Marian vanhemmat ja "Itsepähän nuo lapset halusit" -asenne

En tajua. Mummo pyörii vaan siinä. Oma äitini onneksi auttaa. Varsinkin jos en ole saanut nukuttua kunnolla, koska vauva syö usein. Itse tulen auttamaan samanlailla tyttäriäni. Raksakin vielä ja kaikki.

nurkissa vuosia, alkais mullakin mennä hermo!

On antanut tyttärensä ja tämän perheen asua luonansa kuukausitolkulla. Se on aika paljon autettu.

ja lapset jo isoja, aloin melkein itkeä tossa lopussa kun Maria sanoi, että lapsista joku pitää huolta, mutta aikuisena me ollaan niin yksin, jokainen. Kun lapseni olivat pieniä, tunsin ihan samoin, olin ihan pohjattoman yksin, vastuussa niistä lapsista ja se tunne siitä että kukaan ei välitä musta, oli hirveä. Valtava vastuu eikä kukaan ole vastuussa musta yhtään, just niinkuin Maria sanoi. Tollaset piittaamattomat ja kaikesta syyllistävät ja negatiiviset vanhemmat ovat taakka, jonka takia kärsii koko elämänsä yksinäisyydestä ja haluaisi vaan syliin, jota ei ole. Sillä "mitäs oot lapset hankkinut" lauseella kertoo eniten itsestään, tuntee niin sitä omaakin lastaan kohtaan. Rasite ja taakka, joka saa pärjätä yksin.

ja oletusarvoisesti heistä huolehtivat tai antavat adoptioon, jos vain se tekotapa on kiva eikä tulos kiinnosta.

Siellä samassa sängyssä tai keittiön pöydällä tai leikkimökissä, missä nyt satuittekin naimaan`? En ymmärrä, miksi tehdään lapsia enemmän kuin jaksetaan hoitaa ja väitetään, että se on isovanhempien velvollisuus. Kun ei ole!

Mä luulen, että sekä Marian äiti että isä ovat ladanneet suuria odotuksia tyttärensä elämälle. Marian piti varmaan luoda korkealentoista arkkitehtiuraa, menestyä, olla kansainvälinen.... Ja sitten kuvioon on astellut jo naimisissa oleva Reino Nordin (jolla lisäksi oli jo jälkikasvua) ja lähes välittömästi alettiin pökätä lapsia maailmaan ja mentiin naimisiin. Se niistä suunnitelmista.

Kyllä minäkin haluaisin edes kahvikupin juoda. Meilläkin asunut kolme tyttöä lapsineen, kun ovat asuntoa muuttaneet, ei se mitään, helppoa ole puolin tai toisin?

koska vastuu lapsista on aina vanhemmilla. Suomessa luullaan, että se on sillä naapurin työssäkäyvällä tai lasten vanhempien omilla vanhemmilla.

No ei ole olleet isovanhemmat lapsia alulle panemassa, emmekä ole yhdeltäkään isovanhemmalta minkäänlaista hoitoapua vaatineet tai olettaneet saavamme, silti apua olemme saaneet ja varmasti pyydettäessä olisimme saaneet vielä paljon enemmänkin. Kyseessä nyt on myös se henkinen puoli, mikä fiilis tulee, kun kuulee omalta äiditään "Itseppäs hankit..." -katkeraa nalkutusta. Melko hylätty fiilis tosta mulle ainakin tulis. Sen sijaan, että kannustetaan, ja tunne on, että siitä suunnasta apua olisi saatavilla, JOS voimat jostain syystä loppuisivat. Semmoinen ihan henkinen juttu, katsokaas, että sitä sitten jaksaakin paremmin, kun on turvallinen olo, tieto, että joku on auttamassa tarpeen tullen.



