Jaettu vanhemmuus –Mitä se on?

Kiitos onnistuneiden ja vähemmän onnistuneiden kokemusten kertomisesta.



Tervetuloa kirjoittelemaan taas ensi kerralla. :)

Asiat voi järjestää niin että homma toimii:kyse on vain omasta arvojärjestyksestä ja halusta hoitaa lastaan.



Ylipäätään en ymmärrä vanhemmuuden pakko-jakoa:



tiedän tapauksen jossa äiti lopetti imetyksen lapsen ollessa 1 k vanha, koska hän halusi miehenkin syöttävän lasta tasavuoroin myös öisin: Ratkaisu oli sitten korvike, jolloin äidillä ei ollut enää mitään velvolisuutta imettää, ja hoito voitiin todella jakaa puoliksi. Olikohan ratkaisu sitten tarkoituksenmukainen...tiedä tuosta. Sama pariskunta myös laskee raha-asiat sentilleen puoliksi, ja laskevat lapsen hoidon tunneissa, niin että toiselle ei varmasti jää enemmän hoitovastuuta. Ihan kuin lapsi olisi heille vain pakollinen työ, joka haittaa elämää. Lapsi on ikäänkuin kellokorttilaite, jossa vanhemmat sekunteja laskien odottavat vuoroaan leimata itsensä vapaalle.



Minusta tasa-arvokinat on estettävissä kun niistä selvittää toisen mielipiteen jo hyvissä ajoin ennen lasten tekoa:viimeistään kun se on tulossa jo.

Jos perheen tulonhankkija ei arvosta kotiinjäävän työtä, ei hommasta varmasti tulekaan mitään. Sellaisille olen sanonut, että miettikääpä asia näin:

Jos siihen palkkaisi ulkopuolisen työntekijän kotia ja lasta hoitamaan, maksaisi sekin.Nyt sen tekee toinen vanhemmista, joten osa hänen päivästään voidaan laskea työksi toisen vanhemman eduksi. Haluaisiko työssäkäyvä sitten maksaa puolisolleen esim. neljästä tunnista käyvän palkan, jolloin hänenkin lastaan hoidetaan ja ruoka nenän eteen tehdään? Vai onko kuitenkin kätevämpää vain hoitaa asiat niin kuin ne parhaiten menevät, ja luopua itsekkäästä ajattelusta niin ajan kuin rahan suhteen?



Lapsen omimisesta en tiedä paljoa, meillä niin ei ole tapahtunut. Mutta siihen vaikuttaa niin aktiivisen kuin passiivisemman vanhemman oma ote alusta saakka. Miehet varsinkin arastelevat vauvan hoitoa ihan suotta kuvitelemalla ettei osaa. Rohkeasti vain jälkeläistään hoitamaaan!



Ja äidit; Maailma ei kaadu siihen jos isä tekee lapsen kanssa jotain erilailla kuin itse teet: tapa voi olla erilainen, mutta tulokseltaan ihan yhtä toimiva. Saattaisitte yllättyä kuinka luovia uudet isätkin ovat, kun heitä ei hyysätä vaan annetaan tehdä ja oppia itse. Joten älkää lytätkö isää jos se vaippa onkin kerran väärinpäin, tai pyykit mytyssä narulla.

jos toista osapuolta ei yhtään kiinnosta ottaa vastuuta edes pienistä arkijutuista tai neuvotella asioista? Lapsi kiinnostaa vain kun se on oman edun mukaista.

Äiti hoitaa kaiken. Isä painaa hulluna töitä ja käy vieraissa. Että näin.

tasapuolisesti kummallekin, eikä lapsista erotella kuka on kenenkin synnyttämä tai alullelaittama. Meillä on neljä lasta, minulla ja miehelläni. Yhteensä, jos joku haluaa muistuttaa. Meillä on alusta saakka jaettu vanhemmuus tasan, ei tehtävien mukaan erityisemmin, vaan se jolla rahkeita on, hoitaa vaikkapa iltasadut.



