Olen kateellinen niille, joilla elämä ei juurikaan muutu lapsen saamisen jälkeen.

lapsenvahti vauvalle ja ne pääsee yksinään jonnekin.

me olemme totaalitukiverkoton perhe, kukaan isovanhemmista (=4 tervettä eläkeläistä) ei ole tippaakaan kiinnostunut lapsenlapsistaan. Eivät ole ikinä viettäneet hetkeäkään aikaa lastenlasten kanssa, saati että olisivat minuuttiakaan hoitaneet. Ristiäisissä kävivät, that's it. Ei ole sen jälkeen näkynyt eikä kuulunut.



Meillä ei ole muutakaan tukiverkkoa koska suvut ovat pienet, ja esim. sisarukseni asuvat todella kaukana usean sadan kilsan päässä. Ei ketään tätiä, kummia, naapuri tms joka voisi auttaa. Olen nyt kolmennesta lapsesta äippälomalla eli ei ole rahaa palkata oikeastaan hoitajaakaan.



Kadehdin aikaisemmin naapuria, jolla kahdet isovanhemmat auttaa monta kertaa viikossa. Naapuri saa joka päivä apua, ja hän saa aina mennä iltaisin jumppaan, yksin kauppaan, joka vkl miehen kanssa bailaamaan, lemmenlomille ulkomaille jne kun aina mummot hoitaa.



Lisäksi murehdin sitä että emme tule miehen kanssa pääsemään ikinä seuraavaan 15 vuoteen yön yli kahden mihinkään. Vaikka MLL hoitajan ottaisi niin täällä ne on 16v koululaisia jotka ei hoida yön yli keikkaa. ELi jos ei ole mummoja, niin ikinä ei pääse yön yli reissuun kahden. Emme ole viettäneet kahden sekuntiakaan ilman lapsia kuuteen vuoteen. Ei ole ollut ketään kuka hoitaisi. Lisäksi emme tule pääsemään jatkossakaan kahden mihinkään, ennenkuin pienin vauva on sen verran iso että uskallan jättää hetkeksi MLL hoitajalle.



Tämä asia murehditutti, stressasi ja uuvutti, ihan itketti kun näki naapurin rakastavat mummot, ja meidän lasten mummot ovat niin itsekkäitä ja piittaamattomia. Soittavat hätäseen kerran vuodessa ja nähdään ehkä kerta vuoteen pikakahvittelun merkeissä, lapset eivät edes tunne isovanhempiaan!



Viimein ymmärsin että asia pitää vaan HYVÄKSYÄ ja muutoksen toivomisesta pitää LUOPUA. Aloitin surutyön asiasta ja se kesti pari vuotta, monta kertaa itkin ja surin, mutta annoin luvan tunteilleni. Lopulta asian sain hyväksyttyä, ja nyt vaan mennään päivän kerrallaan. Asiahan on niin että joillain elämä on helppoa, kun on sata sukulaista joka päivä auttamassa lasten kanssa, toisilla taas on vaikeaa, kun ei ole KETÄÄN auttamassa ikinä.



Minulla vaan sattuu olemaan paskat kortit elämässä, mutta ei sen takia elämää pidä pilata vaan etsiä "uusi käsi" kortteja, eli uusia kiintokohteita joihin panostaa. Ei pidä jäädä murehtimaan ja itkemään asiaa mille ei voi mitään. Sen sijaan pitää keskittyä niihin asioihin joille voi tehdä jotain.



Nykyään menee oikein hyvin ,asennemuutoksen takia. Joku voisi nähdä että elämäni on vankila, itse ajattelen niin että saan ihanat, läheiset suhteet lapsiini. En jaksa enää kadehtia koska se ei johda mihinkään. Kadehtiminen ei muuta mitään, se vain pahoittaa oman mielen.



Elämä ei ole reilua eikä tasapuolista ja se asia vaan pitää.... niin, hyväksyä. Ainakaan sitä vastaan taisteleminen ei johda mihinkään parempaan. Tsemppiä AP, kyllä se siitä iloksi muuttuu!

sellaisia olemme käyttäneet ehkä pari-kolme kertaa vuodessa. Muuten jompi kumpi meistä vanhemmista on lapset hoitanut.

Itselleni on käsittämätön ajatus, että olisin ollut 50% ajasta pois _pienten_ lasteni luota.

Me tosin hankimmekin lapset vasta vähän vanhempina, joten tauko ns. omissa menoissa on ollut vain tervetullut ja luonnollinen.

ennenku on kärsinyt läpi sen pikkulapsihelvetin. Mutta siihenkin rikkaammilla on rahaa ostaa helpotusta, saavat palkattua lapsenvahdin milloin vaan.

Köyhän on vaan kärsittävä se että on kiinni kakarassa 24/7.

Tukiverkkoa ei ole, sukulaiset kaikki satojen kilometrien päässä, 4 vuotias lapsi ei ole ikinä ollut yötä poissa vanhempiensa luota. Sen verran elämä on muuttunut että se lapsi on aina mukana siellä minne menen, mutta ei se suuri muutos ole, en koskaan ennenkään käynyt paikoissa joihin lapsi ei olisi voinut lähteä mukaan. Töissäkin käyn normaalisti, päiväkodissahan lapsi on sen ajan.

Minä taas ihmettelen niitä keiden elämää lapsi niin hurjasti muuttaa, kun itse en keksi mitään mitä haluaisin tehdä, mutta mikä olisi elämässäni estynyt sen takia että minulla on lapsi.

Äiti 22v

että mitäpä osaisit kaivatakaan kun et ole elämää päässyt maistamaan muutenkaan ollenkaan. Sääli, mutta ehkä tyydyt kohtaloosi helpommin kun et tiedäkään mitä kaikkea maailmalla on tarjota - ilman lapsia.