Tämän päivän kuusikymppiset on kultalusikka perseessä työelämässä.
Jääkää eläkkeelle. Ai niin, ette voi kun on niin paljon annettevaa työelämälle.
Kommentit (23)
ovat muuten puhuneet siitä eläkkeestään jo viimeiset viisi vuotta ainoana puheenaiheenaan. Niiden, jotka ovat jääneet viime aikoina, ainoa anti keskusteluihin on hymistä omahyväisinä, kuinka on niin raskaasti raadettu ja nyt saatu siitä viimein palkka.
Nämä ovat vielä kaikki sellaisia, joilla tuskin on ollut mitään harrastuksia työpäivän jälkeen (paitsi maata sohvalla ja haaveilla eläkkeestä), joten en tiedä, millä he jatkossa aikovat täyttää kaiken ruhtinaallisen vapaa-aikansa.
Itselläni on vielä 30+ vuotta työikää jäljellä.
Olen kiitollinen joka tilipäivästä, koskaan ei tiedä milloin tulee kenkää.
Eläkkeelle tulen pääsemään ehkä 70 vuotiaana taatusti ihan surkealla eläkkeellä.
Todennäköisesti saan kenkää joskus 50+ vuotiaana sopivasti, eikä kukaan palkkaa minua sen jälkeen. Siinä onkin sitten kiva kituutella.
Toivottavasti perin joskus jotain, mutta epäilenpä sitäkin.
Kukaan ei ole korvaamaton
kun nuorempia ei kiinnosta
joten tekee vielä normaalisti töitä ja sitten vasta jää osittaiselle, ja sitten 65v saa jäädä eläkkeelle. Äitini on nyt 63v. Hän on hyvässä kunnossa, joten suostuu jatkamaan.
ettei niitä tarvitse korvata. Niiden työt on joku muu joutunut firmassa jo tekemään niiden puolesta useamman vuoden ajan. Mitään uusia vempaimia tai ohjelmia eivät opettele tai osallistu kehittämishankkeisiin ja näin jäävät tahallaan sivuun.
Niitä ei tarvitse korvata.
Kukaan ei ole korvaamaton
jos vain lain säätämät ehdot toteutuvat.
joten tekee vielä normaalisti töitä ja sitten vasta jää osittaiselle, ja sitten 65v saa jäädä eläkkeelle. Äitini on nyt 63v. Hän on hyvässä kunnossa, joten suostuu jatkamaan.
Itselläni on vielä 30+ vuotta työikää jäljellä.
Olen kiitollinen joka tilipäivästä, koskaan ei tiedä milloin tulee kenkää.Eläkkeelle tulen pääsemään ehkä 70 vuotiaana taatusti ihan surkealla eläkkeellä.
Todennäköisesti saan kenkää joskus 50+ vuotiaana sopivasti, eikä kukaan palkkaa minua sen jälkeen. Siinä onkin sitten kiva kituutella.
Toivottavasti perin joskus jotain, mutta epäilenpä sitäkin.
Koska sitten ei ole enää työntekijäitä, jotka maksaisivat eläkkeet.
Mieheni jäi juuri työttömäksi, kun työpaikka myytiin ulkomaille (monta sataa työpaikkaa meni).
Ja mieheni on 53v.
Eli hänen on turha haaveilla töistä, mutta eläkkeelle ei myöskään pääse.
jos vain lain säätämät ehdot toteutuvat.
joten tekee vielä normaalisti töitä ja sitten vasta jää osittaiselle, ja sitten 65v saa jäädä eläkkeelle. Äitini on nyt 63v. Hän on hyvässä kunnossa, joten suostuu jatkamaan.
Kuten sanoin, on vielä hyvässä kunnossa, ja asteittain tulee jäämään eläkkeelle.
Mieheni 52v juuri aloitti uudessa työssä kuukausi sitten...
nuorten työmoraalista. Ehkä sitä oltiin samanlaisia vanhempien mielestä, mutta täytyy sanoa, että tehokkuus on siitä työstä kaukana. Sieltä mennään mistä aita matalin. Vanhemmat meillä eivät sentään ääneen koko ajan voivottele ja huokaile ja 'kiukuttele' vaikka selvästi näkee, että työ vie voimia.
On meillä pari nuorta ylimielistäkin, jotka ihan ääneen puhuvat toisista alentavasti ja luulevat olevansa niin kaikkitietäviä. Varsinkin näitä vanhoista puhuttaessa äänensavy on erittäin halventava.
juuri vaihdoin uuteen työpaikkaan. Enkä ole ainoa, vanhaan paikkaani palkattiin 49v ihan toisesta työpaikasta.
Peittosin haussa monta nuorta, oli 27 hakijaa. Pitää koko ajan huolehtia, että on työmarkkinakelpoinen ja kouluttaa itseä esim. työnantajan piikkiin, mitä vain pystyy, kerätä onnistuneita projekteja portfoliosalkkuun ja julkaista vaikka juttuja alan lehdissä. Ja tietenkin pitää opetella työn hakemista.
Mieheni jäi juuri työttömäksi, kun työpaikka myytiin ulkomaille (monta sataa työpaikkaa meni).
Ja mieheni on 53v.
