Miksi et ryhdy/ryhtynyt sairaanhoitajaksi? Voisitko kuvitella itseksi siihen ammattiin?

Lääkäriksi korkeintaan.

Omia lapsia ja lemmikkejä olen mielelläni hoitanut, mutta muihin lapsiin, vanhuksiin, sairaisiin tai vammaisiin en halua koskea. Minulla ei ole niin minkäänlaista kutsumusta hoitohommiin.

Ei yhtään kiinnosta lässyttää lapsille, aikuisille tai vanhuksille. Siksi.

Huono(hko) palkka vielä menisi, mutta työn sisältö on mahdollisimman kaukana siitä, mitä haluan tehdä. En halua olla tekemisissä muiden ihmisten eritteiden kanssa, nähdä sairautta ja olla kuitenkin aika pitkälti täysin avuton tekemään asioille mitään. Myös työyhteisön hierarkisuus ottaisi päähän, kun olisi siellä aika alhaalla "kastissa".



Onneksi joku sitä työtä kuitenkin tekee, mutta en suoraan sanoen ymmärrä, miksi sairaanhoitajaopintoihin on niinkin kova tunku.

- En ole kiinnostunut ihmisten hoitamisesta

- Tähtään ns. korkeammalle ja muutenkin ihan eri alalle

- En ikinä pystyisi rokottamaan, laittamaan katetreja tms



Voisin periaatteessa kuvitella itseni siihen ammattiin, mutta en tiedä, mitä siitä käytännössä tulisi.

Hoitoala ei kiinnosta yhtään eikä toisten hoitaminen (omat lapset eri asia).

Olen hyvin herkkä ja otan muiden murheet omaksi takkakseni liian helposti. Palaisin loppuun hetkessä muiden kohtaloita ajatellessa.

En kestä verta enkä eritteitä.

En pidä muiden ihmisten intiimeihin paikkoihin koskemisesta enkä vieraisiin ihmisiin koskemisesta ylipäätään.

En pidä vanhuksista. Huonoja kokemuksia omassa ympäristössä lapsesta asti.



Olen todella iloinen, että joku viitsii ja haluaa hoitoalalle lähteä, mutta minusta ei ole siihen. Oma alani on ehdottomasti kaupallinen.

Jos et, niin miksi et?

Tässä pohdiskelen, miksi ala kärsii työntekijäpulasta.

Enkä halua olla ihmisten kanssa tekemisissä

tuplatarkistaisin töissä koko ajan. Ei tulisi mitään hommasta. Nyt olen siistissä sisätyössä aspana ja jo nyt näen mikä kirjo eri ihmisiä on olemassa ja voin vain kuvitella minkälaisia nää jotkut ärsyttävät ihmiset olisivat potilaina, huh huh

en päässyt soveltuvuuskokeessa läpi. Ei kuulemma riittävä motivaatio, ala kyllä olisi kiinnostanut. Hain sitten puhtaasti teoreettiseen koulutukseen yliopistoon, en kai ole kovin käytännöllinen. Periaatteessa voisin vieläkin hakea, mutta nämä syyt estävät:

- en jaksaisi vuorotyötä, omien lasten kanssa valvominen sekoitti unirytmin vuosiksi

- en ole kovin hoivaava ja ihmisläheinen, toimin enemmän faktojen kuin tunteen pohjalta. Eli sellainen tietty hoivavietti puuttuu, jota uskon sairaanhoitajalta vaadittavan. Veri, eritteet yms. eivät ällötä, joten siitä ei ole kiinni. Luulen vain, että minulta puuttuu tietty herkkyys, en tiedä miten jaksaisin asiakkaiden valitusta

- en ole hyvä ottamaan käskyjä ylhäältä päin, hoitoalahan on hyvin hierarkkinen ympäristö, lääkäri määrää ja siihen et voi vastaan sanoa.

Hyväkin hoitaja on aina jonkun aloittelevan lääkärin mopotettavana. Sama kuinka pätevä ja nokkela tai ahkera on, niin jokainen märkäkorvakandi saa enemmän palkkaa. Se meinaan jo ajatuksenakin syö. Olen työskennellyt yksityisellä, jossa ei makseta koulutuksesta vaan osaamisesta, joten on vaikea ymmärtää julkisen palkkahierarkiaa. En tosiaan tarkoita, ettei joku pätevä lääkäri ansaitse enemmän kuin pätevä hoitaja, mutta todellisuudessa pätevä ja älykäs hoitaja voi hakata työssään tumpelon ja kokemattoman lääkärin 6-0 ja se pitäisi jotenkin olla palkassakin suhteessa, edes suunnilleen samalla palkkahollilla.



Mulla on useampi entinen hoitaja työkaverina. He kaikki sanovat syyksi alanvaihdolle sitä, että kehittymismahdollisuudet ja haasteet oli alalla olemattomat verrattuna siihen, mitä pienellä lisäopiskelulla ja yksityisellä pystyi saavuttamaan. Siellä voi edetä ja tehdä asioita halunsa ja osaamisensa mukaan. Hoitajana oli sidottu pieneen lokeroon, jossa oppimista ei juuri alun jälkeen ollut. Kyse on siis kunnianhimoisista ja älykkäistä naisista, heille se vaan ei riittänyt enää.