Matosen itsetunto, miten terapia voisi auttaa?

Ohessa elämäntarinani..



Päälle nelikymppinen eroperheen lapsi, isä alkoholisti.

Nuoresta asti tuntunut ettei kukaan oikeasti välitä, koulussa ajoittaista kiusaamista, olin se seinäruusu, joka katseli kun kavereita vietiin. Parit kunnon pakit sain kouluaikoina ja pojan kavereiden naurut päälle.

Näyttelen ulospäin vahvaa ja itsenäistä, olen saanut hyvän työpaikan, kolme ihanaa lasta ja kivan kodin, periaatteessa menestynytkin. Vaikutan siltä etteivät ongelmat minua paljon heilauta.



Kuitenkin, sisältä olen hyvin arka, en halua/uskalla (vaikka toisaalta haluankin) helposti lähestyä toisia ihmisiä, kai alitajuisesti pelkään torjuntaa, en osaa keksiä puheenaiheita tai keskustella syvällisesti.



Kadehdin toisten onnea/tekemisiä, mutta olen itse haluton aloittamaan mitään uutta. Kuitenkin, usein haluan että asiat tehdään minun tavallani ja jos ei tehdä, tulen pahalle tuulelle, eli aika mustavalkoinen olen.



On vaikeaa jäsentää ajatuksia paperille, mutta sen tiedän että itseni kanssa en tykkää olla.



Josko loppuelämäni saisin elää onnellisempana?