Lue keskustelun säännöt.
G: Karmein läheltä piti- tilanne lapsen kanssa
02.05.2012 |
Voin aloittaa:
Olin ulkoilemassa vauvan ja 4v lapseni kanssa. Isommalla aivan kamala uhma-tahtoikä menossa. Vauva nukkui rattaissa ja isompi polki pyörällä.
Tulimme alamäen kohdalle ja sanoin lapselle, että nousee pois pyörän kyydistä taluttamaan pyörää (näin tehnyt aina, mutta nyt kiukkuisena ja väsyyneenä ei suostunut tottelemaan) Lapsi jatkaa polkemistaan. Vauhti alkaa kiihtymään ja lapsi ei paniikissa saa enää jarrutettua. Laitan rattaat nopeasti jarrulle ja tarraan lasta olkapäästä, jotta saan lapsen kiinni.
Sillä samaisella hetkellä näen rattaiden menevän vauhdilla alamäkeä (rattaiden jarrut eivät olleet menneet pohjaan) Isompi lapsi jää kaatuneena mäen päälle pyöränsä kanssa ja minä lähden paniikissa juoksemaan rattaiden perään. Onneksi rattaat kaartavat tien reunaan ja kaatuvat kumolleen ojaan.
Selvisimme kaikki säikähdyksellä, onneksi. Vauva oli kiinni valjaissa ja nukkui pussukassa. Rattaiden kuomu oli myös tosi alhaalla suojana. Vauva heräsi vasta kun menin häntä ottamaan syliin.
Mietin edelleen, miten olisi käynyt, jos vauva olisi ollut istumassa ja kuomu alhaalla tai rattaat olisivat jatkaneet matkaa mäkeä alas ja vastaan olisi tullut vaikka auto. Tai entä, jos en olisi saanut isompaa lasta kiinni tarpeeksi ajoissa ja hän olisi jatkanut alamäkeä pyöränsä kanssa.
Vieläkin tulee kylmät väreet, kun ajattelen asiaa :(
Kommentit (41)
Menin vauvani kanssa bussilla, käytössä kaverilta saadut vaunut.
Jäimme pysäkillä pois ja siinä vaiheessa vauva liukui suoraan jalkakäytävälle...mutta ei käynyt mitenkään.
Nukkui vaan edelleen.
Vauvani oli silloin vasta n. kuukauden.
Varmaan ihmiset katsoivat bussista..
Vaunuissa tosiaan oli vauvanmentävä aukko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt eräänä päivänä kävi taas ihan kauheaa... Mies otti jonkun ruuan uunista ja jätti kuuman uunin auki. En tajua miten ei sulkenut sitä heti. Tulin keittiöön ja juuri kävelemään oppinut vauvamme oli parin sentin päässä avonaisesta uunista. Kiljuin vaan mieheni nimeä ja hän kääntyi ja nappasi vauvan syliin. Mutta oli siis sekunneista kiinni ettei vauva olisi sukeltanut kädet ja pää edellä tulikuumaan uuniin. Huusin miehelleni hieman!
jonka pihassa ei saanut ajaa autolla, mutta valitettavasti moni ajoi.
Oli pimeä ilta. Olin ulkoilemassa 3- ja 1-vuotiaiden lasteni kanssa pihalla. 3-vuotias karkasi jonnekin metsään. Lähdin hänen peräänsä huutelemaan (koska lähellä oli lammikko, johon pieni voisi hukkua). Jätin 1-vuotaan turvallisesti pihaan odottamaan.
Palattuani havaitsin, että naapurimme oli peruuttamassa isolla autolla pimeään pihaan ja oli enää parin metrin päässä paikalleen nauliintuneesta 1-vuotiaastani.
Olen vieläkin vihainen noille naapureille. Miten voivat peruuttaa sokkeloiseen pihaan pimeällä. Miksi toinen aikuisista ei tullut kävellen katsomaan, että kukaan tiellä ei ole leikkiviä lapsia? En ikinä kertonut tapahtuneesta heille. Olivat onneksi jo muuttamassa pois.
herättiin miehen kanssa aamulla siihen kun vauvan ukki, minun isäni tuli sanomaan että lapsi konttaa tuolla pihalla. Vauva oli alle vuoden ikäinen, ei ihan vielä kävellyt mutta ryömi jo pitkälle.
Olin laittanut oven yöllä lukkoon, mutta mies oli käynyt yöllä vessassa ja ovi oli ilmeisesti jäänyt raolleen. Vauva oli herännyt aikaisin aamulla ja päässyt ulos.
