Jos olet sairastanut mononukleoosin niin

Sairastuin juhannuksen jälkeen kovaan kuumeeseen ja yskään. Olo heikentyi parin päivän jälkeen siihen pisteeseen että kurkku turposi niin paljon etten saanut suuta enää kiinni, kun nielu oli ihan turvoksissa. Menin lääkäriin, ja se arveli että angiina kyseessä (ilman nieluviljelyä) , joten sain 10pvn kuurin v-pen megaa, ja se helpotti vain osittain, ainoastaan siten että sain juuri ja juuri suuni kiinni. Menin 2vkon päästä uudestaan lääkäriin, teetti nieluviljelyn, sanoi että sitkeä virus. Ennen olin hyväkuntoinen, pystyin juoksee 5km aikaan 25min, ja jos ois terveenä saanu treenata ni luultavasti syksyl sit jo 20min, mut nyt tätä on takana 1,5kk, en pysty enää juoksee 5km ilman kävelyy, pari kilsaaki ottaa jo koville. Laihtunut oon 7kg, ja jatkuva väsymyksen tunne vaivaa aina. En tiedä miten kestän tätä, jospa vaik ens kesänä olisin terve. Et saisin vielä kerran elämässäni terveenä juosta sen vitosen. Mut nyt merkkei paranemisest ei oo, joten en usko et tää edes paranee. Vaik kuinka haluaisin.

kieltämättä, mononukleoosi oli ihan hirveä! Minulla se kesti viikon eikä onneksi kauempaa, mutta kurkku oli niin kipeä, etten voinut syödä mitään ja juominen oli yhtä tuskaa, juominen ei meinannut enää lopuksi onnistua sekään, mutta sitten onneksi alkoi tauti helpottaa. Hengitin suu todella auki, koska happi ei meinannut kulkea. Kuume oli kova ja olo sen mukainen.

Kolme kuukautta kroonisesti tulehtuneet nielurisat, jotka estivät minkään kiinteän syömisen (hyvä laihdutuskuuri kylläkin). Yskin verta ja kudoksenpalasia. Kurkkuun kehittyi paise. Söin yli kymmenen antibioottikuuria, eikä mikään auttanut. Lopulta kun lääkäri päätti, että nielurisat pitää poistaa (olivat vaivanneet viikottain jo monen vuoden ajan), ei niistä ollut jäljellä kuin roikkuvia, arpisia rämmäleitä kurkussa, jotka olivat kipeät ja tuntuivat niellessä. Pahimmillaan kuume nousi 41 asteeseen enkä pysynyt tajuissani. Sairaalassa sai rampata koko ajan.

angiina on pahempi.

joutunut sairaalaan. Siis fyysinen, umpparia lukuun ottamatta.



Tapahtui touko-kesäkuussa. Kurkku ei ollut kipeä, luulen että se kurkkukipu ajoittui edelliseen talveen, kun en tosiaan pystynyt nielemään edes sylkeäni. Silloin otettiin vain nieluviljely ja todettiin että ei ole angiina.



Minulle tuli kova päänsärky, ja about 40 asteen kuume. Kävin työterveydessä jossa todettiin että no on sulla limaa kurkussa, varmaan poskiontelotulehdus. Sain antibiootit.



Olo meni niin pahaksi, että oksensin jos edes yritin nousta sängystä. Soitin työterveyteen joka totesi että voi, sulle on varmaan tullut oksennustauti samaan syssyyn. Taisivat kirjoittaa nexiumia, en kyllä tajua miksi.



Lainasin miehen Panacodia että saisi päänsäryn pidettyä edes hieman kurissa. Koska olo ei ollenkaan helpottunut ja olin jo ihan varma että joku suoni on poksahtanut päästä mentiin päivystykseen.



Päivystyksessä tuumasivat että joo, kuulostaahan se tyypilliseltä poskiontelotulehdukselle tuo päänsärky. Laittoivat kuitenkin röntgeniin jossa kuvattiin poski- ja otsaontelot. Totesivat että ei ole tulehdusta ja ei ole kyllä ollutkaan. Veriarvoja katsottiin, arvatenkin crp ja pvk, ja lääkäri sanoi että valkosoluissa on häikkää, ota yhteyttä työterveyteen maanantaina että saadaan tutkittua. Tämä oli siis perjantai, ja tauti oli kestänyt viikon.