Itse käyn palkkatöissä vaimona ja mies toimii freelancerina, kun toimii. Useimmiten tuolla alalla valmistumisen jälkeen on vain menoja, eikä tuloja, kuten miehellänikin. Itse olen tehnyt siis töitä hänenkin leivän eteen. Silloin kun on takana pitkä päivä töissä, tulen kotiin jossa mies on jo tehnyt hieman omia töitään, siivonnut, laittanut ruoan ja hakenut sinun, minun ja meidän lapset päiväkodista. Ilta pyhitetään aina perheen yhteiselle ajalle, jollen ole siis töissä.



Teen kolmivuorotyötä ja miehen työnkuvasta johtuen olemme voineet pitää lapsia hyvin vähän päiväkodissa. Aina on joku, joka huolehtii jälkikasvusta kotona. Tai jos muutaman kerran viikossa pitääkin viedä päiväkotiin kullannuput, tuntimäärä pysyy asioissa hyvin.



Meillä jaettu vanhemmuus tarkoittaa nimenomaan tätä, eikä sitä että tietyt roolit on jommalla kummalla. No, myönnettäköön etten imuroi vaikka olisin kotona, inhoan sitä. Mies myös laittaa ruoan pääsääntöisesti, sillä on niin hyvä kokki.



Itse pesen mielelläni pyykit, ne eivät tule pestyä sekaisin ja vessanpesun hoidan aina minä.



Meidän ensimmäinen onnistunut perhe-elämäkokemus on molemmilla tästä meidän uusperheestämme.

"ammattilaisilla". Aloitatte keskustelun lapsiperheiden ongelmista, mutta ette hyväksy jos asioista keskustellaan niiden oikeilla nimillä.

Eikö kukkahattutädeille saa kertoa totuuksia lapsiperheiden elämästä?

Ei mene kaikilla perhe-elämä keskiluokkaiseen tahtiin ja se täytyy sossuntädinkin sisäistää jo opiskelujen alkuvaiheessa.

Vaikka mieheni on loistava isä, silti lasten kasvattamisen päävastuu on minulla. Minä mietin kunkin lapsen omat tarpeet ja tavoitteet ja kasvatusmenetelmät, niistä sitten yhdessä keskustellaan ja lopulta päädytään tekemään juuri niin kuin minä olin ajatellutkin. Mies siis osallistuu, mutta vasta kun minä olen ensin miettinyt, pohtinut ja antanut valmiit toimimismallit.



Mies ei myöskään koskaan ole ollut vanhempainlomalla tai hoitovapaalla. Tämä ihan siitä syystä, että hänellä on tuplasti parempi palkka kuin minulla, mutta myöskin siksi, että hän itse ei kestäisi kotiin jäämistä.



Mieheni on kyllä hyvä isä. Hän ulkoiluttaa, nukuttaa, pukee, lukee kirjaa, keskustelee, lohduttaa, vaihtaa vaippaa ja ennen kaikkea leikkii lasten kanssa. Mutta kun tulee tilanne ettei kumpikaan jaksaisi nukutusrallia, niin hän voi vetäytyä pois, laittaa korvalaput korville ja minä jään puolikuolleena hoitamaan tilanteen loppuun. Meillä siis, kuten uskon monessa muussakin perheessä, vahnemmuus on jaettu, mutta nainen kantaa sen viimeisen lopullisen vastuun.

Sen jälkeen olen ollut hieman vaihtelevasti roolissani äitinä; olin aika aktiivinen vuosia kunnes paloin loppuun ja romahdin. Mies sai taas kantaa päävastuun...ja hassua kyllä, se tuntuu toimivan. Ainoa ongelma on se, että en ole koskaan kokenut suuria tunteita lastani kohtaan ja hän ärsyttää minua ollessaan itseni vastakohta.

Auttoi kyllä vauvan kanssa kun tilanne oli molemmille ihan uusi. Kolmen viikon jälkeen palasi töihin ja sen jälkeen kaikki oli minun vastuullani. Mies hankki toiseen huoneeseen itselleen sängyn, koska meidän makuuhuoneessamme nukkuvan vauvan takia hän ei saanut nukuttua tarpeeksi hyvin työpäivää varten. Töistä tultuaan hän vaati saada tehdä ruokaa rauhassa itselleen ja myös syödä sen rauhassa, olihan töissä ollut rankkaa. Tässä puuhassa meni yleensä tunti tai puolitoista. Sen jälkeen oli vauvan kanssa hetken aikaa, usein niin että istui tietokoneella ja vauva sitterissä vieressä.



