Ajoittainen vakavien sairauksien/kuolemanpelko
Hirvittävän ahdistavaa, nyt on taas muutamana iltana ollut vaikeata, kun mielessä pyörii syövät, onnettomuudet, kuolema yms.
Pelkään eniten maailmasa sitä, että lapsilleni käy jotain pahaa, että sairastun tai joku meistä sairastuu syöpään tms jne.
Menetin äitini muutama vuosi sitten 4v taistelun jälk syövälle, äiti oli vasta 47v kuollessaan, itse olen nyt 36v, lapseni kouluikäisiä.
Ahdistaa ja pelottaa:´(
Kommentit (6)
ahdistuneisuus vaikuttavat, ajoittaiset tuollaiset ajatukset ovat tavallisia, mutta jos ne vaivaavat pitkään olisi hyvä jutella jonkun kanssa niistä.
Just tänän taas mietin oireitani ja sitä mikä ne mahtaa aiheuttaa. Että joko on tauti päällä...
kriisejä. Ja olen vasta 26-vuotias. Ne ovat "normaaleja" ja kuuluvat vaiheeseen.. Minulla on lisäpelkona se, että aiheutan itselleni sairauden stressillä ja stressaamalla tätä asiaa.
Noh.. pohjimmiltani olen uskossa oleva ihminen. Tahdon uskoa että kuoleman jälkeen pääsen taivaaseen :) Olen kokenut sellaisen välähdyksen omaisen ahaa-elämyksen siitä, että sillä hetkellä kun kuolemme täältä ja pääsemme taivaaseen unohdamme tyystin nuo murheet ja emme voi uskoakaan miten emme aiemmin jo tahtoneet siihen ihanaan paikkaan. Silti se voi pelottaa..
Tosin viime viikonloppuna oli pahin pelko tähän mennessä, olin jo lähes varma "kuolemantuomiosta" :(
Jalassani on jo yli vuoden ollut pieni tummahko ihottumaläiskä, joka on tosi hitaasti kasvanut ja on nyt n. 1x2cm, välillä kutiaa ja välillä ei... muualla ei ole ihottumaa. Viime kesänä ajattelin, että ihottuma tuli jonkin kengän hankauksesta ja annoin olla tähän kevääseen asti, jolloin ajattelin hoitaa jalat kuntoon kesään mennessä. Sitkeä rasvailu perusvoiteella ei kuitenkaan auttanut ja mieleen hiipi pelko, että kyse onkin melanoomasta :( Löysin vielä tämän tueksi hieman omaani muistuttavia kuvia netistä. Ja koska paksuus oli joissain kohtaa yli 1mm, olisi etäpesäkkeiden mahdollisuus suuri ja ennuste huono :( Ei kyllä ollut paljoa perjantaifiilistä tuota miettiessä. Ehdin jo jollain tasolla hyväksyä asian omalta osaltani, mutta surin jo lasten puolesta. Ja ohjelmia katsoessa, joissa oli kuolevia ihmisiä, teki todella pahaa ja maha meni aivan sekaisin... täytyi kesken tv:n katsomisen juosta vessaan...
No, varasin heti ajan työterveyteen, että saisin lähetteen erikoislääkärille. Terveydenhoitaja sanoi kuitenkin, että ensiksi kannattaa kokeilla viikon ajan kortisonivoidetta. Sitä en ollut tajunnut kokeilla! Ja nyt tuntuu, että ehkä ihottuma on hieman parantunut parin päivän rasvailulla :) Olen erittäin toiveikas, mutten vielä ihan uskalla huokaista helpotuksesta... Eli pitäkää peukkuja, että ihottuma katoaa kortisonivoiteella!
Ja ap:lle: tosiaan ymmärrän kuinka raskasta pelko on, ehkä ihan yhtä paha pelkotilanne ei ole itselläni, mutta ymmärrän kuitenkin (tämä viimeisin on ollut ensimmäinen todella paha tapaus, yleensä pelkään pienempiä asioita, kuten lapsen diabetesta, luteita, kihomatoja, täitä... yleensä pelot lähtevät jostain oikean oloisesta syystä, mutta aina ajattelen siinä tilanteessa "pahinta" vaihtoehtoa... ja toistaiseksi mikään näistä ei ole toteutunut).
Jos oikein pahaksi menee, niin auttaisiko jonkun ammattilaisen kanssa keskustelu? Tai sitten antaa vaiheen mennä menojaan ja yrittää vain unohtaa kaikki murehtiminen, koska loppujen lopuksi se ei mitään auta kuitenkaan! Itseäni yritän tsempata tähän...
järjettömin lisäaspeksi näin keski-iässä on se, että vuorotellen pelkää kuolevansa ja toivoo kuolevansa. Aina vähän tilanteen mukaan. Että et ole ainoa :) Myöskään esim. ihastuminen eli muun ajattelu ei poista näitä skitsoja, kun asiat on hyvin, niin silloin vasta onkin varma, että jotain kauheaa varmasti tapahtuu, kun mulla on tää onni tässä niin kaikki varmaan keskeytyy syöpään. Että hiphei, tää on kiva elämä kun ensin askarrellaan teeman parissa ja sitten joskus oikeasti kuollaan..
ja varsinkin keski-iässä monille tulee tavalla tai toisella elämän rajallisuus vastaan hyvin henkilökohtaisesti konkreettisella ja ahdistavalla tavalla. Usein tuollaisen kriiseilyn lopputulos kuitenkin on hyvä, rauha sen tosiasian kanssa että kaikki täällä kuolee eikä sitä aikaakaan pysty määräämään.