Miksi sinä erosit miehesi kanssa? kysymys siis vain eronneille
Kommentit (54)
ja kun asetin ehdon, että hän tai minä, niin mies valitsi hänet. Alun alkaen hän ei olisi halunnut erota, vaan pitää sekä minut että hänet.
Oli lojaali ja piti lupauksesa lopulta vain työnantajalleen, minulle saattoi valehdella mitä tahansa tai luvata mutta unohtaa lupauksensa.
Luottamus meni, enkä voi olla parisuhteessa ja hoitaa perhettä ja kotia ihmisen kanssa johon en voi luottaa.
meillä ei enää ollut rakkautta. . .
vain lapsi.
nukuimme eri huoneissa miehen kanssa ja lopun voitte arvata.
Lapsi ei saanut mitään huomiota isältään. Nyt lapsi on viikonloppuisin isällään ja saa tältä kaiken huomion. Ero oli siis hyvä juttu.
Mulla ei ollut enää arvoa. Jos olin sopinut menoja, jotka osittain oli jopa työjuttuja, saattoi mies unohtaa ne ja juduin soittamaan työnantajalle, että en pääse, kun ei ole lapsen isä kotona, eikä lapsenvahtia missään. . .
mies petti (useamman kerran) ja lähti toisen matkaan...kun tuli katumapäälle en ottanut enää takaisin.
eikä mulle kaverisuhde riittänyt. 13 vuotta yhdessä
ja yritin saada miestä terapiaan, mutta ilman tulosta. Mies oli sairaan nuuka ja sai pikkuasioista karjumiskohtauksia (kuten lapsen kengät väärinpäin lattialla tai tyhjä vessapaperihylsy vessassa), mielialat saattoi vaihdella minuuteissa raivosta vitsailuun. Lopullinen niitti oli, kun maaliskuussa 2011 kärähti maksullisista naisista. Niihin oli varaa, mutta kun minä ostin syksyllä 2010 omilla rahoillani uuden pesukoneen, siitä seurasi järjetön raivari.....Siinä vaiheessa mies yritti kovasti, että en jättäisi, mutta mulla oli tullut kuppi täyteen ja heti koulujen päätyttyä viime kesänä muutin pois lasten kanssa, sukulaisten avustuksella, ja asuntokin oli jo ostettuna. Ensin suvun tyhjillään olleeseen asuntoon ja sitten syksyllä omaan, kun se putkirempasta pääsi.
Nyt syö jotain mielialalääkkeitä ja yrittää mankua mua takaisin, mutta mun on oikein hyvä nyt näin, samoin lapsilla. Oikeastaan parhaat arvosanat olen saanut lapsilta, kun "äiti on kiltti" "äiti ei raivoa" "äidille uskaltaa kertoa, isille ei".
kolmen yh
oli siinä toki paljon muutakin, ei esim. koskaan osallistunut lapsen hoitamiseen.
en lopulta vain jaksanut enää.
Erosta on yli kymmenen vuotta, välit hyvät. Lapset jo aikuisia.
oli henkisesti sairas. Mies löi; lukitsi kotiin; juotti känniin ja vei baaritiskille ja kyttäsi matkan päästä, tuleeko joku heti iskemään tämmöisen huoran (???); haukkui vammaiseksi; vaati saada tietää sanasta sanaan jokaisen keskustelun, jonka olin käynyt päivän aikana; oli varma, että minulla on suhde jokaiseen vastaantulevaan mieheen, varsinkin kaupan myyjään, jolle satuin vahingossa kohteliaisuudesta hymyilemään; vahti etten käytä liian paljastavia asuja (esim. t-paita ja sortsit); oli mustasukkainen television näyttelijälle, jos satuin sanomaan, että on hyvännäköinen, ja niin edelleen. En jaksanut enää vahtia jokaista ilmettäni ja äänenpainoani ja sanaani ja katsettani. Mitkään selitykset ja vakuuttelut eivät auttaneet. En ollut koskaan pettänyt häntä edes ajatuksissani. Sitten hän päätti yhtäkkiä muuttaa ulkomaille, ja parin vuoden päästä, kun olin henkisesti irrottautunut hänestä, ilmoitin hänelle, ettei ole takaisin tulemista. Ihanaa on elää ilman kenenkään painostusta. Onneksi ei tullut lapsia.
Mies valehteli jatkuvasti pikkuasioista, ei pettänyt tai mitään mutta tuhlasi rahansa ja minunkin rahat, peitteli valheilla jälkiään.
Suhteemme oli siinä vaiheessa, jo niin huonossa jamassa, etten yhtään ihmettele tapahtunutta.
Mies valehteli jatkuvasti pikkuasioista, ei pettänyt tai mitään mutta tuhlasi rahansa ja minunkin rahat, peitteli valheilla jälkiään.
muttei myöntänyt, että hänellä olisi toinen. Vuosi eron jälkeen sitten myönsi toisen naisen.
menimme naimisiin 20v "koska-niin-kuuluu-tehdä". Mieheni ei koskaan osoittanut arvostusta tai rakkautta, hellyyttä tai ylpeyttä minusta tai meistä. Hyvä aviomies sinänsä, kiltti ja kunnollinen, hyvä isä, työteliäs ja hyvä rakastaja. Tavallaan oli vaikea lähteä avioliitosta ilman kunnon syytä.
Onneksi lähdin - kimmokkeen siitä sain tavattuani suuren rakkauteni joka osoitti miten kaunista kahden ihmisen yhdessäolo voi olla. Avioliiton vedellessä viimeisiään minulla ei ollut yhteyttä tuohon rakkauteeni, mutta sen voimalla lähdin.
Rakastettuni tuli myöhemmin hetkeksi takaisin - väärinkäsityksen takia meistä ei vieläkään tullut paria vaan kumpikin rakensi elämänsä muualla.
muttei myöntänyt, että hänellä olisi toinen. Vuosi eron jälkeen sitten myönsi toisen naisen.
Meillä kävi samoin ja koska olin se pahis joka jätti miehen, niin sain kaiken paskan niskaani molempien sukujen taholta. Vasta loanheiton laannuttua mies vihdoin ihan vain kuin sivumainintana myönsi että on ollut suhteessa jota oli kestänyt kauan jo avioliittomme aikana. Pahoitteli sitten vasta siinä vaiheessa. Helpolla pääsi.
mies vain ilmoitti että muuttaa huomenna pois. Kävi tavaransa ja lähti. Ei mitään selittelyjä tai mitään.