Onko raiskauksissa kyse kulttuurieroista vai voiko ihmisissä olla oikeasti eroja
sen suhteen, miten he hallitevat ns. eläimellisiä vaistoja? Muistan koulusta, että joku osa aivoista on kehittynyt sitä varten, että se pystyy kontrolloimaan ja suodattamaan tällaiset vaistonvaraiset tarpeet. Voiko ihmisissä olla eroja tämän aivon osan osalta?
HUOM: Tämä sitten ei ollut rasismia eikä raiskaajien puolustelua.
Kommentit (18)
luulisin, että kyse on enemmän siitä, ettei kaikki ihmiset ymmärrä sitä, että kaikilla on oikeus koskemattomuuteen ja päättämisestä omaa kehoa koskien. Jotkut miehet käyttävät naisia tavaroina, enkä usko, että se on välttämättä kulttuurista kiinni.
jMulla on afrikkalainen mies.
Että oikein mies vai lapsi. Kävitkö hakemassa Afrikasta asti pelastamaan Suomen työvoimapulalta?
Olisi naivia ajatella että ihmiset ovat samanlaisia kun katsoo eräitä kehittyneitä maita ja paikallaan polkeviä
tietysti kehittyy, kun sitä kasvatuksen avulla harjoitetaan. Erilaisten viettien ja impulssien kontrolloinnin oppiminen onkin kasvatuksen (etenkin länsimaisen kasvatuksen) keskeisiä tehtäviä.
Itsekontrollin ihanne ei kuitenkaan ole yleismaailmallinen, vaan kasvatusihanteet ja käyttäytymisnormit poikkeavat kulttuurien välillä paljonkin. On olemassa kulttuureja, joissa esimerkiksi vain naisten on opittava hillitsemään (seksuaaliset ja/tai väkivaltaiset) impulssinsa, poikalapsilta taas ei kielletä juuri mitään.
Ei kai kukaan tosissaan väitä, että ihmiset olisivat samanlaisia. Onko koirarodut luonteeltaan samanlaisia, esim terrieri ja kokkeri jne? Tietenkin kulttuurilla on siihen vaikutusta, koska esim lähi-idässä raiskaus on käytännössä miehen oikeus, siinä ei ole mitään väärää paitsi, että uhri usein kivitetään kuoliaaksi. Minä olen asunut monessa maassa ja sanon, että ihmisissä on eroja, mutta toki myös kulttuuri vaikuttaa.
. Minä olen asunut monessa maassa ja sanon, että ihmisissä on eroja, mutta toki myös kulttuuri vaikuttaa.
On turhaa miettiä juontaako käytös ihan geenitasolta, koska nuo tyypit ei kulttuuristaan luovu. Suomessa on jo nyt yhteisöjä joissa toteutetaan tulijoiden kotimaan ikivanhoja tapoja, voodoota ja muuta.
varmaan niin mutta jos asiaa tutkitaan Afrikan viidakossa tai muualla kehitysmaissa niin varmaan sielläkin löytyy sitä sun tätä geeniä joka selittää miksi elintaso BKT:lla mitatten on jopa vain 1/100 Suomen elintasosta ja kaikki muutenkin on perseeleen ja jengiä "pelastetaan" tänne.
Joku ihan muu juo muuten alkoholia enemmän kuin suomalaiset:
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_alcohol_consumption
saa humalassa napsahtamaan josta seuraa impulsiivista käytöstä, väkivaltarikoksia, tappoja... Testaile www.geenianalyysi.fi
Valitettavasti se on juuri niin, että tarvitaan miespuolisia todistajia, jotka ovat nähneet miehen raiskaavan naisen.
Näiden sitten pitäisi todistaa, että nainen on raiskattu.
Sitten kun raiskaus tulee julki jollakin tavalla, esim. mies kehuskelee asialla, niin nainen vangitaan ja tuomitaan aviorikoksesta.
Nainen on TODELLA heikoilla.
Mm. Jemenissä ja Afganistanissa raiskatut naiset saavat todella pitkiä tuomioita. Sitten kun pääsevät pois, niin isät päästävät tahratut pois päiviltä.
Miehet eivät tosin ikinä todista muusta kuin aviorikoksesta. Eli nainen poseen.
Onko löydetty itsemurhageeni tai alkoholilla läträys geeni tms.? Miten nämä näkyvät aivoissa, onko siellä tosiaan joku alkukantainen luolamiesosio aivoissa ja laittaa meidät juomaan? Vai onko kyse kulttuurista? Miksi meillä juodaan tolkuttomasti ja muualla ollaan nätisti. Taidammekin olla vähän yksinkertaisia.
kulttuurieroista, raiskauksia tapahtuu kaikissa kulttuureissa. Vieraiden kulttuurien kohdatessa ongelmat syntyvät toisen käyttäytymisen tulkitsemisesta, mutta näin on minkä tahansa raiskauksen osalta, ellei kyse ole raiskaajan mielenterveys- tms. ongelmista.
Raiskaaminen EI ole vaistonvarainen tarve, eikä edes eläimellinen vaisto, vaan kyse on keinosta hallita toista (esim. vihollisen naisten/miesten raiskaaminen).