Vieläkin kylmää mitä olisi voinut tapahtua: järvi ja laituri ihan lähellä. Kiitos isälleni joka oli aamuvirkku ja lintuja kiikaroimassa jo aamutuimaan.
suojatiellä tien ylitystä. autoja tuli ja selitin lapselle miten pitää odottaa ja katsoa eikä saa mennä ennenkuin äiti antaa luvan. Lapsi säntäsi yhtäkkiä autotielle, minä karjaisin EIIII niin kovaa kun kurkusta lähti. Lapsi pysähtyi kuin naulittuna ja auto sujahti kovaa ohi ehkä noin 20cm päästä lapsesta.
Myöhemmin lapsi sanoi että äiti sähän annoit luvan mennä. Tästä huomasi hyvin miten se lapsen mieli toimii, eli arvaamatonta se toiminta ja ymmärrys on. Siitä lähtien pidin lasta aina kädestä kiinni suojatiellä odottaessamme.
Kauhulla muistelen vieläkin että mitäs jos...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hui kauheeta! Itellä kylmää kanssa nää kaikki mielikuvat teidän tarinoista! Tää on yksi syy, miksi en lapsia halua. Olin itekki todella vilkas lapsena, eikä mieheni ollut sen rauhallisempi. Millanen siitä meidän lapsesta sitten tulis, en halua edes kuvitella! Sydän pamppailee tääl ihan hulluna, nää tarinat on pelottavampia ku pelottavimmat kauhuelokuvat.
kamala tilanne ollu sulla. :( Minulla pahinta oli se kun 10kk vauvani ryömi sängyllä ja tipahti! Ei siis varsinainen läheltä piti-tilanne mutta kyllä säikähdin!! :(( Onneks ei käyny mitenkään, otsaan tuli kuhmu ja sinelmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoninen leikki noin 1v iässä reissureppunsa kanssa hiljaa pitkään ja hartaasti. Otti repusta vaatteitaan ja koetti niitä päähnsä jne. Kunnes kävin kurkkaamassa lasta ja huomasin että suussa näytti olevan jotain. Väkisin aukaisin suun ja sieltä löytyi iso lasinsiru.
Jollakin edellisellä reissulla oli reissurepun pohjalle jäänyt sosepurkki ja lapsi oli saanut kaakelilattialla sen rikki (miten en kuullut mitään paukausta tai räsähdystä). Ja tunkenut sirun suuhunsa.
Keräsin purkin ja pari löytäämääni lasin palasta (yksi siis lapsen susuta) ja onneksi niistä sai kasattua ehjän purkin eli mitään ei ollut mennyt pidemmälle lapsen vatsaan.
Olimme ylittämässä leveää monikaistaista tietä vihreällä valolla. Autot tietenkin rivissä pysähtyneinä. Kävelimme pysähtyneen bussin ohi ja sitten autojonon. Samassa vasemmalta tuli täydellä vauhdilla paloauto, joka vasta sillä samaisella hetkellä laittoi pillit päälle (vaikka siis oli hälytysajossa ja vauhti jo tosi kova). Meillä oli vielä pari kaistaa ylitettävänä eli olimme keskellä tietä. Huusin vaan esikoiselle 5 v. että "Juokse!". Onneksi lapsi alkoi juosta ja ehdimme alta pois koko porukka, minä ja vauva ja esikoinen. Mutta se oli kiinni n. 5 sekunnista max. ja olisimme olleet kaikki paloauton alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin liikkeellä ekoja kertoja kolmen lapsen kanssa: 2kk ikäinen vauva nukkui kaksostenrattaiden takaosassa, keskimmäinen 2v halusi kävellä (olisi ollut istumapaikka rattaiden etuosassa) ja talutin häntä. Vanhin 3v 8kk jäi kulkemaan viereen. Kun tulimme paikkaan, jossa noin 200m pitkä alamäki, lähti vanhin pinkomaan alas, minkä kintuista pääsi. Mäen alla oli vilkas katu ja jalankulkijoille paloi punaiset. En voinut jättää rattaita (olisi mennyt aikaa, jos olisin ruvennut tälläämään keskimmäistä istumaan) enkä myöskään voinut lähteä juoksemaan perään (2v olisi pitänyt ottaa kainaloon). Huusin kurkku suorana pysähtymiskäskyä. Vastaan tuli ihmisiä, mutta kenellekään heistä ei tullut mieleen pysäyttää vastaan pinkovaa lasta, joka ilmiselvästi oli karkuteillä. Kaikki vastaantulijat tuijottivat vain minua. Tyttö kuitenkin pysähtyi valoihin ja jäi odottamaan meitä.
