää ei tarvitse tehdä tietääkseen, että Suomessa on runsaasti sosiaalisia ongelmia.
Minulla on lähes kaikilta osin samanlainen tilanne kuin sinulla: ei kokemusta sossuista, huostaanotoista jne. Kuitenkin pystyn käyttämään sosiaalihuoltoalan termistöä ja tiedän huostaanotoista, koska olen lukenut lehtiä ja kirjoja, joissa aihetta on käsitelty.
Vaikea uskoa, että sinä ja kaverisi olette kovin akateemisia, jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija. Taitaa paremminkin olla, että ette ole käyneet koulua, ettekä edes elämänkoulua jota eräs kuuluisa laulaja, Touko Tarkki, kertoo käyneensä.
Kyllä 8-vuotiaan surma kuuluu meille jokaiselle ja sitä pitäisi hitaammankin pyrkiä ymmärtämään.
Mutta tää on myös tyypillistä av:tä heti pitää vittuilla, oli aihetta tai ei. Mä tunnistan ap:n tunnot. Ilman sosiaalitoimessa ja poliisissa työskenteleviä tuttuja, minäkin olisin huomattavasti tietämättömämpi maailman pahuudesta. Iltapäivälehdistä ei saa ihan kaikkea infoa...
Minusta on vain säälittävää, jos aikuinen ihminen ei ole tietoinen oman maansa sosiaalisista ongelmista. Ne tulevat väkisinkin tutuiksi, jos on hiukankaan koulutettu, lukee sanomalehtiä, katsoo uutisia. Mutta vittuiluahan tällaisen peräänkuuluttaminen on.
Enpä ainakaan ole yksin mielipiteeni kanssa.
Minä en ole käynyt peruskoulun ja silti olen perillä asioista (ilman tätäkin palstaa). Ja ei, en ole kertääkaan ollut tekemisissä sossu, poliisin tai vastaavan tahon kanssa.
Selvästikään korkea koulutus ei takaa, että olisi perillä yhteiskunnallisista asioista.
Siksi onkin vähän hankala uskoa, että ap & co olisivat oikeasti niin kovin koulutettuja. :) Kiinni jäitte!
"...jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija" antaa kyllä ymmärtää että SIELLÄ päässä on sossuasiantuntija. Tai aina niin tyypillinen kaikkeen raivoisalla empatialla ja sympatialla suhtautuva av-kaikenymmärtäjä :P
Ah niin tyypillinen av-sossutädin vastaus.Minulla on lähes kaikilta osin samanlainen tilanne kuin sinulla: ei kokemusta sossuista, huostaanotoista jne. Kuitenkin pystyn käyttämään sosiaalihuoltoalan termistöä ja tiedän huostaanotoista, koska olen lukenut lehtiä ja kirjoja, joissa aihetta on käsitelty.
Vaikea uskoa, että sinä ja kaverisi olette kovin akateemisia, jos kukaan ei satu olemaan sos.politiikkaa liippaavan alan tuntija. Taitaa paremminkin olla, että ette ole käyneet koulua, ettekä edes elämänkoulua jota eräs kuuluisa laulaja, Touko Tarkki, kertoo käyneensä.
Kyllä 8-vuotiaan surma kuuluu meille jokaiselle ja sitä pitäisi hitaammankin pyrkiä ymmärtämään.
Miksi vaivautua kirjoittamaan, kun et tuonut mielipidettäsi ymmärrettävästi esiin? Kirjoitin nimenomaan, että en ole sossutäti vaan ihan normaali ihminen, joka katsoo joka ilta uutiset. Sen enempää ei tarvitse tehdä tietääkseen, että Suomessa on runsaasti sosiaalisia ongelmia.
Olipas typerää arvailua sinulta. Kaikki arvauksesi menivät mönkään. Luulo ei ole tiedon väärti, kuten sanotaan.
asun itse keskellä kaikenlaisia ihmiskohtaloita, mutta varsinkin tuo mitä aloituksen lopussa sanoit on totta. ja täällä av:lla paljastuu kullä elämä koko ihanuudessaan ja myös ankeudessaan. kaikenlaisia kohtaloita ja tilanteita, joita ei osaa edes kuvitella.
Kyllä tuo on ihan totta. Minäkin olen törmännyt täällä asioihin, joita en muuten olisi tiennyt olevan olemassakaan. Olen ottanut tämän vähän niin kuin yleissivistyksen kannalta, laajentamaan maailmankuvaa :)
Terveiset sitten sinne tynnyriin! On tainnut jäädä muutenkin uutiset viime vuosikymmeniltä lukematta? Siinä tapauksessa suosittelen lämpimästi, että aloitat tiedonhankinnan elämästä jostain muualta kuin täältä. Älä lisäänny ainakaan hetken mielijohteesta.
osallistun minäkin ketjuun: kyllä täällä pääsee lukemaan sellaisestakin, joka ei ihan uutisissa näy ja joka kertoo ihmisten sisimmässä vellovista ajatuksista.
kiitos aiheesta.
Avaahan tämä eri maailmoja.
Kun muistaa, että osa aloituksista ja kirjoituksista on provoja ja otos voi olla "vääristynyt".
Päivän esimerkkinä tästä somen laadukkaasta tietotasosta on nämä ketjut, joissa iltapäivälehden riisutun nettiversio-jutun perusteella aletaan maalailla suurin piirtein vaatimuksia, että jos sosiaalin asikas tekee pahoja, niin itsestäänselvästi se on sossujen vika>>> jokä kerta pitää tehdä rikostutkinta ja sossuja rangaista.
Yksi kommentti siellä ketjussa taisi verta pakkiin kommenttien lisäksi olla, että vähän epäreilu tilanne, kun sossut vaitiolovelvollisia eivätkä voi kommentoida asiaa suuntaan tai toiseen.