Kaikki kotityöt jäivät tietenkin minulle. Teimme erilaisia sopimuksia jotka kirjoitimme jopa ylös, mutta miehellä oli kaikenlaisia tekosyitä miksi hän ei saanut viikonloppuisinkaan hoidettua yhtään niistä asioista jotka olivat hänen listallaan, vaikka minä tein edelleen suurimman osan ja miehen osuus yhteisistä töistä oli todella pieni. Ainoa asia joka miestäni kiinnosti yhteiselossamme oli seksin puute. Vauvavuoden aikana seksiä oli kerran viikossa tai kahdessa mutta sain kuulla jatkuvasti siitä miten huono vaimo olen, kun en anna seksiä tarpeeksi usein. Kun lakkasin pesemästä miehen pyykkejä, sain myös kuulla olevani kieroileva ja kostonhimoinen akka.



Erosimme kun vauva oli juuri täyttänyt vuoden. Suurimpia syitä siihen oli tämä mistä kerroin, että mies ei ollut mukana minun ja lapsen elämässä juuri ollenkaan, kävi vain töissä, lenkkeilemässä ja istui tietokoneella. Hän osasi kyllä hoitaa vauvaa kun joskus sain hieman omaa aikaa, mutta ei silloinkaan saanut esimerkiksi likaisia ruoka-astioita kannettua pois olohuoneesta, jossa tykkäsi syödä. Emme vauvavuoden aikana käyneet myöskään yhdessä missään, pari kertaa vanhemmillani kylässä, mutta ei mitään muuta, puhumattakaan siitä että olisimme tehneet perheenä jotain, käyneet edes kävelyllä tai leikkipuistossa.



Nyt elän poikani kanssa kaksin ja olemme onnellisia. Mies jäi entiseen asuntoomme asumaan. Ennen eroamme mies oli vienyt biojäteastian parvekkeelle koska se haisi, ja olisi ilmeisesti ollut liian työlästä viedä se ulos roskikseen. Siinä vaiheessa olimme niin eron partaalla etten jaksanut huomauttaa asiasta tai hoitaa sitä itse. Pari kuukautta eron jälkeen, kun vein lasta isän luokse hoitoon, huomasin että mies oli ostanut uuden biojäteastian ja vanha oli sisältöineen edelleen parvekkeella. Miehen vanhemmat käyvät nykyään usein kylässä poikansa luona ja miehen äiti siivoaa silloin asunnon ja tekee lapselle ruokaa pakkaseen.



Jos joskus vielä tapaan uuden miehen, katson kyllä tarkkaan etten ota samanlaista saamatonta nahjusta kuin tämä lapseni isä.

Yksi elämäni parhaimpia hetkiä on ollut esikoisen ollessa parin kk ikäinen... Lapsen isä tuli töistä, otti hoitovastuun kääryleestä ja minä sain tapetoida illan eteisen seiniä.

Se on vain annettava se vauva isän hoiviin alusta asti, lähdettävä käymään vaikka kaupassa, toivotettava heipat ja pärjäilkää.

Itse olin lapsen kanssa 2v kotona, vaikka minä se paremmin tienaava olen, eli lapsi meni rahan edelle. Toki isä oli myös oman aikansa hoitovapaalla, koska hänkin halusi breikkiä työelämästä ja viettää aikaa kotona. Vaikka olikin jo silloin tottunut hoitamaan sekä lasta että kotitöitä, niin oli kuulemma kuvitellut ehtivänsä myös remontoida :) Eli ei se ""kotona olemisen rankkuus" todellakaan aukene sille työssäkäyvälle osapuolelle.



Ennenkaikkea, äitini sanoin: kannattaa etukäteen miettiä millaisen ihmisen kanssa niitä lapsia hankkii.