Näinkö se salasuhde alkaa?

Erosin syksyllä pitkästä avoliitostani. Ero oli hyvin vaikea. Olen koko talven prosessoinut tapahtunutta, myös ammattiauttajan avulla. Töissä olen ollut varmaan muita kohtaan melko etäinen, enkä ole paljoa yksityisasioistani puhunut. Nyt kevään tullen olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni. Hankin uusia vaatteita, vaihdoin kampausta ja silmälasitkin, vaikka rahaa paloi kohtuuttomasti. Ylipaino karisi talven aikana ilman dieettejä, eli vaatevarasto oli pakkokin uusia. Toisaalta halusin "uuden elämän", kuten kuulemma usein eron jälkeen tapahtuu, terapeuttini mielestä.



Töissäni on enemmän miehiä kuin naisia. Lähimmät kollegani ovat miehiä. Eräs heistä on hyvin hauskannäköinen, ehkä ujohko mutta hyväkäytöksinen perheenisä. Emme ole paljoa tekemisissä, mutta nuo piirteet olen pannut merkille jo silloin, kun hän taloon tuli. Tämän talven aikana en ole kiinnittänyt häneen mitään huomiota, kuten en yleensäkään miehiin.



Taannoin meillä oli projektin päättäjäiset, joissa lopuksi syötiin ja vähän juotiinkin. Olin autolla ja tapani mukaan melko ajatuksissani ,sillä en hirveästi välitä noista kekkereistä. Tämä mies tuli pöytääni ja alkoi jutella niitä näitä ujohkoon tapaansa. Yhtäkkiä hän sanoi katselleensa minua koko talven ja olleensa pahoillaan puolestani, koska selvästi huomasi minun olleen allapäin. Olin purskahtaa itkuun, niin syvästi kolahti se, että joku välitti. Hän oli aito, tuo ei ollut iskuyritys eikä tuo mies sellaisia osaisikaan.



Kerroin ympäripyöreitä maailman kolhimisesta ja hän kuunteli. Lopulta hän sanoi ,että olen upeimpia hänen tuntemiaan naisia ja että tarvitessani olkapäätä hän olisi käytettävissä. Hän oli aivan vilpitön.



Ilta päättyi, menimme koteihimme. Tuosta on pari viikkoa aikaa. En käsitä, mutta olen ihastunut mieheen aivan täysillä. Hän hymyilee kun nähdään. Jutella en ole uskaltanut. En voi vannoa, mihin se johtaisi. Ja nyt eilen illalla hän soitti. En uskaltanut vastata ,koska hän olisi takuulla ehdottanut tapaamista. En olisi pystynyt kieltämään.



En pysty menemään huomenna töihin. En halua rikkoa kenenkään.perhettä enkä halua, että mies ihastuu minuun ja alkaa halveksumaan vaimoaan sen takia. Kuitenkin ajattelen miestä lakkaamatta.



Onko kohtalotovereita? Muiden kanssa asiasta ei voi puhua, ja puhumisen pakko on.