Lue keskustelun säännöt.
Harkinta-aika päättymässä, mies haluaa palata yhteen
24.04.2012 |
Erosimme pitkästä liitosta noin puoli vuotta sitten. Lapsia kaksi (14 ja 16 v)
Syynä lähinnä se, että mies piti kaikkea muuta tärkeämpänä kuin perhettä ja kotia (mm. työ). Olin siis jo vuosia avioliitossa "yh" ja kovin yksinäinen.
Nyt on mies alkanut katua päätöstään ja on kuulemma huomannut mikä on tärkeintä eli se perhe.
Minä olen jo päässyt pahimman yli ja nautin kun ei tarvitse raataa kotiorjana eikä odottaa turhaan koska perhe saa huomiota.
Lapset vko/vko -systeemillä meillä vanhemmilla, joten omaa aikaa jää mukavasti.
Luulen, että mies on huomannut että tämä ero onkin totta ja että hän joutuu nyt ottamaan vastuuta lapsista ja kodinhoidosta todellakin ihan itse!
Tunteita on kyllä vielä minullakin, mutta en jaksa enää uskoa lupauksiin, jotka on ennenkin pettäneet.
Mies myös ehkä pelästyi sitä, että todellakin voi menettää minut toiselle. Eräässä keskustelussa nimittäin totesin miehelle, että nyt minulla on edes teoreettinen mahdollisuus löytää kumppani, jolla on aikaa myös minulle ja yhdessä tekemiselle. Naimisissa ollessamme en katsellut muita.
Onko omakohtaisia kokemuksia vastaavasta tai muuten vaan kommentteja?
Kommentit (53)
Haikailu vanhaan on juuri sitä: haikailua. Ei se tilanne siitä miksikään muutu, joudutte vaan kokemaan sen eron taas uudelleen.
Lainatakseni erästä biisiä: "Mun mielest turha mennä ketään takas vonkaa, mitä löytyy takaa siihen on joku syy"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sinä Ap ajattelet tulevaisuudestasi. Haluatko olla yksin vai etsitkö uuden rakkauden? Itse olen ajatellut että ihan äkkiä en uskaltaisi ketään miestä alkaa katsella. Kun olen kuullut ja nähnyt millaisia "mulkvisteja maailma kantaa päällänsä" niin eipä paljoa kiinnosta. Oman miehen puutteet ja tavat sentäs tuntisi mutta jonkun toisen ei todellakaan. Mitä vain sekoja voi eteen tulla...Hyvältä kuulostaa tuo että mieskin yrittää pelastaa teidän liittonne (pariterapia).
Huomaa myös että olet miettinyt tulevaisuutta joka kantilta. Mm. tuo uuden kumppanin tuleminen kuvioihin, joka ei ole ihan pikku juttu!
Tulevaisuudesta... en akuutisti halua "etsiä" ketään. Lähinnä haluaisin viettää aikaa mukavien ihmisten ja asioiden parissa. Löytää taas itseni ja asiat joita ennen tykkäsin tehdä. Eikä pieni flirtti ja ihastuminen varmaan pahasta olisi itsetunnolle ;)
Mutta tuskin uutta rakkautta löytää ihan helposti. Juurikin mainitsemistasi syistä (mulkvisteja ja sekoja) sekä siksi, että on aika vaikea kuvitella joku muu mies tuon tulevan exän saappaisiin.
-Ap-
Sujuiko teillä miehen kanssa mikään? Esim. seksi?
olen/olin tyytväinen. Seksikin ihan ok, silloin kun sitä oli ;)
Muutenkin mies on kunnollinen, asioistaan huolta pitävä, uskollinen, ei rymyä baareissa, kiva ja lapset rakastaa iskää!
-Ap-
Eipä tainnut miehesi tietää että harkinta-aika koitui kohtalokseen...
T. Kauempaa näkee paremmin
Ja nimenomaan nyt alkaa näkemään "metsää puilta".
Niin surullista, mutta niin totta :(
Ei tunnu kivalle, mutta pakko ottaa tosiasiat tosiasioina!
-Ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja saanut lisää voimaa :) Se on hyvä. Olet ilmeisen onnellinen omasta ajasta, kun lapset ovat isällä, etkä passaa "kotiorjana".
Jos suurin syy eroonne oli yksinäisyys ja miehen ajan puute perheelle, niin olisiko mahdollista, että tämän kokemuksen myötä osaisit olla onnellinen "yksin" miehen rinnalla. Tehdä omia juttuja, matkustaa vaikka yksin tai kaverin kanssa. Mies ehkä muuttuu, ehkä ei - mutta pärjäisitkö sinä onnellisempana hänen kanssaan nyt, vaikka hän ei muuttuisikaan (paljoa)? Osaisitko olla vapaa, vaikka pysyisit hänen kanssaan?
