Olenko ainut äiti, joka inhoaa

tuntuu, että siellä on aina sama vakiojengi ja sinne sekaan ei edes mahtuisi, jos haluaisi.



En tunne ihmisiä, jotka lähileksulla käy, mutta tervehdin sanomalla moi tai hei saapuessani paikalle. Koskaan kukaan ei vastaa, ei edes nyökkää.



Sen harvan kerran kun jonkun kanssa olen jutellut, on ollut lähinnä valittamista siitä, kuinka kallista kaikki on tai miten elämä on kurjaa. Joo, mullakaan ei ole rahaa liikaa, mutta maailmassa olisi muutakin puheenaihetta, kuin valittaminen.



Lapset on onneksi lähimpänä kouluikää, joten pysyvät alueella, mutta pelkään vaipuvani koomaan, jos istun tuntitolkulla penkin päässä.

Huh.

Minusta on kiva käydä leikkipuistossa. Yleensä löytyy aina joku tuttu juttukaveriksi. Jos ei, luen tai surffaan netissä. Helsingissä varsinkin kesäiset puistoruokailut ovat mukava sosiaalinen tapahtuma (eikä tarvitse laittaa kahta ruokaa). Nyt kun olen töissä, ei kyllä juuri tule käytyäkään kuin kesäisin. Parhaan ystävänikin olen löytänyt puistosta 12 vuotta sitten :-) Enkä ikinä ole puhunut kakasta kenenkään kanssa :-D

Kun muutettiin uudelle paikkokunnalle, vihasin sitä pakkotutustumista ja puheenaiheiden keksimistä muiden äitien kanssa.



Nyt olen tutustunut hyvin toisiin äiteihin ja oikein odotan puistoon pääsyä että saan juttuseuraa. Mutta ymmärrän kyllä että puuduttavaahan se voi olla.

inhoon puistossa oloa jos ei seuraa ja pyrinkin aina sopimaan sinne treffit kaverin kanssa.

On kiva tutustua uusiin ihmisiin, höpötellä niitä näitä ja osaan olla vaikka hiljaakin ja seurailla lasten touhuja jos ei toinen äiti olekaan seurallisella tuulella... Ei haittaa, ei mun kanssa ole pakko jutella. Mä olen niitä äitejä jotka juttelee bussissakin muiden kanssa, ehkä jonkun mielestä turhaa läppää, mutta koska useimmiten mielestäni rupattelu on rentouttavaa ja positiivista, ei siitä voi haittaakaan kenellekään olla!

Meidän lähipuistossa tunnen useimmat äidit ja minsuta on erittäin hyödyllistä jutella heidän kanssaan. Opin uusia juttuja asuinympäristöstämme jossa emme ole asuneet pitkään, ja kun lapsemme kasvavat, niin naapurit voivat kertoa meille helpommin lastemme hölmöilyistä, jos tunnemme heidät. Ja muutenkin, me aina vahditaan lapsia jos joku haluaa käydä lähikaupassa jne.

nähnyt toisen aikuisen lähipuistossa. Oikeasti. Aina on oltu pojan kanssa kaksin, tosin ei me hirveen usein käydäkään, ehkä kerran viikossa ja vaan kesäisin.

Asutaan omakotitaloalueella, että kai ne leikkivät kotipihoillaan. Tai sitten aika on väärä, olen vuorotöisdä, joten käydään silloin kun sopiva hetki sattuu käsille.

siellä on aina tuttuja, ja kun lapset ovat tuttuja keskenään, ei heidän perässään tarvitse juosta. Lapset leikkivät keskenään leikkejään, ja kun on monta äitiä, on monta vahtijaa.



Minä en oikein ymmärrä näitä viestejä, joissa puhutaan jotenkin alemmuudentuntoisesti muista naisista ja arvostellaan pukeutumista tms. Tulee mieleen, että mitä siellä puistossa on tapahtunut, että sen vuoksi pitää puhua noin aggressiivisesti, vaikka puistoilu on hyvin arkipäiväinen ja neutraali tapahtuma.



Joskus minusta tuntuu, että osalla keskusteluun osallistujista ei edes ole lapsia.

Lapsia 3.

Tuulipukumammaringistä pysyttelin kaukana. Nykyään lapset ulkoilevat omalla pihalla, jossa itseasiassa on paljon enemmän kiipeilemistä ja tekemistä kuin puistossa, ja kavereitakin kun naapurin lapset rynnivät meidän pihalle myös.

Mä odotan esikoistani ja ahdistaa jo ennakkoon ajatus leikkipuistoista. Haluan että me muutettais täältä kaupungin keskustasta vähän luonnonläheisempään paikkaan niin pääsis sitten ulkoilemaan muuallekin kuin leikkipuistoon. Pidän siis ulkoilusta, mutta en leikkipuistoista.

parempi kuin se puiston mammarinki. Trust me, ette ole yhtään parempia eikä teidän ajatukset ole yhtään laadukkaampia. En kuulu mihinkään mammarinkiin mutta tiedostan tosiasiat.

mutta menin, koska lapseni viihtyi.

Naisten keskustelujen taso oli "meillä kakittiin tänä aamuna sellaista vihertävää kakkaa"

Aijaa, ihanko yhdessä väänsitte?

puhukaa niistä asioista jotka teitä kiinnostaa.

Mulla ihan sama mutta lapsi haluaa aina niin kovasti mennä niin onhan se mentävä...

löysin sieltä hiekkalaatikon reunalta ystävän...



Meidän mammaporukassa oli ainakin: sairaanhoitaja, kätilö, koulupsykologi, 7 lapsen kotiäiti (hoitovapaalla), erikoisliikkeen myyjä, kaksi väitöskirjan tekijää, tradenomi, luokanopettaja, lukion aineenopettaja, ryhmäliikunnan ohjaaja, hotellin respa.



Ihan keksittiin kaikenlaista puhuttavaa.

käymme paljon metsässä ja muuten ulkona. Mutta leikkipuistot on kamalia. En saa niistä karsinoista yhtään mitään. Metsässä sentään on eläimiä ja luontoa ja paljon katseltavaa. ap

mutta valitat kun puistossa pitää juosta kun ei ole aitoja ja on järvi vieressä? miten sä siellä metsässä pysyt lasten perässä?

Asuinalue sen aika lailla määrittää.

Ja kaikki inhoaa näitä "mitä lapseni söi tänä aamuna ja millaista kakkaa väänneettiin yhdessä " -keskusteluja, mutta silti just tätä linjaa käydään leikkipuistossa. Miksi ei puhuta muista aiheista, jos nämä aiheet inhottaa kaikkia!

jos on hyvä ilma ja itse voi istuskella ja lapsi leikkii.



Kun lapsi oli sellainen leikitettävä ja oli kylmä, niin puistossa olo on ehkä yksi tylsimmistä asioista, joita ikinä olen tehnyt.

mutta menin, koska lapseni viihtyi.

Naisten keskustelujen taso oli "meillä kakittiin tänä aamuna sellaista vihertävää kakkaa"

Aijaa, ihanko yhdessä väänsitte?

puhukaa niistä asioista jotka teitä kiinnostaa.

Mutta ei ainakaan meidän puistossa onnistunut. YRitin keskustella vaaleista, Kreikan kriisistä, matkustelusta tms. Mammat katsoi silmät tapillaan ja alkoi taas vaihtaa sosereseptejä tai pohtia kakan koostumusta.

yksin ihan vihoviimeistä hommaa.