Onko täällä nelikymppisinä yliopistoon menneitä?

ja sarjassa tyhmiä kysymyksiä.. niin kuinka paljon yliopisto-opiskelussa voi vaikuttaa opiskeluaikoihin? Kuinka pitkiä päivät ovat? Tietty tähän vaikuttaa ala mitä opiskelee, mutta silti kyselen.



Itselläni on pieni lapsi ja yliopistolle ja takaisin menisi noin kolme tuntia päivässä, joten siksikin mietityttää miten opiskelu ja perhe-elämän yhteensovittaminen sujuisi. Nyt sama aika menee työmatkoihin, mutta työnantajan kanssa asioiden sopiminen (lomien, lastenhoitojärjestelyt, osittainen hoitovapa ym.) on ollut helppoa, vaikkei ala muuten kiinnosta laisinkaan..

Lapsia kolme, kaikki alle 7v ja kotihoidossa. Pohjalla minulla oli avoimessa yliopistossa suoritettuja kursseja.



Olin yliopistolla yhden päivän viikossa eli valitsin ne kurssit, jotka osuivat torstaille (ei ehkä järkevää, mutta perheen kannalta hyvä ratkaisu), muuten suoritin tenttimällä ja todella satunnaisilla käyneillä laitoksella. Matkaa kodin ja yliopiston välillä on 80 km. Osan pakollisia opintoja tein kesäyliopistossa (esim. kielet).



Motivoituneelle opiskelu oli helppoa. Tentteihin oppi lukemaan vaikka 10 min kerrallaan, kun aikaisemmin ennen lapsia (nuorena) saattoi lukea rauhassa koko illan.

Millaista yliopisto-opiskelu on?

Itsenäistä. On hyvä, jos on itseohjautuva ja motivoitunut ja tuntee itselleen parhaat opiskelutavat. Ilman motivaatiota ja omaa asennoitumista ei pärjää, koska opiskelu ei välttämättä ole koulumaista. On tietysti sellaisia kursseja, jotka voivat sitäkin olla.

Sopii teoreettisesta ajattelusta pitäville, lukemisesta pitäville kärsivällisille ihmisille, jotka ovat aidosti kiinnostuneita siitä, mitä menevät lukemaan.

Kannattaa miettiä tietysti, mitä lähtee lukemaan eikä lukea jotain, jolla ei voi millään työllistyä.

Opiskeluaikaan voi vaikuttaa eli opintoja voi suorittaa nopeammassa tahdissa, kuin mitä laskennallinen opiskelunopeus on (eli sen 5 vuotta). Se on raskasta, varsinkin perheellisenä, sen sanon suoraan. Toisaalta, näin vanhemmiten opiskelumotivaatio ja opiskelutaidot ovat paremmat. Osaa priorisoida, organisoida ja jäsentää paremmin, kuin heti lukion jälkeen. Ainakin minä olen nykyään noissa asioissa taitavampi. :) Motivaatiota kasvattaa halu valmistua mahdollisimman nopeasti, sillä ei opiskelu niin herkkua perheellisenä ole. Rahaakin on käytössä uskomattoman paljon vähemmän, kuin työssäkäyvänä. Nopeuttamista helpottaa myös se, ettei tarvitse olla opiskelijariennoissa joka ilta (eli aamut eivät mene krapulassa ;).



Ilman tukiverkostoamme olisimme pulassa. Opiskelu ei onnistu vain klo 8-16. Varsinkin jos nopeuttaa tahtia, ei tuossa ajassa ehdi olla kuin luennoilla. Kaikki esseet, tutkielmat, tentteihin lukemiset, ryhmätyöt jne jne pitää tehdä ns. vapaa-ajalla ja niihin menee aikaa. Itse olen jaksanut nyt kaksi vuotta paahtaa täysillä, mutta ensi vuonna aion edetä vain normaalia opintotahtia. Kahta vuotta pidempään en jaksa suorittaa opintoja normaalia vauhtia nopeammin. Mutta nyt ehkä valmistun 1,5 vuotta normiaikataulua nopeammin.