Toisen kerran noin 3kk myöhemmin olimme tulossa terveyskeskuksesta ulos. Yleensä tulin ovista yulos niin, että menin selkä edellä ulos rattaiden kanssa ja vanhin tuli viimeisenä, jolloin pystyin kontrolloimaan hänen liikkeitään. Tuolloin kuitenkin avulias rouva (eräs edesmennyt julkkis) avasi meille oven. Vanhin ryntäsi ensimmäisenä ulos. Talossa oli julkisivuremontti ja kuulin vain auton jarrutusäänet hupun takaa. Selvittiin jälleen säikähdyksellä.
piti nukutta pikaisesti toimenpidettä varten. Sain olla paikalla. Yhtäkkiä lapsi meni siniseksi ja koneet alkoivat piipata, koska hengitys lamaantui. Minut heitettiin ulos käytävään ja näin viimeiseksi, että lapselle työnnettiin hengitysputkea kurkkuun.
Hän oli saanut liikaa nukutusainetta. Lääkäri kertoi myöhemmin, että pikkulapselle sen mitoittaminen on todella hankalaa. Lapsi selvisi, mutta käytävällä yksin kävellessäni olin aika sokissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kananmunasta, jota oli vain hiven ruoassa. No, ambulanssilla mentiin kun hengitys ei meinannut kulkea :'(
parista sentistä kiinni, että lapseni elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...melkein viisivuotias esikoiseni edellä omalla pikkupyörällään ja minä perässä omallani. Ajoimme pyörätiellä vilkasliikenteistä Hämeentien laitaa Helsingin Hermannissa, kohti Arabianrantaa.
Alamäessä pojan jalat tippuvat polkimilta, eikä hän saa niitä takaisin vinhasti pyöriville polkimille. Hän ei pysty jarruttamaan. Kauhuissani näen, kuinka hänen vauhtinsa kiihtyy ja hän huristaa mäkeä edelläni kohti risteystä jossa pyörätie ylittää autotien. Risteyksessä on liikennevalot meille punaisena, autoille vihreinä.
ONNEKSI autoa ei satu tulemaan juuri silloin, poika viilettää suoran ohi risteyksen ja vasta sen jälkeen vauhti pystähtyy loivassa ylämäessä.
Pystyn hyvin kuvittelemaan miltä olisi näyttänyt kun pieni poika ja pyörä olisivat ajaneet suoraan auton alle, kuinka pieni ruumis olisi lentänyt törmäyksen voimasta Hämeentien suuntaan. Ajattelen tätä joka kerta kun ajan tuosta risteyksestä ohi nykyään.
Eli flexi kiinni pyörän perään ja sillä voi hieman himmailla tai antaa "siimaa". Flexin tosin pitää olla taroeeksi painavalle koiralle tarkoitettu että toimii varmasti...
se oli aivan kamalaa, jaloista roikotettiin, hakattiin selkää. Lapsen huulet oli jo ihan sinertävät, eikä ääntä lähtenyt.eihän se pystynyt enää edes yskimään, kun kurkussa jotain jumissa.. eikä se pala tullut ulos millään, vaikka kuinka "hakattiin" ja ravisteltiin. sitten ystäväni kaivoi sen leivän palan omin sormin pois kurkusta.
Tiedän, ettei niin saisi tehdä, pala saattaa mennä vain syvemmälle, mutta olen aivan varma, että jos näin ei olisi tehty, palaa ei olisi saatu ulos ollenkaan. Onneksi ystäväni oli paikalla- ja onneksi hänellä on superpitkät sormet!
Kyllä tuli tapauksen jälkeen itku minulle- lapselle ja ystävälleni ja kädet tärisi vielä seuraavana päivänäkin. Se tunne oli jotai ihan hirveetä.
ja se leivän pala oli vielä tosi pieni, lattialta oli löytänyt...
minua muuten pidetään ihan hysteerisenä, koska itse pidän seläkaihtimien narut ylhäälle nostettuna, veitset laitan tiskikoneeseen aina terä alaspäin yms.
Ei voi tollasissa asioissa liikaa varoa, pienten lasten kanssa. paljon sattuu onnettomuuksia, joita ei edes uskota tapahtuvan, mm. toi että joku/jotkut on ihan oikeasti kuristuneet sälekaihtimen naruun, keinuun, nyrkkeilysäkkiin yms.
