Muita äitejä, jotka tykkäsi olla lapsen kanssa
Olen tässä pari tuntia lukenut aihe vapaata ja aika yleistä on, että kaikki inhoavat kotonaoloa ja leikkipuistoja ja lapsen kanssa on tylsää ja odotetaan koko ajan, että pääsee pois kotoa.
Onko ketään muuta äitiä, joka tykkäsi olla lasten kanssa ja viihtyi heidän kanssaa. Muistan kun esikoinen oppi konttaamaan ja odotin kakkosta. Oli syksy ja irtolehtiä puistossa. Oli ihanaa nähdä esikoisen into kun konttasi lehdissä ja haisteli erilaisia tuoksuja ja kokeili erilaisia pintoja, rutisteli lehtiä ja kiikkui koivunrunkoa vasten seisomaan ja tunnusteli puuta. Se riemu ja into kun kurapuvussa konttasi lätäkköön ja läiski ja räiski.
Ne ajat kun nämä kaksi vanhinta leikkivät jo keskenään ja heittelivät niitä lehtiä toistensa päälle ja juoksivat peräkkäin ja hihkuivat.
Vuosien varrella kun ajoin mummolaan ja kaikki neljä olivat jo niin isoja, että juttelivat kaikkea hassua. Kuinka mahtavaa oli kuunnella heidän juttujaan. Kuinka olen viihtynyt heidän kanssaan.
Monesti olen lapsilleni sanonut, että kuinka hauskaa heidän kanssaan onkaan ollut aikaa viettää.
Onko ketään muuta äitiä, joka on nauttinut lastensa seurasta. Nauttinut heidän kanssaan ulkona olosta ja hiekkalaatikon reunalla istumisesta ja leikkipuistoista kun siellä oppi tuntemaan aivan uusia ihmisiä ja sai ystäviä heistä.
Kommentit (17)
nauttinut, nyt reilu 2v ollut lapsen kanssa kotona. Toinen on tulossa joten saan jatkaa vielä jokusen vuoden. Mutta. Ajoittain on hermoja kiristävää, välillä tylsääkin, ja työmaa jatkuu samana 24/7 (etenkin nyt kun puoliso viikot poissa). Joten ymmärrän toisaalta sitäkin että välillä tulee valitusta kotiäideiltä. Mutta tuskin olisin kotona ellen voittopuolisesti tästä nauttisi. Taloudellisesti sekä uran kannalta kotona oleminen on älytöntä monet ihmettelee että miten vielä olen kotona, mutta kyseessä on selkeä arvovalinta. Koen ratkaisun hyväksi sekä lapselle että itselleni, ja sen eteen kannattaa vähän köyhäilläkin. Eikä se työelämäkään niin herkkua ole etteikö siitä joskus valittamista väkisinkin löytyisi. Puolensa ja puolensa kaikessa.
Mutta siis nimenomaan lapsen kehityksen tukeminen ja seuraaminen, ja maailman pienten ihmeiden ihastelu ja hämmästely, mahdollisuus kiireettä pysähtyä hetkeen - se on hieno mahdollisuus!
nyt lapset on 8 ja 5. Ja kyllä nautin heistä edelleen :)
Silloin kun olivat pienempiä ja olin kotiäitinä niin olihan se aivan ihanaa. Puistoissa en koskaan ole kovin hyvin viihtynyt, mutta kuitenkin käytiin ulkona pari kertaa päivässä ja toki jos oli juttuseuraa niin oli oikein mukavaa.
Minusta lapset on ihania ja nautin kun saan olla heidän kanssaan. Välillä täytyy muistuttaa itseäni, etten haikailisi pikkulapsiajan perään, vaan nauttisin hetkestä. Lasten kanssa oleminen on muuttunut jossain määrin ja on kyllä helpompaakin nyt
Suurin syy siihen ettei jakseta olla lapsen kanssa on kyvyttömyys tarttua hetkeen ja olla tyytyväinen siitä mitä on saanut. Nykyajan elämäntapa kun on sitä että koko ajan pitäisi saada jotain enemmän ja lisää. Ei osata rauhoittua ja olla vaan.
varmasti nämäkin jotka nyt valitaa muistelee vuosia myöhemmin kuinka ihanaa kaikki oli.