Opiskelu perheellisenä on rankkaa, mutta myös palkitsevaa. On ihanaa oppia uutta. On myös ihanaa istua luennoilla ja vain kuunnella, eikä kukaan roiku lahkeessa vaatimassa sinulta jotain. :) Opiskelutoverit ovat rikkaus elämässä, kun he ovat niin eri ikäluokkaa kuin itse. Uuden oppiminen on mahtavaa.



Voin suositella, jos todella haluaa opiskella. Ilman motivaatiota saattaa käydä raskaaksi.

alastakin.



Mä lähdin opiskeleen 4-kymppisenä luokanopeksi ja valmistuin 41-vuotiaana...1v 8kk, niin oli maisterin paperit kädessä.Pohjalla tosin oli rutkasti aiempia opintoja...Ja erittäin tiivis opiskeluaika.



Mun koulutuksessa ei onnistunut kurssien valikoiminen, sillä kävin koulutuksen luokanopettajien aikuiskoulutuksessa, joka vaati läsnäoloa päivittäin. Yleensä koulussa iltakahdeksaa myöten. Ainut pelastus oli, että oli hyvä lastenhoitoverkosto ja asuin opiskelupaikkakunnalla jo valmiiksi perheeni kanssa.



Ihanaa, enkä hetkeäkään kadu, mutta tosiaan ei helpolla päässyt.Nyt olen uudessa ammatissani ollut jo 3 vuotta ja vielähän tuota näyttää olevan työelämää edessä vuosia...

Itse opiskelen siis tiedekunnassa, jossa on melkein kaikilla kursseilla läsnäolopakko luennoilla ja harjoitusryhmissä. Mies opiskelee vapaammassa tiedekunnassa, jossa kursseja voi suorittaa myös tenttimällä. Hänellä onkin paljon vähemmän kontaktiopetusta. Riippuu siis paljon myös tiedekunnasta, johon pyrkii, miten paljon opintoja voi nopeuttaa.

itselläni ainakin kaikki perusopinnot voi luult. suorittaa kirjatentteinäkin. Joskus luentokurssi on vaan helpompi kuin kirjatentti ja esim. pakolliset kieliopinnot on vaivattomampaa suorittaa kursseina mutta kursseilla on yleensä melkein täydellinen läsnäolopakko.



Tänä vuonna olen itse tehnyt prosemmaa ja prosemmaan valmistava kurssi on ollut hyödyllinen käydä istumassa paikan päällä (voisin kuvitella, että vaikea päästä selville kurssin sisällöstä muutoin). Samoin itse prosemmassa on ollut pakollinen läsnäolo (mutta sekin on vain kaksi tuntia viikossa). Kaikkia yo-opintoja ei siis voi ajatella vain tenttivänsä etänä ja hyvät luennoitsijat voivat avata aiheita paremmin kuin mitä aihe avautuu ihan vaan kirjaa lukemalla. Mutta oikeastaan kuten jo mainittu, on mahdollista käydä vain parilla luennolla viikossa eikä ole mitään 8-16 päiviä.

Varsinkin humanistisilla aloilla opiskelu on hyvin itsenäistä. Vain seminaarit ja metodologiakurssit ja ehkä jotkut peruskurssit joutuu suorittamaan paikanpäällä. Opintoja hidastaa jonkin verran se, että tietyt opinnot pitää olla alta pois, että pääse jatkamaan, esim. kandintutkinto ennen graduseminaareja. Jos on mahdollisuus opiskella avoimessa yliopistossa, niin kesällä pystyy suorittamaan esim. kaikki sivuaineet, sillä nykyään on tarjolla tiiviitä opintokokonaisuuksia, esim. aineopinnot kolmessa kuukaudessa.



Suurin vaikutus iällä on sosiaalisten kuvioiden syntymiseen. Valtaosa opiskelijoista on parikymppisiä, joten vapaa-aikaa harvemmin tulee heidän kanssaa vietettyään. Yliopisto-opiskelussa on onneksi harvoin ryhmätöitä, joten ehkä sillä ettei tutustu muihin opiskelijoihin, ei ole niin väliä.