Kummiudesta - vanhempien pitää muistaa kummeja
Minun mielestäni vanhempien tulisi olla kiitollisia, jos joku suostuu heidän lapsensa kummiksi. Lähinnä mielestäni lapsen vanhempien pitäisi ostaa kummille lahja, kuin kummin lapselle. Lisäksi on vanhempien velvollisuus pitää kummeihin yhteyttä, kutsua heitä kylään yms. jotta lapset tapaisivat kummejaan. Kummi sitten voi tuoda pienen lahjan joskus kun on kylään kutsuttu.
Ei ole mielestäni perheen ulkopuolisen henkilön velvollisuus pitää lapseen yhteyttä. VElvollisuus on täysin vanhemmilla.
Oman lapsemme molemmille kummeille annoimme kiitoslahjat kastetilaisuuden jälkeen. Kiitoksen siitä, että olivat tällaiseen tärkeään tehtävään kuin kummiksi suostuneet. Muistamme myös molempia kummeja jouluna ja he ovat hyviä ystäviämme.
Mitenkäs teillä?