Ero on ehkä oikea vaihtoehto, mutta jostain syystä tällä palstalla sitä kovin usein tuputetaan luottoratkaisuna kaikkiin tilanteisiin. Voimia joka tapauksessa, ap!
... ja varmuutta siihen, että tämä ero on hyvä juttu. Myös siksi että voisin kasvaa lisää ihmisenä ja löytää sen oman minäni. Kun on vuosia ja vuosia elänyt tavallaan toisia varten, niin sitä kadottaa minuutensa ja se aiheuttaa helposti katkeruutta ja marttyyrinelkeitä. Hyi, en halua olla katkera marttyyriakka :D
Kun se "ongelma" on ollutkin juuri siinä että en halua olla "yksin miehen rinnalla". Haluan tehdä asioita (myös niitä minulle tärkeitä) sen äijän kanssa sekä perheenä. Ystäviä on, mutta eivät ne koskaan ole korvanneet tätä ihmistä joka tuntee minut (ja päinvastoin) tässä maailmassa kaikista parhaiten ja jonka kanssa olisin halunnut aikaani viettää niin ilossa kuin surussa...
-Ap-
Että miehesi löytää toisen naisen joka osallistuu kaikkeen mahdolliseen silloin kun lapsesi on isällään? Tämä nainen ei välttämättä tule rakastamaan lapsiasi, ei ehkä pidä heistä yhtään? Toki hyvinkin voi käydä!!! Nainen on mukava ja hyvä "äiti" lapsillesi. Mutta tosiaan. Tuleeko yhtään mustasukkaisia tuntemuksia kun ajattelet miestäsi toisen naisen kainalossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että miehesi löytää toisen naisen joka osallistuu kaikkeen mahdolliseen silloin kun lapsesi on isällään? Tämä nainen ei välttämättä tule rakastamaan lapsiasi, ei ehkä pidä heistä yhtään? Toki hyvinkin voi käydä!!! Nainen on mukava ja hyvä "äiti" lapsillesi. Mutta tosiaan. Tuleeko yhtään mustasukkaisia tuntemuksia kun ajattelet miestäsi toisen naisen kainalossa?
mutta ei tällä hetkellä enää. Voi olla että ahdistaa taas kun/jos asia tulee ajankohtaiseksi. Meillä on lasten kanssa ainakin tähän asti ollut hyvä keskusteluyhteys, joten luotan siihen että he kertoisivat minulle jos heitä "kaltoin kohdeltaisiin" mahdollisen äitipuolen taholta.
Varmasti tunnen mustasukkaisuutta siinä vaiheessa kun toinen nainen on miehen kainalossa... pakko vaan hyväksyä tilanne kun on tälle tielle lähtenyt. Lupaa en mitään, toivon osaavani käyttäytyä lasten parhaaksi siinäkin tilanteessa.
-Ap-
Eipä tainnut miehesi tietää että harkinta-aika koitui kohtalokseen...
T. Kauempaa näkee paremmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jaa, teidän tilanteessa en tiedä mitä tekisin.
Meillä on ihan selkeästi kaksi eri osoitetta eikä mitään hinkua takaisin yhteen. Tai ainakaan exä ei ole mitenkään ilmaissut mitään.
Eikös tässä olisi vielä puolisen vuotta aikaa? Eikö se avioeron eka vaihe raukea vasta vuoden kuluttua? Jos mietityttää yhtään, älä hätäile.
kuin se että olemmeko virallisesti naimisissa vai virallisesti eronneet. Periaatteessa, jos niin kävisi että palaisimme saman katon alle, voin tehdä sen myös eronneena. Ei se rinkula sormessa mitään (näköjään) takaa.
Voiko kysyä, miksi te päädyitte omaan ratkaisuunne?
-Ap-
Meillä oli vähän samankaltainen tilanne kuin teillä. Tosin exä ei uponnut työhön vaan muuhun. Teki tosin myös kotona hommia, hoitaa lapset loistavasti (omalla tavallaan). Minä pistin eron aluilleen, kun se henkinen perhe puuttui/häipyi. Minusta perhe on yksikkö. Siinä vanhemmat puhaltavat yhteen hiileen. Meillä se yhteinen häipyi, ja minä toimin kaiken muistajana ja alulle panijana. Exä osallistui kun halusi. Lisäksi myös rahankäytöstä olimme aika lailla eri mieltä, yhteiset rahat ei ollut se viisain ratkaisu.