Eli hänen on turha haaveilla töistä, mutta eläkkeelle ei myöskään pääse.
nuorten työmoraalista. Ehkä sitä oltiin samanlaisia vanhempien mielestä, mutta täytyy sanoa, että tehokkuus on siitä työstä kaukana. Sieltä mennään mistä aita matalin. Vanhemmat meillä eivät sentään ääneen koko ajan voivottele ja huokaile ja 'kiukuttele' vaikka selvästi näkee, että työ vie voimia.
On meillä pari nuorta ylimielistäkin, jotka ihan ääneen puhuvat toisista alentavasti ja luulevat olevansa niin kaikkitietäviä. Varsinkin näitä vanhoista puhuttaessa äänensavy on erittäin halventava.
Nuoret ovat työmoraalin suhteen ihan eri asteella kuin me vanhat, 40+.
Jos nuoret eivät saa mieleisiä vapaapäiviä, niin sairasloman käyvät hakemassa, että pääsevät milloin mihinkin kissanristiäisiin.
Ymmärrän kyllä, että nuorilla on paljon menoja, joita työelämä häiritsee pahasti. (meillä myös ilta- ja viikonlopputyövuoroja)
Mutta harmittaa, kun joku ne työt joutuu sitten tekemään, eli me 40+. Meitä myös halveksitaan kun olemme jo näin vanhoja. Ja kukas töissä kuitenkin on kaikkein tunnollisimmin?
juuri vaihdoin uuteen työpaikkaan. Enkä ole ainoa, vanhaan paikkaani palkattiin 49v ihan toisesta työpaikasta.
Peittosin haussa monta nuorta, oli 27 hakijaa. Pitää koko ajan huolehtia, että on työmarkkinakelpoinen ja kouluttaa itseä esim. työnantajan piikkiin, mitä vain pystyy, kerätä onnistuneita projekteja portfoliosalkkuun ja julkaista vaikka juttuja alan lehdissä. Ja tietenkin pitää opetella työn hakemista.
Mieheni jäi juuri työttömäksi, kun työpaikka myytiin ulkomaille (monta sataa työpaikkaa meni).
Ja mieheni on 53v.
Eli hänen on turha haaveilla töistä, mutta eläkkeelle ei myöskään pääse.
ja on monessa työpaikassa tullut selväksi, että on liian vanha hakemaan kyseisiä töitä.
erityisiä menoja ja harmittaa, kun en tasapuolisuuden vuoksi keksi edes mitään tällaista menoa, että voisin mankua lomaa. Esim. festaritkaan ei enää houkuta. Mutta toisaalta tarvitsen ne niukat lomat siihen, kun oma koululainen on koulusta vapaana. Kaikki kuluu koululaisen pitkiin lomiin, ei mulle jää tuollaisia irtopäiviä edes otettavaksi. En kyllä voi olla nuorille noista kade, koska taas olen saanut 10 vapaapäivää enemmän kuin he, koska 15v valtion palveluksessa on täyttynyt. Oikeasti olisin tarvinnut nuo 10 päivää silloin, kun lapset oli päiväkodissa. Nyt ne menevät vähän kuin "hukkaan".
Jos nuoret eivät saa mieleisiä vapaapäiviä,
niin sairasloman käyvät hakemassa, että pääsevät milloin mihinkin kissanristiäisiin.
Ymmärrän kyllä, että nuorilla on paljon menoja, joita työelämä häiritsee pahasti. (meillä myös ilta- ja viikonlopputyövuoroja)
Mutta harmittaa, kun joku ne työt joutuu sitten tekemään, eli me 40+. Meitä myös halveksitaan kun olemme jo näin vanhoja. Ja kukas töissä kuitenkin on kaikkein tunnollisimmin?
Monella alalla todella tarvitaan kokemusta, jost ei koulunpenkillä opita. Toki sen oppii töitä tehdessä, mutta ei 60v vielä ole vanhus. Moni firma ei osaa ajatella sitä, kuinka paljon tietoa ne menettää, kun eläkkeelle laitetaan alle 60v.
Asiakkaat valittaa, ettei nuoret sitten osaakkaan niitä auttaa!
Jos 60v on hieman hitaampi, ei se tarkoita sitä, etteikö se hommansa hoida. Ei sen tarvii tehdä enää nitä turhia työvaiheita, mitä nuori kokematon tekee, se tekee vaan ne oikeat.
olisin itse valmis lähtemään eläkkeelle vaikka jo nyt. Työn teko on tylsää.
kun eläkkeelle laitetaan alle 60v.
Moni heistäkin esim. jossain kunnan viroissa on ihan suojatyössä! Jalat pöydällä istuvat toimistolla, kun nuoremmat tekevät tehokkaasti työt! Ihan tätä päivää, että nykyään yksi ihminen tekee työn, jota tekemään on ennen tarvittu 3-4 työntekijää! Ja mitä eläkkeitä nämä eläköityvät nyt nauttivat, törkeän hyviä eläkkeitä! Hienosti ovat asiansa järjestäneet ja huonosti meidän nuorten asiat mitä eläköitymiseen tulee! Nyt pitäisi saada nopeasti Suomeen eläkekatto!
tilalle ei onneksi palkata ketään.