Ja mitä tulee siihen, miten itse ajattelin mahdollisena tulevana isovanhempana asian hoitaa, niin olen ainakin omat lapseni "hankkinut" loppuelämäkseni, olen heidän tukenaan loppuun saakka, en siihen asti että täyttävät 18 tai muuttavat pois kotoa. Että itseppähän ne isovanhemmatkin ovat ne lapsensa hankkineet, loppuuko se välittäminen sitten siihen?



Ap

Ikinä en ole ainoatakaan positiivista sanaa kuullut, aina vaan lapsesta saakka pelkkää haukkumista, sättimistä, arvstelua, vertailua. Eivät auttaneet edes lapsena, saati aikuisena, ikinä en ol saanut edes henkistä tukea, konkreettisesta puhumattakaan.

Ovat myös aunaisia ja vahingoniloisa. Saavutus ja menestys sivuutetaan tai ei olla huomaavinaan, olankohautus oli reakio vaikka yliopistotutkinnosta, työpaikasta, talon rakennuksesta, lapsenlapsista. Mutta jos menee huonosti tai on epäonnea meillä, ovat lieisä vahingonilonsa anssa. Ivaa tulee tyyliin siitäs sait, siinähän opit, ihan oikin sulle.



Lapsenlapsiaan eivät ole edes kertaakaan nähneet, ei vaan kiinnosta. Soittavat ehkä kerta vuoteen.



Joten tiedän miten pahalta tylyt vanhemmat tuntuu, en ole koskaan saanut tukea, hyväksyntää, rakkautta tai välittämistä.



Ja mistään lastenhoitoavusta ei ole nyt kyse!!!!! En edes antaisi tunnevammaisille lapsa hoitoon. Kyse on vaan täydellisen paskoista tylyistä vanhemmista. Voimia kaikille joilla on samanlaista.

Mä luulen, että sekä Marian äiti että isä ovat ladanneet suuria odotuksia tyttärensä elämälle. Marian piti varmaan luoda korkealentoista arkkitehtiuraa, menestyä, olla kansainvälinen.... Ja sitten kuvioon on astellut jo naimisissa oleva Reino Nordin (jolla lisäksi oli jo jälkikasvua) ja lähes välittömästi alettiin pökätä lapsia maailmaan ja mentiin naimisiin. Se niistä suunnitelmista.

Olin kanssa aistivinani jotain tämän suuntaista katkeruutta juurikin siinä asenteessa.

Ap

Suuri rutistus sinulle, tiedän niiiiin, mistä puhut. t. saman kokenut, surkeiden vanhempien lapsi

tarkoitin, ap kuvasi sen hylätyksi tulemisen tunteen hyvin. Kuin myös sinä, joka kerroit samanlaisesta asiasta. Toi kannustuksen ja henkisen tuen puute on jo henkistä väkivaltaa, ja mäkin olen sillä linjalla, että olen toiminut täysin toisin omien lasteni kanssa, yritän aina olla heidän puolellaan, ja huolehtiva äiti myös kun ovat aikuisia (toinen on jo). Olen voinut henkisesti paljon paremmin sen jälkeen, kun lakkasin olemasta tekemisissä äitini kanssa, eikä sitäkään ole kyllä kiinnostanut. On ns. kunnon ihminen, enkä mä koskaan ollut sellainen kuin piti, ikinä en saanut hyväksyntää vaan rasittunutta arvostelua. Minä olin vain rasite, kuulsi aina puheissa. Tuska oli kauheimmillaan kun lapseni olivat pieniä, nyt mulle on ihan sama.



T:5

nurkissa vuosia, alkais mullakin mennä hermo!

Ja kyllähän se äiti auttaa. Ei ole varmaan helppoa hänelläkään herätä joka yö vauvan itkuun, joka varmasti kuuluu viereisestäkin huoneesta.

Tarkoitan, että pitäisi Marian äitiäkin ymmärtää, vaikka hän onkin välillä kärttyinen.

Suomessa luullaan, että se on sillä naapurin työssäkäyvällä tai lasten vanhempien omilla vanhemmilla.

