lapseton, katkera ämmä :/

Siispä olen päätynyt välttelemään tilanteita joissa joudun kohtaamaan tuttavien raskausmahoja ja/tai vauvoja. Vähän aikaa sitten oltiin menossa miehen kummilapsen synttäreille, ja jouduin psyykkailemaan itseäni useamman päivän että sain hymyillen onniteltua vanhempia tulevasta perheenlisäyksestä.

että elämä on katkeroittanut sut. mutta niin se van joskus menee, ei sille mitään voi. kyllä elämä on silti elämisen arvoista ilman lapsiakin. usko mua. kaikki järjestyy, nouset nyt vaan sieltä sohvalta ja ala ELÄÄ elämääsi omalla tavallasi, niillä resursseilla mitä sulla on. nä on sun kortit, mitkä sulle jaettiin.

Onko adoptio mahdoton ajatus? Ilmeisesti lapsettomuuttanne on tutkittu, eikö onnistu luovutetuillakaan soluilla?

vielä siinä pisteessä, että voisin ajatella adoptiota. hoitoja takana n. 4 vuotta. nyt olemme lopettaneet, koska psyyke ei enää kestä.

vielä siinä pisteessä, että voisin ajatella adoptiota. hoitoja takana n. 4 vuotta. nyt olemme lopettaneet, koska psyyke ei enää kestä.

niin aikaa on mietiskellä sitäkin vaihtoehtoa.

Kuitenkin sinun tulisi ensin selvittää tunteesi. Masentuneeseen kotiin ei adoptiolasta voi tuoda. Ja kuten jo totesitkin et ole siihen vielä valmis.



Asia ei tietysti minulle kuulu mutta tämä Vauva palstalla notkuminenkaan ei sinun mieltäsi paranna.Täällä kun on nimenomaan niitä joilla on vauva tai isompia lapsia ja jutut sen mukaiset. Vertaisiahan ei täällä ole sinulle.Ei senpuoleen, olet tervetullut tänne kuitenkin.

olen aina. sama se missä olen. :(

Niin kamalaa kun tämä onkin sanoa, niin ainoa, mikä auttaa, on se, että jatkat elämääsi sinnikkäästi etkä välttele tai poista elämästäsi lapsellisia ihmisiä. Kirpaisee kyllä mutta joka kerta vähän vähemmän.



Mekin pidettiin hoitotauko 5v yrittämisen jälkeen. Tässä vaiheessa raskaana oli niin oma sisko kuin paras ystäväkin. Alettiin miehen kanssa luoda omaa elämää, tilattiin eksoottisia matkoja, ostettiin uusia huonekaluja, tehtiin viikonloppuisin äkkilähtöjä eri kaupunkeihin jne. Kun itse kärvistelin kateellisena siskoni mahan takia, oli ihan kiva nähdä, miten hän kärvisteli kateellisena meidän huoletonta elämää. Toki hän tiesi niin kuin minäkin, että vauva antaa aivan uutta sisältöä elämälle, mutta oli helpottavaa tajuta, että kateutta voi tuntea lapsetontakin kohtaan ja että meillä oli se loistava parisuhde, joka kantoi eteenpäin ja jota oli syytäkin kadehtia.



Muutaman vuoden tauon jälkeen aloitettiin hoidot uudestaan ja reilun kahden vuoden jälkeen olin minäkin sitten raskaana. Ylläriraskaudesta ei voi puhua, kun hoitoja tehtiin reilusti mutta meillä oli asenteena, että katsotaan tämä tie loppuun, jotta mikään ei kaduta ja sitten sen jälkeen mietitään asiat uudestaan. Olen siskoni lapsen kummi, ja minulla ja kummilapsellani on aivan ainutlaatuinen suhde, koska hänen pikkulapsivaiheensa ajan luulin, etten ikinä saa omia lapsia. Minun tapauksessani auttoi suunnattomasti se, että oli yksi lapsi, jota helliä mutta kaikki vastuu oli muilla ja saatiin miehen kanssa elää aika huoletonta elämää ja ottaa kaikki hyöty siitä irti.



Mutta jokainen meistä rämpii tätä suota tavallaan. Toivon sinulle paljon voimia.

Alettiin miehen kanssa luoda omaa elämää, tilattiin eksoottisia matkoja, ostettiin uusia huonekaluja, tehtiin viikonloppuisin äkkilähtöjä eri kaupunkeihin jne. Kun itse kärvistelin kateellisena siskoni mahan takia, oli ihan kiva nähdä, miten hän kärvisteli kateellisena meidän huoletonta elämää. Toki hän tiesi niin kuin minäkin, että vauva antaa aivan uutta sisältöä elämälle, mutta oli helpottavaa tajuta, että kateutta voi tuntea lapsetontakin kohtaan ja että meillä oli se loistava parisuhde, joka kantoi eteenpäin ja jota oli syytäkin kadehtia.

.

Tätä ehkä itsekkin olisin ehdottanut. Et voi vain mennä joka päivä sinne sohvalle säälimään itseäsi, tuolla lailla olosi pahenee ja pahenee vain entisestään. Täytyy löytää jotain muuta siihen elämään nyt siksi aikaa, että tuo lapsiasia tavalla tai toisella ratkeaa.

Netti on nykyään täynnä vertaistukea, mutta tässä asiassa siinä vertaistuen käyttämisessä ja myös näissä muiden vauvajuttujen lukemisessa kannattaisi ehkä laittaa itselleen jokin raja. Mitenhän tämän nyt nätisti sanoisin, ettei kauhean loukkaavalta kuulostaisi, jotenkin täytyisi vähentää sitä pakkomielteistä suhtautumista siihen lapsen saamiseen. Se omassa surkeudessa rypeminen pitäisi jotenkin saada vähentymään. Kokonaan tuosta ei varmaan pääse kun se toive ja suru on niin syvä, mutta edes niin että se ei olisi aivan joka päiväistä se asian sureminen. Että muutkin asiat vielä kiinnostaisivat.

Mietin joskus että pahentaako tämä nykyään käytävä keskustelu lapsettomuudesta ja toisaalta myös lapsista noita lapsettomuussuruja. On niin paljon noita suruja ja iloja, joista voi lukea ja katsoa ohjelmia, että on varmasti ihan mahdollista ajatella vain sitä lasta ja lapsettomuutta aina ja kaikkialla, niin että muu elämä jää ihan taka-alalle.

up