Tyttärelläni, 16v, surkea itsetunto. Mitä voin tehdä?

Kyllä se siitä sitten ajan myötä kohentuu.

sitä olisi pitänyt alkaa kasvattaa tytölle jo pienestä pitäen. Nyt se on jo hankalampaa, mutta voisit ainakin keksiä tyttärestä muutamia tosi hyviä juttuja ja kehua niitä tosi paljon. Esim jos hänellä on kauniit hiukset, niin puhut niistä usein luonnollisesti kehuen. Tai upeat silmät? Ja voisithan ihan vaikka lehtiä selaillessasi kommentoida niistä langan laihoista tytöistä, että näyttääpä pahalta kun tälläkin luut loistaa ja isä voisi myötäillä, että kyllä on nätimpää kun on muotoja jne.



Valitettavan usein huono itsetuntoiset tytöt tulee perheistä joissa äiti on laihduttanut ja tarkkaillut ulkonäköään lapsen aikana. Sitä kun näkee pienestä asti äidin laihduttavan ja puhuvan kiloistaan, niin kyllähän se iskostuu niiden tyttö rukkien päähänkin sitten. Toivottavasti teillä ei näin.

että sanoo, että ei lähde kotoa enää mihinkään, koska on niin ruma?

Missä olit kun itsetuntoa rakennettiin 13 v sitten?

sitä olisi pitänyt alkaa kasvattaa tytölle jo pienestä pitäen. Nyt se on jo hankalampaa, mutta voisit ainakin keksiä tyttärestä muutamia tosi hyviä juttuja ja kehua niitä tosi paljon. Esim jos hänellä on kauniit hiukset, niin puhut niistä usein luonnollisesti kehuen. Tai upeat silmät? Ja voisithan ihan vaikka lehtiä selaillessasi kommentoida niistä langan laihoista tytöistä, että näyttääpä pahalta kun tälläkin luut loistaa ja isä voisi myötäillä, että kyllä on nätimpää kun on muotoja jne.

Valitettavan usein huono itsetuntoiset tytöt tulee perheistä joissa äiti on laihduttanut ja tarkkaillut ulkonäköään lapsen aikana. Sitä kun näkee pienestä asti äidin laihduttavan ja puhuvan kiloistaan, niin kyllähän se iskostuu niiden tyttö rukkien päähänkin sitten. Toivottavasti teillä ei näin.

Meillä ei ole kukaan koskaan laihduttanut. Ollaan ihan normaalipainoisia koko perhe ja pysytty tällaisina kiinnittämättä painoon mitään huomiota. Meillä on aina syöty tavallista kotiruokaa, karkkipäivä-systeemi ollut käytössä ja liikuntaharrastuksena käyty yhdessä kävelylenkeillä muutama kerta viikossa.

Niin ja realistisesti tyttäreni ei ole ruma, mutta ei hän kaunotarkaan ole. Ei ole laiha, mutta ei ylipainoinenkaan. Ihan tavallisen näköinen.

Missä olit kun itsetuntoa rakennettiin 13 v sitten?

Tyttöä on kehuttu vahvuuksistaan pienestä pitäen. Ja jos tarkkoja ollaan, taisin 13v sitten olla juuri palaamassa työelämään ja tyttö aloittamassa perhepäivähoidossa. :)

sitä olisi pitänyt alkaa kasvattaa tytölle jo pienestä pitäen. Nyt se on jo hankalampaa, mutta voisit ainakin keksiä tyttärestä muutamia tosi hyviä juttuja ja kehua niitä tosi paljon. Esim jos hänellä on kauniit hiukset, niin puhut niistä usein luonnollisesti kehuen. Tai upeat silmät? Ja voisithan ihan vaikka lehtiä selaillessasi kommentoida niistä langan laihoista tytöistä, että näyttääpä pahalta kun tälläkin luut loistaa ja isä voisi myötäillä, että kyllä on nätimpää kun on muotoja jne.

Valitettavan usein huono itsetuntoiset tytöt tulee perheistä joissa äiti on laihduttanut ja tarkkaillut ulkonäköään lapsen aikana. Sitä kun näkee pienestä asti äidin laihduttavan ja puhuvan kiloistaan, niin kyllähän se iskostuu niiden tyttö rukkien päähänkin sitten. Toivottavasti teillä ei näin.

Meillä ei ole kukaan koskaan laihduttanut. Ollaan ihan normaalipainoisia koko perhe ja pysytty tällaisina kiinnittämättä painoon mitään huomiota. Meillä on aina syöty tavallista kotiruokaa, karkkipäivä-systeemi ollut käytössä ja liikuntaharrastuksena käyty yhdessä kävelylenkeillä muutama kerta viikossa.

Niin ja realistisesti tyttäreni ei ole ruma, mutta ei hän kaunotarkaan ole. Ei ole laiha, mutta ei ylipainoinenkaan. Ihan tavallisen näköinen.

