Opettakaa myös lapsillenne, ettei naapurikerrostalon piha ole heidän leikkipihansa.
Omistusasuntokerrostalossa se piha on todellakin vain taloyhtiön. Äitini on sangen suvaitsevainen, mutta kun koululaiset tulevat skeittaamaan sisäänkäynnin rappusille, kaiteille, luiskalle. Tusseilla sutataan keinuja jne.
Kun näille kullannupuille on sitten sanottu, itsekin siellä kyläillessä, että tiedättekös, että tää on tän talon oma piha ja tarkoitettu vain asukkaille niin jo 7-8v suusta tulee melko törkeää tekstiä ja luiden raahaaminen yleiselle alueelle on suunnattoman vaikeaa. Joukossa yhtälailla tyttöjä kuin poikiakin.
Epäilen noita lapsosia vuokra-asuntoalueen asukeiksi, jossa 4:llä talolla on tavallaan 1 yhteinen sisäpiha, mutta ei se silti oikeuta käyttäytymään omistajan elkein ja haistatteluin toisten pihoilla. Tämän äitini asuintalon piha on aidattu, joten ei pitäisi kelleen olla epäselvää missä menee pihan ja missä kaupungin alueen raja.
olennaista kai on se, että hajottaako/tuhriiko paikkoja. Ei minuakaan haittaa jos joku vieras lapsi leikkii meidän kerrostalon pihalla, ei ne keinut ja hiekkalaatikko siinä niin paljoa kulu. Mutta eihän se reilua ole, jos tekee ilkivaltaa tahallaan.
Itse oikaisin kerran yhden kerrostalon alueen poikki (pelastustie) kun jalkakäytävä oli revitty auki jonkun tietyön vuoksi. Eikös joku mammarainen huudellut parvekkeelta jotain protestia. Että on meitä moneen lähtöön juu.