Ottaisitteko yhteyttä perheneuvolaan tämän lapsen luonteesta/oireista

Olin aika samanlainen, viihdyin omissa päänsisäisissä maailmoissani ja ei minua oikein millään saanut motivoitua asioihin jotka eivät itsessään kiinnostaneet. Silti mikään ADHD en ollut vaan poikkeuksellisenkinnhyvä keskittyjä kunhan vain se mihin pitää keskittyä kiinnosti.

juuri tällainen on tyypillistä ADHD:lle. :)

Tämä ketju ei ollut varmastikkaan tarkoitettu sinun sädekehäsi kiillotukseen. Ei kannattaisi kommentoida jos ei ole lainkaan hajulla mistä puhuu. Ja en ole ap.



Hupaisaa jopa ajatella että kun lapsi ei pääse toiminnassaan eteenpäin niin ei kiinnitettäisi huomiota :-)

Siinähän sitä sitten odoteltaisiin tunti tolkulla et lapsi saisi puettua päälleen jos edes saisi sinä päivänä. Manjaana?

eikä sitä määrätä läääkevastaisten vanhempien lapselle (turhaahan se olisi, kun ei lapsi silloin varmaan niitä pillereitä kuitenkaan söisi) eikä myöskään lääkevastaiselle nuorelle (yhtä turhaa). Eli ainakin minulta on lääkäri kysynyt, että hän vahvasti suosittaa lääkettä, ollaanko valmiita kokeilemaan? Jo tätä ennen oli psykologi kysynyt, että ollaanko valmiita kokeilemaan, vai vieläkö yritetään sinnitellä ilman.



Henkilökohtaisesti pitkään ilman sinnitelleen ja sitten lääkkeen käyttöön ottaneen lapsen äitinä olen sitä mieltä, että a) lääkevastaisiin pelkoihin oli aihetta, sillä väärällä annostuksella sivuvaikutukset olivat huomattavia ja jopa vaarallisen oloisi,a mutta b) sitten kun se oikea annos löytyi, sivuvaikutukset hävisivät ja apu on myös ollut niin huomattava, että voin vain katua sitä, ettei sitä otettu aikaisemmin käyttöön, jolloin lapsen koulu olisi sujunut paremmin vuosia. Näin siitä huolimatta, että meilä oli ja on käytössä paljon muita tukikeinoja ja kuntoutusta ja niistä myös on paljon apua - ei vaan lopulta kuitenkaan tarpeeksi.



Mutta tämä mäni ohi aiheen, koska minä en tiedä, onko ap:n lapsella mitään neurologista ongelmaa. VOihan hän olla vain vähän huithapeli ekaluokkalainen. Sellainen minä olin itsekin ja unohtelin kaikkea ja haaveksin omiani, mutta se on ihan eria asia kuin adhd tai add.

meillä kuitenkin on adhd-asperger-poika, ja tuo teksti voisi olla hänestä. ajalta ennenterapiaa ja lääkitystä.

tietyt piirteet on ja pysyy aina,johonkin ollaan voitu vaikuttaa.. kasvu tekee osansa ja murkkuikää en odota (oireet usein pahenee silloin).



Etsinetistä tietoa, autismi-aspergerliiton sivuilta löytyy mm as- testi, tuntuuko tutulta?



Ehdottomasti veisin tutkimuksiin noilla oireilla, ja vaatisin perheneuvolasta jatkolähetteen lastenneurologialle- jos eivät sitä perustutkimusten jälkeen itse ehdota.



As- henkilöt ovat usein erittäin lahjakkaita, tosin kapea-alaisesti. Suhtautuminen ympäristöön ja sos. suhteet ovat sitten ihan käsittämättömiä..

Puhe olikin siitä että vanhemmat eivät määritä lääkkeen tarvetta vaan lääkäri. Teidänkin tapauksessanne olisi kannattanut uskoa ja kuunnella lääkäriä.



Minä olin hyvin lääkevastainen mutta kun annettiin kaksi vaihtoehtoa, valinta helpottui. Ilman lääkettä erityisluokalle, lääkkeen kanssa normaalille luokalle integroituna. En todellakaan halunnut lasta erityisluokalle, jossa monia rauhattomia ja "tuhmia" lapsia joilla kaikenlaisia oppimishäiriöitä joten opetuksen tasokin jää normaalia heikommaksi. Lapseni koulussa erikoisluokka ulkoilee eri aikaan koska aiheuttavat ongelmia.



Koulutaivalta on käyty jo useita vuosia ja normaaliluokka oli oikea valinta, lapsi pärjää hyvin ja kaveripiiri on järkevää.



Lääkkeillä varmasti on sivuvaikutuksia ja ties mitä tulevaisuudessa mutta asiaa harkittuani katsoin sen pienemmäksi pahaksi. Ilman lääkitystä lapsi olisi jo pudonnut täysin opetuksesta, tulisi varmasti syrjäytymään ja tappelisi päivät pitkät ja tekisi pahaa. Lääke estää tämän.



ADHD-diagnoosin saa moni turhan herkästi ja lääkityksen myös. Yksityinen sektori jakaa niitä liukuhihnalta. Eli jos epäilystä lapsi tarkkoihin pitkäkestoisiin tutkimuksiin. Meillä oli yliopistollinen.

Tuo oli ensimmäinen kerta, kun kukaan ammatti-ihminen otti lääkityksen edes puheeksi. Sitä ennen meiltä jopa katkaistiin hoitosuhde yliopistolliseen sairaalaan, kun meni "liian hyvin".