Kyllä suomessa ollaan vahvasti sitä mieltä, että kaikki vastuu lapsista on vanhemmilla. Ja mitä nuorempana lapset voivat ottaa vastuun itsestään sen parempi. Kenelläkään läheisellä ei Suomessa ole MITÄÄN velvollisuutta olla kiinnostunut jonkun toisen lapsista, saati sitten ulkopuolisilla. Kun ei niitä lapsia saisi edes viedä yleisille paikoilla kunnon kansalaisia häiritsemään.

En todellakaan olisi hankkinut ikinä lapsia, jos olisin joutunut niitä Suomessa hankkimaan. Näkeehän sen jo masennus- ja itsemurhatilastoista että ihminen ei vain kestä sitä, että kukaan muu ei välitä.

Täällä on onneksi aivan itsestään selvää, että lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan ovat kiinnostuneita kaikki. Niin sukulaiset kuin naapurit ja tuntemattomat vastaantulijat. Isovanhemmille on kunnia-asia saada hoitaa lapsenlapsiaan, ja niitä lapsia hoitavat mielellään myös naapurit ja tutut. Tällaisessa ympäristössä on toki hiukan helpompi kasvattaa mieleltään tasapainoisia ihmisiä kuin Suomessa.

Maria käy kyllä sääliksi, on ihan liian kiltti ja kaikki läheiset ovat samanlaisia pyllreikiä jotka kuorossa huutavat miten Maria on itse ne "vitun kakarat" vai miten isänsä niitä nimittikään hankkinut, joten turha valittaa. Etenkin kun hän ei edes valita.

nurkissa vuosia, alkais mullakin mennä hermo!

Ja kyllähän se äiti auttaa. Ei ole varmaan helppoa hänelläkään herätä joka yö vauvan itkuun, joka varmasti kuuluu viereisestäkin huoneesta.

Tarkoitan, että pitäisi Marian äitiäkin ymmärtää, vaikka hän onkin välillä kärttyinen.

Kyse ei nyt ollutkaan (ainoastaan) siitä konkreettisesta avusta, vaan henkisestä tukemisesta. Kyllä sitä jaksaa fyysisesti uskomattoman paljon, jos psyykkinen puoli on kunnossa. Mutta jos omat vanhemmatkin lyttäävät jatkuvasti jo valmiiksi uupunutta pienen vauvan äitiä, siinä alkaa loppua toivo keneltä tahansa. Tuskinpa se Marian äiti joutuu sitä vauvaa heräilemään syöttämään öisin, itse vauvan kanssa yökyläilleenä olen huomannut, ettei yleensä kukaan muu kuin äiti herää vauvan ininään. Ja edelleenkin, itsehän se Marian äitikin on lapsensa hankkinut. Minä ainakin toivoisin, että jos joutuisin asunnottomaan tilanteeseen, minulle sanottaisiin ystävällisesti mielummin että ei käy, kuin että otettaisiin "nurkkiin" kuuntelemaan alistavaa puhetta.

Ap

Erittäin hyvä avaus, ap! Täsmälleen samoja mietteitä heräsi itselleni. En voi käsittää, että ihminen, joka näkee toisen väsymyksen, tiuskaisee tälle tyyliin "elämää pitää suunnitella!" tai "itsehän sä ne lapset oot halunnut". Pelkkä empaattinen katse tai yksi sana auttaisi väsynyttä ihmistä. Mutta ei.



Sitä jäin miettimään, kun Maria sanoi ettei hänestä ole vastuussa kukaan. Itse koen, että olen tietyllä tavalla puolisostani vastuussa, ja myöskin hän minusta. Tiedän että me huolehdimme toisistamme oli tilanne mikä hyvänsä.

nurkissa vuosia, alkais mullakin mennä hermo!

