Lue keskustelun säännöt.
Olen yksinäinen (ov)
13.05.2012 |
Mikä on kun ei seurani kelpaa?
Erosin juuri pitkästä parisuhteesta, ja nyt tuntuu ettei seurani enää kiinnosta. Aikaisemmin sovin tapaamisia ystävieni kanssa, aikaa kumppanini kanssa, näin ihmisiä. Nyt tosiaan suhde päättyi, työsijaisuus loppui, (huomenna tosin ensi kuussa), ja kaverini ovat lopettaneet yhteydenpidon.
Vastaavat toki viesteihini ja puheluihini, mutta tapaamiset eivät sovi. (Vaikka minulla on kyllä ollut aikaa!) Kiva sitten lukea facebookista kuinka ovat olleet kaupungilla, tai muuten vaan porukalla jossain. Olen monesti sopinut erään ystäväni kanssa tapaamisen (ja hänkin on toki niitä ehdottanut!) mutta hän on aina perunut.
Nyt olen viimeiset 1,5vk ollut ihan yksin. Lapsikin lähti miehen ja tämän uuden naisen kanssa 3vk lomalle etelään. Ei ole enää ketään kenellekkään soittaa. Ei ketään jonka kanssa puhua. Ei sisaruksia, ei ketään. Mitä minä teen?
Juon viiniä ruuan kanssa, muuten en käytä alkoholia. Ei siis baarit huvita. Ainoa sosiaalinen kanssakäyminen lähiaikoina on ollut kaupassa käynti. Tältäkö syrjäytyneistä nuorista tuntuu? Kukaan ei kaipaa, kukaan ei muista, eikä itse enää kehtaa ketään häiritä.
Jokin minussa nyt on vikana, mutta voi kun vain tietäisin mitä voisin sille tehdä.
Hyvää äitienpäivää kaikille mammoille!
Kommentit (8)
No tulee mieleen, että eronnut ystäväni puhuu ainakin todella paljon itsestään ja omista asioistaan, kun tapaamme. Sen vuoksi en vaan aina jaksa tavata häntä kahden kesken, olisi helpompi nähdä vaikka porukalla sitten.
Voiko oikeasti olla mahdollista että kaverini eivät minua siksi halua nähdä? Itse olen heitä nähnyt elämäntilanteesta huolimatta, olen niin nauranut kuin itkenyt yhdessä. Tottakai haluaisin itkeä kunnolla niin että JOKU lohduttaisi minua. Ei se minusta ole niin paljoa vaadittu. :(
Luonnollisesti olen myös valmis kuuntelemaan "ystävieni" ongelmia ja puhumaan heidän asioistaan. Tuli kyllä paha mieli viestistäsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olen pahoillani, että muotoilin asian noin. Voi se tietysti olla yksi totuus. Ja ihmiset voivat olla myös tapaamatta sinua ihan omista syistään.
Kurjaa se tietysti on, enkä mitenkään ole sitä mieltä, että ansaitsisit olla yksin.
Mitä vanhemmaksi tullaan, sitä sitoutuneempia ihmiset ovat omiin perheisiinsä ja omiin arkisiin kuvioihinsa, siksi muut sosiaaliset suhteet voivat olla ihan sijalla ö.:(
Toivottavasti saat sitä tukea mitä kaipaat.
Sitten voi olla ihan niin, että kuulut tavallaan nykyisin eri "kastiin" kuin muut ystäväsi, jotka eivät esim. ole eronneet.
Tämä tuli mieleen siitä, että kun aikoinani vaihdoin isosta firmasta hyvällä tittelillä olevan työni toiseen tehtävään pienemmässä firmassa. Osa "ystävistäni" lopetti yhteydenpidon kokonaan, eivätkä edes kaupungilla tervehtineet, jos vastaan kävelivät (kyseessä eivät olleet ex-työkaverit). Totesin itselleni, että jos ystävyys riippuu titteleistä jne. niin eivät ole ystävyyteni arvoisia. Tärkeintä on, että itse teen sellaista työtä josta pidän ja sellaisessa paikassa jossa viihdyn.
mutta sen jälkeen en ole nähnyt oikeastaan ketään. Ja ystävissäni on kyllä eronneita ja sinkkuja, kuten myös perheellisiä. Nähtävästi sitten on väärin puhua tuntemuksistaan. Mutta olen kyllä pettynyt. Yksinäisyys ahdistaa ja nyt erokin on tullut enemmän pintaan - luulin jo päässeeni siitä yli.
harrasta esimerkiksi jotain, jossa tehdään jotain yhteisössä. Siten, että fokus on jossain muussa kuin puhumisessa tai varsinkaan kovin henkilökohtaisissa aiheissa.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta oikeasti jotenkin ihmiset voivat olla niin typeriä, että ajattelevat että vain vuodottaisit parisuhdevalitustasi heille tai jotain.. Vaikka minusta he eivät tuossa tapauksessa mitäään oikeita ystäviä ole, vaikka ei se paljon tässä kohtaa lohduta.. Toivottavasti saisit uuden työn ja siellä kavereita!
Ja työt tosiaan alkavat ensi kuussa, mutta kyseessä on vain puolen vuoden sijaisuus, tuskin siinä hirveästi ehtii verkostoitua. Olen hyvin pettynyt. Uskoisin että jos joku sen yhden kerran kuuntelisi ja lohduttaisi niin voisin jo paljon paremmin. Nyt vain itken yksin, lapsen nähden en halua itkeä niin hoidan sen sitten suihkussa. Nyt kun lapsi on ollut lomalla niin olen purskahdellut kotona touhutessani itkuun ilman mitään syytä.
Kyllä ihmiset osaa olla kylmiä. Pelottaa, että masennun.
No tulee mieleen, että eronnut ystäväni puhuu ainakin todella paljon itsestään ja omista asioistaan, kun tapaamme. Sen vuoksi en vaan aina jaksa tavata häntä kahden kesken, olisi helpompi nähdä vaikka porukalla sitten.