Lauantaina minulle alkoi tulemaan punaista ihottumaa käsivarsiin ja reisiin. Ajattelin että olen yliherkkä Panacodille, että se johtuisi siitä. Oli pakko kuitenkin ottaa että pystyi mitenkään olemaan. Maanantaina kun menin työterveyteen olin jo selkää ja rintaa myöten punaisessa ihottumassa.



Työterveydessä lääkäri katseli minua hetken ja totesi että hetkinen, onko sun silmät vähän keltaiset. Laittoi kokeisiin, maksa-arvot yli 300 (ASAT ja ALAT muistaakseni), ja valkosolut ihan sekaisin.



Koska minulla ei ollut ollut kurkkukipua, lääkäri ei edes ajatellut mononukleoosia. Työni takia hän epäili minulla olleen hepatiitti, ja olinkin joutunut pistotapaturmaan opiskeluni aikana. Sain lähetteen sisätautiosastolle, ja se kädessä menin jonottamaan sairaalapäivystykseen 8 tuntia.



Sinä aikana otettiin kaikki kokeet aasta ööhön, veriviljelyä myöten. Ainoa joka löytyi oli sekaisin olevat valkosolut, korkeat maksa-arvot ja positiiviset EBV- vasta-aineet. Silloin todettiin että pakko olla mononukleoosi.



Tästä jouduin osastolle muutamaksi päiväksi maksa-arvojeni vuoksi.



Kyllä, on se ollut likimain pahin koettelemukseni.



Pahin oli pian sen jälkeen alkanut raskaus, kun oksensin oksentamasta päästyäni 4 kuukautta.

AI VIIKON?! tyttöystävälläni kesti 2 kuukautta parantua sairaudesta että ei oo ihan viikon tauti.

itse olen toista viikkoa kipeänä ja saa nähdä miten kauan tässä saa sairastaa. mononukeloosin aiheuttama paise sentään häipyi kurkusta toisin kuin tyttöystävältäni (meinasi tukehtua ja menehtyä..). olo on vetämätön ja suoraansanottuna surkea. en voi kävellä vessaan tai keittiöön ilman että huimaa tai tuntuu että kaatuu.

Mutta sen minkä muistan, oli aivan helvetillinen kurkkukipu! Ei pystynyt nielemään, syöminen/juominen käytönnössä mahdotonta, jo ns. tavallinen "nielaisu" puhuessa tuotti tuskaa. sain vahvoja särkylääkeitä, ne auttoivat sen verran ettei kipua juurikaan enää tuntunut. Muutaman päivän jälkeen jätin yhden lääkkeen väliin, ajattelin että "tauti on jo mennyt ohi", väärin luultu, kamala kurkkupipu palasa heti kun lääkkeen vaikutus loppui. No sitten suosiolla söin muutaman päivän lisää lääkkeitä, uusi kokeilu olla ilman ja silloin ei enää kipua ollut.

Pahuudesta, mutta tehokas tauti oli. Paino tippui yli 20 kiloa 3vkossa. Kun mitään ei pystynyt nielemään ja lääkärit oli kokoajan valmiudessa, jos pitää tehdä kurkkuun hengitystä varten reikä



Ja ton kanssa kun sairasti vielä angiinan niin johan siinä oli kiva olo

sairastanut mononukleoosin ja olihan olo pahimmillaan tosi kurja, mutta ei se nyt mitenkään ylivoimaisesti kammottavinta ollut. Ehkä pahinta oli epätietoisuus, kun oireilu kesti viikkoja ja diagnoosi tuli vasta kun tilanne oli jo paljon parempi. Samana päivänä kun sain diagnoosin, sain myös raskaustestistä plussan, ja sitten oli vähän aikaa huolta siitä, että onko alkiolle ehtinyt olla jotain haittaa sairaudesta.