Sitten on huomioitava sekin asia, ettei se lääke yksinään tee juuri mitään. Sen lisäksi lapsi tarvitsee aina niitä terapioita ja kuntoutuksta ja kasvatusta ja tukea. Lääke ei "estä" tappelemasta sellaista lasta, joka haluaa tapella. Mutta se auttaa tekemään niin kuin itse tarkoittaakin , eli olemaan tappelematta silloin kun ei halua ja tekemään sitä, mitä haluaa.

Ja niitä sivuvaikutuksia nähneenä: silloin kun sun lapsi makaa kylpyhuoneen lattialla huimauksen ja pahoinvoinnin kourissa kun verenpaineen nousee taivaisiin, ssälin varmaan olet sitä mieltä, että tämä sivuvaikutus on liikaa. Mieluummin tappeleva ja vaikea ja syrjäytymisuhan alainen lapsi kuin kuollut. Mutta onneksi ne sivuvaikutukset loppuivat kun säädettiin lääkkeen depot-mekanismia ja annostusta. Sivuvaikutuksia EI tarvitse kestää. Niistä voi päästä eroon.

Puhe olikin siitä että vanhemmat eivät määritä lääkkeen tarvetta vaan lääkäri. Teidänkin tapauksessanne olisi kannattanut uskoa ja kuunnella lääkäriä.

Minä olin hyvin lääkevastainen mutta kun annettiin kaksi vaihtoehtoa, valinta helpottui. Ilman lääkettä erityisluokalle, lääkkeen kanssa normaalille luokalle integroituna. En todellakaan halunnut lasta erityisluokalle, jossa monia rauhattomia ja "tuhmia" lapsia joilla kaikenlaisia oppimishäiriöitä joten opetuksen tasokin jää normaalia heikommaksi. Lapseni koulussa erikoisluokka ulkoilee eri aikaan koska aiheuttavat ongelmia.

Koulutaivalta on käyty jo useita vuosia ja normaaliluokka oli oikea valinta, lapsi pärjää hyvin ja kaveripiiri on järkevää.

Lääkkeillä varmasti on sivuvaikutuksia ja ties mitä tulevaisuudessa mutta asiaa harkittuani katsoin sen pienemmäksi pahaksi. Ilman lääkitystä lapsi olisi jo pudonnut täysin opetuksesta, tulisi varmasti syrjäytymään ja tappelisi päivät pitkät ja tekisi pahaa. Lääke estää tämän.

ADHD-diagnoosin saa moni turhan herkästi ja lääkityksen myös. Yksityinen sektori jakaa niitä liukuhihnalta. Eli jos epäilystä lapsi tarkkoihin pitkäkestoisiin tutkimuksiin. Meillä oli yliopistollinen.

sen tekemät "virheet", ni ihan varmaan oltas sillekin vaatimassa lääkitystä, ja oltas sitä mieltä että ei ole hyvä äiti. Sitä saa mitä tilaa. Naiset hössöttää sataa asiaa samaan aikaan, eikä saa aikaan mitään, juupas eipäs sanailua korkeintaan, miehet keskittyy yleensä vain yhteen asiaan, ja hoitaa sen mielettömän hyvin. Ap:n poika vaikuttaa ihan riittävän hyvältä ton ikäseks.

Olin aika samanlainen, viihdyin omissa päänsisäisissä maailmoissani ja ei minua oikein millään saanut motivoitua asioihin jotka eivät itsessään kiinnostaneet. Silti mikään ADHD en ollut vaan poikkeuksellisenkinnhyvä keskittyjä kunhan vain se mihin pitää keskittyä kiinnosti.

juuri tällainen on tyypillistä ADHD:lle. :)

Minä kun olen menestynyt elämässäni oikein mainiosti ilman lääkitytsä tai mitään muuta apua, kunhan itselleni sopimattomasta pakkokoulusta pääsin pois. Pidän pelkästään rikkautena sitä että sisäinen maailmani on varsin värikäs ja vilkas, vaikka sitten joskus nuorena olikin vähän vaikea "pakosta" poiketa sieltä reaalimaailmaa tekemään jotain typeriä läksyjä aineesta joka ei kiinnostanut yhtään. Aikuisena olen kyllä oppinut pakottamaan itseni keskittymään myös asioihin jotka eivät itsessään kiinnosta. Teen työkseni erittäin keskittymitsä ja tarkkuutta vaativaa työtä ihan menestyksellä joten aika hyvin olen onnistunut.

Pikemminkin se on ominaisuus, joka aiheuttaa erinäisiä haasteita ja pakottaa etsimään vaihtoehtoisia tapoja tehdä asioita.

...niin mieleeni tuli heti asperger. t.hoitsu

jolla on selviä asperger-piirteitä, mutta ei kuitenkaan diagnoosia. Jotain autismin kirjoon kuuluvaa siis kuitenkin.



Toimintaterapiasta saattaa olla apua, ota ihmeessä yhteyttä neuvolaan tai sitten koulun kautta voi ryhtyä asiaa viemään eteenpäin (oma ope -> erityisope/terveydenhoitaja tai koululääkäri/koulupsykologi -> lähete).



Asiaan kannattaa pyrkiä puuttumaan varhain, aiheuttaa nimittäin kiusaamista ja sosiaalisia ongelmia, joilla voi sitten olla kauaskantoisia seurauksia lapselle.