No hyvä jos ei kumpua sieltä äidistä noi jutut :) Mutta kyllä sitä itsetuntoa pystyy varmasti vieläkin kehittämään. Helpointahan se on aloittaa ihan pienestä, niin, että lasta ei kiinnosta mitä mieltä muut on vaan on itse tyytyväinen itseensä. Mutta nyt isompana se on vaikeaamurtaa niitä pohja-ajatuksia mitä hänellä itsestään jo on. Mutta kehumista, kehumista ja kehumista. Se voi tuntua turhauttavalta, mutta kyllä se jonnekin takaraivoon sitten pikkuhiljaa jää ja anlaa tyttö itsekin uskoa, että on nätti. Ja hyvä sellaisena kun on.

Onko tyttö yksinäinen?

Sydänystäviä hänellä ei oikein ole. Yleensä iltaisin viihtyy kotona itsekseen, on aina ollut sellainen. Koulussa on sitten muutama kaveri, mutta yleensä ei ole heidän kanssa vapaa-ajalla.

Oletko kysynyt tytöltä, onko rumuus nyt se oikea ongelma vai onko jotain muuta mikä painaa mieltä? Jos on surullinen, niin voi olla että tulee vain "ruma olo", kun katsoo itseään peilistä. Näin nuoren naisen kokemuksella puhun.

Tytär on aina ollut koulussa "kympin tyttö". Kyse ei siis voi olla ainakaan siitä, että ulkonäöllä täytyisi yrittää korvata puutetta tuolla puolella.

Onko tyttö yksinäinen?

Sydänystäviä hänellä ei oikein ole. Yleensä iltaisin viihtyy kotona itsekseen, on aina ollut sellainen. Koulussa on sitten muutama kaveri, mutta yleensä ei ole heidän kanssa vapaa-ajalla.

Ei harrastuksia, ei sisaruksia joiden kanssa viihtyy?

Oletko kysynyt tytöltä, onko rumuus nyt se oikea ongelma vai onko jotain muuta mikä painaa mieltä? Jos on surullinen, niin voi olla että tulee vain "ruma olo", kun katsoo itseään peilistä. Näin nuoren naisen kokemuksella puhun.

No olen yrittänyt kysellä, mutta ei ole tullut mitään sellaista esiin. Tyttö ei koskaan ole ollut mikään riehuja-ilopilleri, vaan enemmän sellainen rauhallinen tarkkailija, joten en usko, että olisi masentunut.

Osaako joku kertoa, onko tässä suurikin riski, että tytär alkaa kontrolloida syömisiään/liikkua sairaalloisesti tms.?

Eli kuulostaa kovin yksinäiseltä

Onko tyttö yksinäinen?

Sydänystäviä hänellä ei oikein ole. Yleensä iltaisin viihtyy kotona itsekseen, on aina ollut sellainen. Koulussa on sitten muutama kaveri, mutta yleensä ei ole heidän kanssa vapaa-ajalla.

Ei harrastuksia, ei sisaruksia joiden kanssa viihtyy?

Hänellä ei ole koskaan ollut mitään ohjattua harrastusta. Viihtynyt aina enemmän itsekseen lukien, musiikkia kuunnellen, piirrellen jne. Ei vaikuta siltä, että kärsisi yksinäisyydestä. Pikkusisko on, mutta hän on 10v nuorempi, joten hänestä ei oikein kaveriksi ole. Toki hän välillä leikkii siskon kanssa.

Minä olin tuossa iässä aivan samanlainen. Haaveilin kauneusleikkauksista ja suunnittelin mitä muuttaisin itsestäni. Olin myöskin vähän yksinäinen, en jostain syystä ollut oikein ikäisten poikien mieleen, joka sekin laski itsetuntoani. Vanhemmiten sitä kuitenkin oppi armolliseksi itselle ja näki itsensä uudessa valossa. Nykyisin koen olevani joskus oikein nätti, vaikka edelleen aika-ajoin haluaisin jäädä neljän seinän sisään piiloon. Joku jäänne teini-iästä kaiketi..?



Sinä voit auttaa tyttöäsi esim. käymällä tytön kanssa shoppailusta kivoja vaatteita, sellainen kohottaa itsetuntoa kummasti jokaisella naisella. Ja samalla tyttösi saa kivaa tekemistä, jos vaikka onkin yksinäinen. Myös maltilliset kehut sillon tällöin ovat paikallaan.

Oletko kysynyt tytöltä, onko rumuus nyt se oikea ongelma vai onko jotain muuta mikä painaa mieltä? Jos on surullinen, niin voi olla että tulee vain "ruma olo", kun katsoo itseään peilistä. Näin nuoren naisen kokemuksella puhun.

No olen yrittänyt kysellä, mutta ei ole tullut mitään sellaista esiin. Tyttö ei koskaan ole ollut mikään riehuja-ilopilleri, vaan enemmän sellainen rauhallinen tarkkailija, joten en usko, että olisi masentunut.

Osaako joku kertoa, onko tässä suurikin riski, että tytär alkaa kontrolloida syömisiään/liikkua sairaalloisesti tms.?