Onko löydetty itsemurhageeni tai alkoholilla läträys geeni tms.? Miten nämä näkyvät aivoissa, onko siellä tosiaan joku alkukantainen luolamiesosio aivoissa ja laittaa meidät juomaan? Vai onko kyse kulttuurista? Miksi meillä juodaan tolkuttomasti ja muualla ollaan nätisti. Taidammekin olla vähän yksinkertaisia.
on löydetty, ja sellasien kun omaa, voipi päätyö helpommin alkoholistiksi kuin ihminen, jolla tätä geeniä ei ole.
KUlttuurissa vain huono nainen kulkee ilman miestään tai miespuolista verisukulaista tai jos nainen katsoo miestä silmiin on se kutsu seksiin tai raiskattu nainen kivitetään kuoliaaksi tai sharia lain mukaan ettei naista tuomittaisi hänellä pitäisi olla neljä miespuolista riippumatonta todistajaa, jotka todistaisivat raiskauksen tapahtuneen. Kylläpä se "kulttuuri" ja "uskonto" vaikuttavat.
Onhan se nyt ihan selvää, jossain on esim fyysisesti paljon vahmempia ihmisiä, toisaalla taas älykkäämpiä jne. Olisi aika naivia ajatella, että ihmiset olisivat samanlaisia, eivät ole. Ihmeellinen juttu on se, että usein toisen tai kolmannen polven muslimit raiskaa paljon enemmän kuin ensimmäisen polven, se on outoa. Norjassa on monena vuonna Oslossa 100 %:a raiskauksista ollut maahanmuuttajien tekemiä ja se oli siis monta vuotta putkeen, ei mikään tilastollinen poikkeama. Espoossa tilanne on lähes tuo eli maahanmuuttajat tekevät n 80 %:a raiskauksista.
etnisten ryhmien edustajat raiskaavat. Oikeasti ei tiedä.
Nimittäin valtaosa raiskauksista on sellaisia, joissa uhrin tuttu raiskaa hänet. Ja niistä vain pienestä osasta tehdään rikosilmoitus.
Ns. puskaraiskauksista tehdään suuremmasta prosentista rikosilmo, mutta niissäkin todennäköisesti tekijän etnisen taustan erilaisuus johtaa siihen, että rikosilmoitus tehdään herkemmin.
Sinänsä väkivaltaisuus ja impulsiivisuus ovat seikkoja, jotka ovat tutkitusti osittain geneettisiä. Tästä oli viime vuoden puolella Hesarin kuukausiliitteessä mielenkiintoinen juttu, numeroa en valitettavasti muista.
joka on elänyt lapsuutensa alueella, jossa raiskaukset ovat nuorten miesten hauskaa ajanvietettä ja huvia, eikä niitä kukaan (edes alueen naiset) ota mitenkään kovin vakavasti koska ovat syntymästään saakka tottuneet tuollaiseen ympäristöön. Kun on koko elämänsä elänyt tuollaisella alueella, voi olla vaikee kehittää moraalia asian suhteen, ja ymmärtää että se on väärin, jos koko ympäröivä maailma pitää sitä hyväksyttävänä.
Meilläkin oli miehen kanssa alkuunsa hyvin eriävät mielipiteet asiasta, mies ei riko lakia, joten pitää kaikkea lain rikkomista tillarin varastamisesta raiskaukseen vääränä, mutta ei oikein ymmärtänyt raiskauksen vakavuutta. Mulla taas itse raiskauksen kokeneena oli hyvin eri suhtautuminen. Kun mies kuuli minun tarinani ja sen aiheuttamat tunteet ja ongelmat jotka seuraavat vielä tänä päivänä, mies vasta ymmärsi mitä raiskaus todella naiselle tarkoittaa.
Mitä itse olen huomannut on se, että tuolla alueella Afrikassa elävät naiset eivät vaikuta edes kärsivän raiskauksesta samalla tavalla. Heille se on välttämätön paha mikä tapahtuu useammin kun kerran elämässä, ja fyysiset vammat on ainoa huolenaihe. Täällä länsimaissa me taas kasvetaan uskomaan että se on pahinta mitä voi tapahtua ja siltä se myös tuntuu kun se tapahtuu. Tähän tulokseen olen siis päätynyt yhdessä afrikkalaisten naisten kanssa useiden keskustelujen perusteella. Tosin nämä keskustelut on käyty pienessä porukassa ja tuttujen naisten kesken, joten ei lienee yleistettävissä kovin suuresti.
KUlttuurissa vain huono nainen kulkee ilman miestään tai miespuolista verisukulaista tai jos nainen katsoo miestä silmiin on se kutsu seksiin tai raiskattu nainen kivitetään kuoliaaksi tai sharia lain mukaan ettei naista tuomittaisi hänellä pitäisi olla neljä miespuolista riippumatonta todistajaa, jotka todistaisivat raiskauksen tapahtuneen. Kylläpä se "kulttuuri" ja "uskonto" vaikuttavat.
se on sharia halussa jotta nainen tuomittaisiin pitäisi olla 4 todistaa jotka todistaisivat nähneensä itse AKTIN!
saa humalassa napsahtamaan josta seuraa impulsiivista käytöstä, väkivaltarikoksia, tappoja... Testaile www.geenianalyysi.fi