Ei sormus mitään takaakaan. Enkä tarkoittanut sitä oikeastaan tuossa kun sanoin, ettei ole hätää. Ajattelin vain sitä, että jos sinulla on tunteita vielä miestäsi kohtaan, voisi niitä vähän tutkailla tän muutaman kuukauden.
Tsemppiä päätökseesi. Itse en ole katunut muuta kuin sitä, että lapsilla ei ole sitä ydinperhettä enää. Toisaalta heillä on äiti, joka on iloinen ja nauraa taas. Ensimmäisenä erojouluna yksi lapsista kysyi, olenko humalassa, kun olen niin iloinen. En ollut ottanut mitään alkoholia...
ja saanut lisää voimaa :) Se on hyvä. Olet ilmeisen onnellinen omasta ajasta, kun lapset ovat isällä, etkä passaa "kotiorjana".
Jos suurin syy eroonne oli yksinäisyys ja miehen ajan puute perheelle, niin olisiko mahdollista, että tämän kokemuksen myötä osaisit olla onnellinen "yksin" miehen rinnalla. Tehdä omia juttuja, matkustaa vaikka yksin tai kaverin kanssa. Mies ehkä muuttuu, ehkä ei - mutta pärjäisitkö sinä onnellisempana hänen kanssaan nyt, vaikka hän ei muuttuisikaan (paljoa)? Osaisitko olla vapaa, vaikka pysyisit hänen kanssaan?
Ero on ehkä oikea vaihtoehto, mutta jostain syystä tällä palstalla sitä kovin usein tuputetaan luottoratkaisuna kaikkiin tilanteisiin. Voimia joka tapauksessa, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jaa, teidän tilanteessa en tiedä mitä tekisin.
Meillä on ihan selkeästi kaksi eri osoitetta eikä mitään hinkua takaisin yhteen. Tai ainakaan exä ei ole mitenkään ilmaissut mitään.
Eikös tässä olisi vielä puolisen vuotta aikaa? Eikö se avioeron eka vaihe raukea vasta vuoden kuluttua? Jos mietityttää yhtään, älä hätäile.
kuin se että olemmeko virallisesti naimisissa vai virallisesti eronneet. Periaatteessa, jos niin kävisi että palaisimme saman katon alle, voin tehdä sen myös eronneena. Ei se rinkula sormessa mitään (näköjään) takaa.
Voiko kysyä, miksi te päädyitte omaan ratkaisuunne?
-Ap-
Meillä oli vähän samankaltainen tilanne kuin teillä. Tosin exä ei uponnut työhön vaan muuhun. Teki tosin myös kotona hommia, hoitaa lapset loistavasti (omalla tavallaan). Minä pistin eron aluilleen, kun se henkinen perhe puuttui/häipyi. Minusta perhe on yksikkö. Siinä vanhemmat puhaltavat yhteen hiileen. Meillä se yhteinen häipyi, ja minä toimin kaiken muistajana ja alulle panijana. Exä osallistui kun halusi. Lisäksi myös rahankäytöstä olimme aika lailla eri mieltä, yhteiset rahat ei ollut se viisain ratkaisu.
Ei sormus mitään takaakaan. Enkä tarkoittanut sitä oikeastaan tuossa kun sanoin, ettei ole hätää. Ajattelin vain sitä, että jos sinulla on tunteita vielä miestäsi kohtaan, voisi niitä vähän tutkailla tän muutaman kuukauden.
Tsemppiä päätökseesi. Itse en ole katunut muuta kuin sitä, että lapsilla ei ole sitä ydinperhettä enää. Toisaalta heillä on äiti, joka on iloinen ja nauraa taas. Ensimmäisenä erojouluna yksi lapsista kysyi, olenko humalassa, kun olen niin iloinen. En ollut ottanut mitään alkoholia...
Nimenomaan se rassaa kun se yhteys puuttuu. Oltiin kyllä hyvä tiimi muuten, mutta minä koin että mies on sitoutunut ensisijaisesti kaikkeen muuhun kuin perheeseen ja kotiin.
Jos oli sovittu jotain yhteistä menoa tai tekemistä, niin se sai jäädä kun tuli työkeikka tms. Ja juuri tuo muistaminen ja alkuunpaneminen sekä se lähes yksin vastuunkantaminen kodin asioista, lasten menoista ym. Koskaan et voinut luottaa siihen että mies on apuna, vaikka näin olisi sovittukin.
Tunteita varmasti on vielä, mutta minkälaisia... kiintymys, luottamus, arvostus isänä, tottumus, ystävyys...
Sitä minäkin harmittelen, että lapsilta on viety ydinperhe. Mutta kuten todettu, heillä on hyvä isä sekä hyvin voiva äiti. Eri osoitteissa vain!
-Ap-
Sujuiko teillä miehen kanssa mikään? Esim. seksi?