Omat vanhempani olisivat voineet vastata kuten sinä: olin kympin tyttö, rauhallinen, hillitty ja hallittu, viihdyin kotona. Oikeasti olin ahdistunut, yksinäinen ja masentunut. Pärjäsin kuitenkin jotenkuten kotona, romahdin vasta kun olisi pitänyt aikuistua ja muuttaa omilleen.

Mutta en tiedä sinun perheesi tunneilmapiiristä, siitä millainen perheenne dynamiikka on jne.

Kuulostaa siltä, että nuori luulee paremman ulkonäön korvaavan muita pulmia. Ehkäpä yksinäisyyttä. Auttaisiko uusi harrastus ja sen kautta tulevat uudet ihmissuhteet? Liikuntaharrastus voisi auttaa mm. realistisen kehonkuvan saamisessa.



Tosin tuossa iässä harva on kai muutenkaan täysin tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Aikuiset voisivat keskittyä kehumaan enemmän muita hyviä ominaisuuksia ulkonäön sijaan. Joskus kyllä voisi kehaista lapsen hyviä piirteitä ulkonäössäkin. Anna nuoren hankkia itselleen mieluisa vaate.

Luulisi, että syömishäiriöön sairastuminen vaatii paljon motivaatiota, mutta sehän on kyllä yleisesti ottaen "kympin tyttöjen" sairaus. Jos huomaat, että tyttö alkaa viettää aikaa normaalia enemmän peilin edessä tai muuten puhuu näistä asioista jatkuvasti, niin kiellä ja sano vaikka, että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, että kuka on ruma ja kuka kaunis. Ja korosta vaikka, että te vanhempina haluatte, että tyttö keskittyy nyt koulunkäyntiin, että on sitten fiksu aikuinen. Kauneus on joka tapauksessa katoavaista.



Mitä jos pyytäisit tyttöä älyllistämään tätä asiaa vähän vaikka paperille? Listaamaan siis plussat ja miinukset siinä, että on yhtä kaunis kuin superjulkkikset ja siinä että on tavallisen näköinen.



En tiedä, onko nämä ihan tyhmiä ehdotuksia, mutta mielestäni on huolestuttavaa, jos koulussa hyvin pärjäävä nuori tyttö huolestuu ulkonäöstään. Ja se, että on rauhallinen ja tarkkailija, ei todellakaan suojele miltään masennukselta.

Kuulostaa siltä, että nuori luulee paremman ulkonäön korvaavan muita pulmia. Ehkäpä yksinäisyyttä. Auttaisiko uusi harrastus ja sen kautta tulevat uudet ihmissuhteet? Liikuntaharrastus voisi auttaa mm. realistisen kehonkuvan saamisessa.

Tosin tuossa iässä harva on kai muutenkaan täysin tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Aikuiset voisivat keskittyä kehumaan enemmän muita hyviä ominaisuuksia ulkonäön sijaan. Joskus kyllä voisi kehaista lapsen hyviä piirteitä ulkonäössäkin. Anna nuoren hankkia itselleen mieluisa vaate.

Tuota vaateostosta voisin harkita. Olen aiemmin ajatellut, että ulkonäköön, vaatteisiin ja muihin "pinnallisiin" asioihin huomion kiinnittäminen vain lisäisi tuota itsensä tarkkailua.

Luulisi, että syömishäiriöön sairastuminen vaatii paljon motivaatiota, mutta sehän on kyllä yleisesti ottaen "kympin tyttöjen" sairaus. Jos huomaat, että tyttö alkaa viettää aikaa normaalia enemmän peilin edessä tai muuten puhuu näistä asioista jatkuvasti, niin kiellä ja sano vaikka, että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, että kuka on ruma ja kuka kaunis. Ja korosta vaikka, että te vanhempina haluatte, että tyttö keskittyy nyt koulunkäyntiin, että on sitten fiksu aikuinen. Kauneus on joka tapauksessa katoavaista.

Mitä jos pyytäisit tyttöä älyllistämään tätä asiaa vähän vaikka paperille? Listaamaan siis plussat ja miinukset siinä, että on yhtä kaunis kuin superjulkkikset ja siinä että on tavallisen näköinen.

En tiedä, onko nämä ihan tyhmiä ehdotuksia, mutta mielestäni on huolestuttavaa, jos koulussa hyvin pärjäävä nuori tyttö huolestuu ulkonäöstään. Ja se, että on rauhallinen ja tarkkailija, ei todellakaan suojele miltään masennukselta.

"Ja se, että on rauhallinen ja tarkkailija, ei todellakaan suojele miltään masennukselta."

Tarkoitin tuolla, että persoonallisuus ei ole muuttunut, mikä yleensä kai liittyy masennukseen?

T.ap

En tiedä liittyykö persoonallisuuden muuttuminen siihen. Itse ainakin olen aina ollut rauhallinen ja tarkkaileva ja nykyään sitten rauhallinen, tarkkaileva, masentunut ja itsetuhoinen (22v.). Tyttäresi on kuitenkin vasta 16v., niin ei voi kai oikein sanoa, mikä ahdistus kuuluu nuoruuteen ja mikä ei. Silti mieluummin tekisin jotain kuin jättäisin tekemättä.