Todellako kuntouttavassa työtoiminnassa ei saa pitää edes kesällä lomaa??!!??
Olen ollut nyt viime syyskuusta saakka kuntouttavassa työtoiminnassa arkipäivisin 6,5h. Talvella sopimukseni katkaistiin 5päiväksi (sisälsi 3arkipäivää), kun olin pohjoisessa laskettelemassa. Tuon enempää en ole lomaillut, sairaslomalla olen jonkin verran ollut, pisin sairaslomani oli 5viikkoa kun jalkani oli kipsissä tuon ajan murtuman takia.
Nyt hain opiskelemaan ja pääsin ainakin pääsykokeisiin ja kesäkuun 14. sitten selviää sainko opiskelupaikan.
Minulla osuu nyt tälle kesäkuulle paljon juhlia plus viikoksi olen varannut mökin pohjoisesta (kyseinen mökki on jo maksettu). On häitä, ristiäisiä ja syntymäpäiviä. Tämän takia en ole juuri ollenkaan kotipaikkakunnallani kesäkuussa.
Tämän takia kysyinkin, että saisinko pitää kesäkuun lomaa, kun sopimus pitäisi vähän väliä katkaista ja tehdä uudestaan. Vastaukseksi sain, ettei työttömyysetuita ole tarkoitettu lomailuun. Lisäksi tämä ihminen olikohan nimike työtoiminnan ohjaaja niin viittasi siihen, että olen ollut jo lomalla kun olin sairaslomalla kipsin kanssa sen 5viikkoa. Ei sairaslomaa minusta oikeen voi verrata oikeaan lomaan, jolla saa tehdä mitä haluaa.
Kuntouttavaan toimintaan jouduin/pääsin, koska sairastin masennuksen ja nyt olen siitä toipumassa ja huomasin, ettei pelkkä kotona olo ole hyväksi vaan että päivissä pitäis olla jotain tekemistä, jotta masennus pysyisi poissa. Tuon 5viikkoa kun minulla oli kipsi, niin huomasin, että masennus taisi nostaa päätään, koska alkuun töihin meno oli tosi vaikeaa ja oisin vaan halunnut jäädä kotiin.
Minulla ei siis ole lapsia, miehellä on kolme lasta, jotka ovat meillä joka toinen viikko. Ovat kuitenkin sen verran isoja, että pärjäävät jo päivät yksin.
Ihmettelen vaan, että miten sitten muut ovat saaneet lomaa, esim. koululaisen (3-luokkalaisen) lomien ajaksi. Ekaluokkalaisen vielä ymmärtäisin, mutta 3-luokkalainen pärjää kyllä yksin päivän.
Minusta ois ollut muutenkin kiva vaan olla kesäkuu eikä mennä koko kesää töihin.
Onko se todella niin, etten saa pitää edes viikkoa tai kahta "lomaa" kesällä??? Tietäiskö joku?
Kommentit (9)
ehkä pykälät eivät ole puolellasi, mutta sympatiani saat joka tapauksessa, jos se mitään auttaa :/...
heinäkuunko ajattelit olla sitten töissä ? ei saa. jos olet ollut vasta syyskuusta ,ja talviloman pitänyt , niin eihän tuota lomaa ole kertnyt montaakaan päivää.
ja talviloman pitänyt , niin eihän tuota lomaa ole kertnyt montaakaan päivää.
alkuun saakka.
ap
ja talviloman pitänyt , niin eihän tuota lomaa ole kertnyt montaakaan päivää.
yhtään mitään. Ei Kelan työmarkkinatuella tehtävät toimenpiteet kerrytä minkäänlaista lomaa. Se taas on lähinnä kuntakohtainen ja ehkä joskus tapauskohtainenkin tilanne, miten kesäaikaan toimintaa järjestetään. Mutta kyllä oma loma aiheuttaa karenssin ja maksatus keskeytyy.
En saanut mitään tukea väliajalle, kun en ollut tekemässä mitään. Elin siis pyhällä hengellä vajaat kaksi viikkoa...
eri ketjussa