Ja kyllähän se äiti auttaa. Ei ole varmaan helppoa hänelläkään herätä joka yö vauvan itkuun, joka varmasti kuuluu viereisestäkin huoneesta.

Tarkoitan, että pitäisi Marian äitiäkin ymmärtää, vaikka hän onkin välillä kärttyinen.

Kyse ei nyt ollutkaan (ainoastaan) siitä konkreettisesta avusta, vaan henkisestä tukemisesta. Kyllä sitä jaksaa fyysisesti uskomattoman paljon, jos psyykkinen puoli on kunnossa. Mutta jos omat vanhemmatkin lyttäävät jatkuvasti jo valmiiksi uupunutta pienen vauvan äitiä, siinä alkaa loppua toivo keneltä tahansa. Tuskinpa se Marian äiti joutuu sitä vauvaa heräilemään syöttämään öisin, itse vauvan kanssa yökyläilleenä olen huomannut, ettei yleensä kukaan muu kuin äiti herää vauvan ininään. Ja edelleenkin, itsehän se Marian äitikin on lapsensa hankkinut. Minä ainakin toivoisin, että jos joutuisin asunnottomaan tilanteeseen, minulle sanottaisiin ystävällisesti mielummin että ei käy, kuin että otettaisiin "nurkkiin" kuuntelemaan alistavaa puhetta.

Ap

nurkissa vuosia, alkais mullakin mennä hermo!

Ja kyllähän se äiti auttaa. Ei ole varmaan helppoa hänelläkään herätä joka yö vauvan itkuun, joka varmasti kuuluu viereisestäkin huoneesta.

Tarkoitan, että pitäisi Marian äitiäkin ymmärtää, vaikka hän onkin välillä kärttyinen.

Kyse ei nyt ollutkaan (ainoastaan) siitä konkreettisesta avusta, vaan henkisestä tukemisesta. Kyllä sitä jaksaa fyysisesti uskomattoman paljon, jos psyykkinen puoli on kunnossa. Mutta jos omat vanhemmatkin lyttäävät jatkuvasti jo valmiiksi uupunutta pienen vauvan äitiä, siinä alkaa loppua toivo keneltä tahansa. Tuskinpa se Marian äiti joutuu sitä vauvaa heräilemään syöttämään öisin, itse vauvan kanssa yökyläilleenä olen huomannut, ettei yleensä kukaan muu kuin äiti herää vauvan ininään. Ja edelleenkin, itsehän se Marian äitikin on lapsensa hankkinut. Minä ainakin toivoisin, että jos joutuisin asunnottomaan tilanteeseen, minulle sanottaisiin ystävällisesti mielummin että ei käy, kuin että otettaisiin "nurkkiin" kuuntelemaan alistavaa puhetta.

Ap

sukulaiset ovat olleet vauvojensa kanssa yökylässä, eikä punavuorelaisasuntokaan mikään hehtaarilinna ole... Toki Marian äiti voisi tukea lastaan paremmin henkisesti, mutta ehkä hänellä ei vain ole resursseja siihen.

joiden omat vanhemmat eivät auta ovat tässäkin ketjussa puolustamassa Marian äitiä. Ei kaikki, mutta varmaan usea.



Olen onnekkaassa asemassa, sillä minulla on tosi läheiset välit äitini kanssa ja hän myös tukee minua niin teoillaan kuin sanoillaan. Itse olen valinnut tehdä lapsia, ja ne myös pääsääntöisesti hoidankin. Mutta kun voimani uupuvat, ja jos mieheni ei jostain syystä pysty auttamaan voin aina luottaa siihen, että äitini auttaa. Sitäpaitsi ainakin oma äitini jopa nauttii lasten kanssa olemisesta, sekin taitaa olla aika kummaa!! Kuitenkin koitan olla kuormittamatta äitiäni liikaa. Tosin tällä hetkellä se olisi mahdotontakin, sillä asumme niin kaukana toisistamme, että näemme vain harvoin (olen ulkomailla).