Katseltiin tuossa nuorten kanssa kuvia heidän lapsuusvuosiltaan ja siinä tulvi niin paljon muistoja mieleen.
Viihdyin hyvin kotona äitiyslomat ja olin hoitovapaallakin aina jossain välissä. Kivaa aikaa oli ja puistoista tuli elinikäisiä ystäviä.
varmasti nämäkin jotka nyt valitaa muistelee vuosia myöhemmin kuinka ihanaa kaikki oli.
Meillä neljä lasta, ja olin kotona kunnes nuorin oli kolmen. Kyllä kannatti, erittäin hyvää aikaa oli koko perheelle. Isä siis oli aktiivinen myös jos silloin, eli kaukonäköisesti pääsin iltaisin omiin menoihini, niin pysyin virkeänä äitinä myös päivisin, sain harrastaa ja työelämänkin säilyi linkki iltajuttujen takia.
Omasta asenteesta riippuu paljon!
minulla oli koko ajan myös omat harrastukset. Töissä kävin välillä, joten linkki sinne säilyi. Oman alan asioita luin kotona ollessani ja lainasin uutta tietoa käsitteleviä kirjoja, jotta pysyisin ajantasalla työstäni.
Viihdyn edelleen nuorteni kanssa hyvin ja harrastamme heidän kanssaan edelleen yhdessä ja minulla on tosi kivaa näiden nuorten miesten ja naisten kanssa. Nuorten maailma on niin mahtava minun mielestäni.
ap
Meillä neljä lasta, ja olin kotona kunnes nuorin oli kolmen. Kyllä kannatti, erittäin hyvää aikaa oli koko perheelle. Isä siis oli aktiivinen myös jos silloin, eli kaukonäköisesti pääsin iltaisin omiin menoihini, niin pysyin virkeänä äitinä myös päivisin, sain harrastaa ja työelämänkin säilyi linkki iltajuttujen takia.
Omasta asenteesta riippuu paljon!
mutta on ollut paljon aikoja, kun en ole nauttinut ja olen laskenut päiviä, tunteja tms siihen hetkeen, että saan olla rauhassa.
Lähes joka hetki on ihana. Ja nautin. EN tykkää äitien velvollisuuksista, ruuanlaitosta, siivoamisesta, pyykkäämisestä. Mutta lasten kanssa olen totisesti nauttinut lähes joka hetkestä. Jos pitkään jatkuu ihmekinastelu, hermot kiristyy ja karkotan lapset yläkertaan. Myöskään en pikkulasten jatkuvasta pukemisesta ja riisumisesta enkä jostain turvaistuinten köyttämisestä jne todellakaan nauttinut. Mutta kuten sanoin, lasten kanssa olemisesta KYLLÄ! Tykkään kyllä aikuisten omista jutuista ja töistä myös! Nyt on oikeestaan aika unelma, sillä teen osa-aika töitä!
Omaa kotonaoloani varjostaa se, ettei minulla ole työpaikkaa mihin palata, ja mitä kauemmin on kotona, sen vaikeampaa töitä on sitten saadakaan. Itselleni on kuitenkin selvää, että silläkin uhalla hoidan lapseni itse, koska tällä hetkellä se on tärkeintä.
Kyllä mulla mahtuu näihin kotivuosiin paljon aivan huippuihania hetkiä. Ne hetket jaetaan kuitenkin perheen ja ystävien kesken, en mä niistä tänne av:lle kirjoittele.
Pakkasella luistimien nauhojen sitominen ei ollut lempipuuhaa. Se pukeminenkaan ei aina ollut nautinto kun itsellä oli hiki ja oli kiire jonnekin kerhoon tms.
Mutta lasten kanssa olosta olen aina tykännyt ja elämässä on aina ja on aina tuleva hommia, joista ei voi tykätä. Näitä on töissänikin. Niitä tekee kun on pakko.