Vähän kuin angiina, kurkku kipeänä ja peitteitä, kuumetta oli kyllä lähes 40 mutta ei sekään kauaa kestänyt. En minä sitä pitänyt sen kummempana kuin jotain streptokokin aiheuttamaa "flunssaa" tms.

mononukleoosin ja joutui sairaalaan maksatulehduksen takia. Mielestäni hoitohenkilökunnan olisi pitänyt painottaa (tai edes mainita) alkoholin haitoista varsinkin maksatulehduksen takia. Eivät sanoneet sanaakaan vaikka pyysin.

Eihän tulehtunut maksa voi toimia kunnolla, kyllä se nyt pitäis jokaisen järkeen käydä ilman rautalangasta vääntämistä...

Niin järkyttävä se oli. Mulla kehitty keuhkokuume samaan syssyyn, kuumetta oli 41 astetta ja tulehdusarvot reippaasti yli 200. Olin neljä yötä sairaalassa tiputuksessa ja näin harhoja. Ihan järkyttävää kun ei voinut syödä eikä juoda, kurkku oli niiiiiin kipeä. Liikuntaa en saanut harrastaa pariin kuukauteen.

turvonnut perna.

turvonnut perna.

onko mielestäsi mitään pahempaa sairautta? Enkä nyt tarkoita että vertaat johonkin esim. syöpään.



Mononukleoosissa olin viikon verran sairaalassa. Kuume pitkään neljässä kympissä ja kurkku niin kipeä, ettei pystynyt nielemään mitään. Mononukleoosia esiintyy hyvin eriasteisina, vaikea siis verrata toisiinsa.

Mononukleoosi on kyllä aika pitkäkestoinen virustauti. Tytöllä se kesti melkein 3 kk. Ja oireili siis siten että muutaman päivän välein nousui kuume, joka kesti 1-2 päivää. Ja siinä mielessä ikävä tauti että sen diagnosointiin meni aika pitkään. Tyttö jo luuli sairastavansa jotain tosi vakavaa, kun oli jatkuva väsy ja kuumeilu.

raskauspahoinvointi oli miljoona kertaa pahempaa kuin mononukleoosi. Joo, se ei ole sairaus, mutta eipä olo järin tervekään ollut. Mono sentään kesti vain jotain viikon (?)...

koska kävin silloin lääkärissä ihan tsekkaamassa, että mikä on.

terv. edellinen kirjoittaja joka sattumalta luki nyt tämän

ei niitä oikein voi vertailla. Mulla se oli vaan kurkkukipu, peitteitä vähän ja kuumetta. Ei oikeastaan kummempi... minusta synnyttäminenkään ei ollut likimainkaan niin kivuliasta, kuin ihmisten tarinoista luulin. Niinpä sitten synnytin toisella kertaa ilman lievityksiä, ja edelleenkään en pidä sitä migreenikohtauksen kipua lähentelevänäkään kipuna...



Ihmiset aistivat kipua eri tavoin, ja kipuunkin tottuu. Kuten migreenissä varmaan kivunsieto kasvaa.

pahimmasta viikosta on vain epämääräisiä muistikuvia. Kuume oli korkea ja näin hallusinaatioita yms. Muistan kuinka yhtenä yönä heräsin ja olin varma että kuolen. En ylettänyt puhelimeen vaikka se oli vain puolen metrin päässä. Kurkkukipua mulla ei kyllä ollut ollenkaan.



Kaksi viikkoa oli korka kuume en tiedä olenko syönyt mitään, koska laihduin 20 kg. Pientä kuumetta kesti on/off yli puoli vuotta ja jälkitautina tulehtui munuaiset ja maksa. Maksa oli aika pahastikkin tulehtunut ja sen takia olin yli vuoden täysin absolutisti.



Pelkässä kivussa mitattuna sanoisin että sappikivet olivat pahemmat, mutta vaikka ne kivet ikäviä olikin niin silloin en koskaan epäillyt että niihin kuolisin.

mononukleoosin ja joutui sairaalaan maksatulehduksen takia. Mielestäni hoitohenkilökunnan olisi pitänyt painottaa (tai edes mainita) alkoholin haitoista varsinkin maksatulehduksen takia. Eivät sanoneet sanaakaan vaikka pyysin.

ja siksi onkin todettava, että myös sairastamani pyelonefriitti vasta tauti onkin! Siinä vasta sairastamisen meininkiä.