Muistan, kun se pieni poika putosi sadevesikaivoon ja kuoli. Eipä käynyt itsellä mielessäkään, että noin voisi käydä- kyllä sen jälkeen joka taloyhtiössä ruuvattiin kannet kiinni ja äidit rupesi varomaan omien pihojen kaivonkansia ja ettei lähelle mennä.
Siitä opin, ettei koskaan voi varoa liikaa!
Tämä on jo vähän vanhempi keskustelu, mutta nämä asiat ovat aina ajankohtaisia.
Olimme ristelyllä 2,5 vuotiaan lapsen ja mummin kanssa Viking Mariellalla. Vietimme menomatkalla jo hetken aikaa 8. kannella nauttien auringosta ja merimatkasta. Kannella on kaiteet, ja kaiteiden jälkeen vielä ainakin neljä-viisi metriä tasaista laivan partta sivulle ennen kuin laiva loppuu. Lapsi tykkäsi roikkua kaiteissa ja kiipesi kaiteiden alaraudalle ja alas. Arvioin ja arvelin, että lapsi saattaisi mahtua välistä, mutta olinhan itse ihan vieressä...
Takaisin tullessa menin kannelle yksin lapsen kanssa, ja lapsi aloitti tutun "kiipeilyharjoituksen"; nousi siis n. 10 cm korkealle alalaidalle, nautti hetken aikaa saavutuksestaan ja astui takaisin maahan. Aurinko paistoi kirkkaasti, joten minä etsimään suht uudesta, kolmilokeroisesta käsilaukustani meille aurinkolaseja. Olin ihan vieressä, ja varmaan mielestäni hyvin kartalla siinä mitä poika tekee; eihän hän ollut liikkunut paikaltaan minnekään... Kunnes yhtäkkiä havaitsen hänen seisovan kaiteiden väärällä puolella! Sydän heitti voltin, tartuin lapsen käteen ja kiskaisin oikealle puolelle niin että pää kolisi. Siinä sitten lapsi itki pelästyneenä ja minä rutistin ja paijasin, ja tunsin itseni tietysti erittäin huonoksi kun tällaista tapahtui.
Lapsi ei ole koskaan ollut "silmitön" muuta kuin tosi väsyneenä - menee tosi varovasti esim. parvekkeella edes lähelle lattiasta kattoon ulottuvia kaiteita jos parvekelasi on auki, joten en usko että olisi lähtenyt kävelemään kohti tuota seinätöntä ja kaiteetonta reunaa. Mutta koskaan näitä asioita ei voi mennä kiveen kirjoittamaan kun on lapsista kyse (jatkuva uusien "oivallusten" virta).
Itse olen (yleensä) aika varovainen lapsen kanssa, ja mietin mielessäni skenaarioita (mitä nyt voi tapahtua) mutta kyllä, olen sitä mieltä että katvealuieta tulee, ainakin suurimmalle osalle vanhempia. (Olen ollut jo ennen tätä tapahtumaa vaikkei mitään tuollaista ole sattunut.) Onnittelen niitä jotka ylemmyydentunteella näitä lukevat, mutta muistutan, että kyse voi myös olla silkasta hyvästä tuurista. Sitäkin joskus tarvitaan - täydellisyyden lisäksi.
hankkiuduttiin eroon lasipöydästä kun mä pelkäsin että lapselle sattuu onnettomuus sillä..
Pyöräilystä: aika pitkään minusta pitäisi kulkea niin, että aikuinen on valmiina ottamaan kiinni lapsen pyörästä ja pysäyttämään tarvittaessa. Onnettomuuksia sattuu, mutta niitä voi myös yrittää estää. Esim 4 v ei minusta ole valmis pyöräilemään niin, että aikuinen itsekin pyöräilee, vaan pitäisi vielä aikuisen olla kävellen/juosten mukana.Vasta kun lapsi hallitsee pyörän hyvin, muistaa aina ohjeet, varmasti tottelee voi antaa pyöräillä kauempana. Paitsi tietenkin paikoissa, joissa ei liikennettä muuten :). Ja lapselle pitäisi opettaa että jos esim meinaa joutua autotielle, kun ei saa pysäytettyä, on parempi tahallaan vaikka kaataa pyörä tai ajaa ojaan. Pienimmillä minusta on pyörässä oltava se työntöaisa takana- ei työntämistä varten, vaan siksi, että siitä on helppo pysäyttää lapsi- tai pitää siitä kiinni vaarallisissa paikoissa varmuuden vuoksi.