Hyvää kesänalkua sinullekin ja nauti mahtavasta elämäntilanteesta, että on puolipäivätyö ja aikaa lapsille.
t. ap
Lähes joka hetki on ihana. Ja nautin. EN tykkää äitien velvollisuuksista, ruuanlaitosta, siivoamisesta, pyykkäämisestä. Mutta lasten kanssa olen totisesti nauttinut lähes joka hetkestä. Jos pitkään jatkuu ihmekinastelu, hermot kiristyy ja karkotan lapset yläkertaan. Myöskään en pikkulasten jatkuvasta pukemisesta ja riisumisesta enkä jostain turvaistuinten köyttämisestä jne todellakaan nauttinut. Mutta kuten sanoin, lasten kanssa olemisesta KYLLÄ! Tykkään kyllä aikuisten omista jutuista ja töistä myös! Nyt on oikeestaan aika unelma, sillä teen osa-aika töitä!
Älä kanna siitä nyt huolta ja anna varjostaa kovin elämääsi. Usein elämässä käy ihan hyvin, vaikka etukäteen huolehtisi asioista.
Hyvää kesänalkua sinullekin ja ihania hetkiä perheesi kanssa.
t. ap
Omaa kotonaoloani varjostaa se, ettei minulla ole työpaikkaa mihin palata, ja mitä kauemmin on kotona, sen vaikeampaa töitä on sitten saadakaan. Itselleni on kuitenkin selvää, että silläkin uhalla hoidan lapseni itse, koska tällä hetkellä se on tärkeintä.
Kyllä mulla mahtuu näihin kotivuosiin paljon aivan huippuihania hetkiä. Ne hetket jaetaan kuitenkin perheen ja ystävien kesken, en mä niistä tänne av:lle kirjoittele.
mutta on ollut paljon aikoja, kun en ole nauttinut ja olen laskenut päiviä, tunteja tms siihen hetkeen, että saan olla rauhassa.
Kun on nukkunut huonosti ja on väsynyt, on odottanut melkein kello kädessä, että mies tulee töistä ja saa painua peiton alle päiväunille tai ulos tai mitä nyt aina on tehnyt, että saa levättyä fyysisesti ja psyykkisesti.
Ap.n on nyt lähdettävä ja ei ehdi jutella tästä enempää. Olisi ollut kyllä kiva vaihtaa kokemuksia näistä asioista.
Hyvää jatkoa sinullekin.
Voihan sitä nauttia ja myös olla nauttimatta.
Esimerkkejä asioista joista en nauti tässä vaiheessa elämää, kun hoidan pieniä lapsia kotona:
-univelka
-olematon oma elämä + jatkuvassa hälytysvalmiudessa oleminen + "taantuminen"
-huono taloudellinen tilanne
-jatkuvat sairasteluputket
Asioita joista nautin, en edes jaksa luetella, kun niitä on niin paljon.Teen paljon lasten kanssa ja olen heistä äärimmäisen kiitollinen. Joka ikinen päivä.
Sori vaan jos koen silti olevani ihan hyvä äiti ;) Vaikka uskallankin ääneen sanoa senkin kun ottaa päähän
ja he ovat minulle suurin lahja, mitä ikinä voi saada. Juuri siksi olen ollut pitkään kotona. Haluan heille parasta, ja olen nähnyt tämän ratkaisun heille parhaaksi, ja todellakin haluan itsekin viettää näitä tärkeitä vuosia heidän kanssaan.
Silti kirjoitin tuohon toiseen aiheeseen, että kotonaolo on paljon rankempaa kuin esim. oma ansiotyöni. On töissäkin raskasta joskus, mutta onhan se rasitus ihan eri tasolla niin henkisesti kuin fyysisestikin. Saa tehdä työnsä suht rauhassa, voi istua lähes koko päivän, on tauot, joilla saa turista aikuisten kanssa ja syödä rauhassa jne. Saa keskittyä omaan tehtäväänsä, eikä tarvitse koko ajan hoitaa toisten tarpeita ensimmäisenä. Kukaan ei roiku lahkeessa kun yrittää lähettää sähköpostia.
Että kyllä tämä kotonaolo on paitsi todella antoisaa, myös hyvin vaativaa, ja töihinmeno tuntuisi omalla tavallaan lomalta. Omaan jaksamiseen pitää panostaa muulla tavoin, että jaksaa sitä tauotonta hoitamista, siivoamista, pukemista, syöttämistä ym.
Kyllä silti valitan välillä. Ja varmaan sitten töihin mentyäni muistelen lähinnä niitä mukavia hetkiä. Jää varmaan päälimmäiseksi tunteeksi se, että viihdyin.