Valittiin ihan perseelleen lapsen kummit:(

Olivat silloin läheisemmät 2 ystäväpariskuntaa ja vaikka pidän yhteyttä niin puhelimeen ei enää jakseta vastata, vuosi sitten toinen lupasi lapselle tulla keväällä käymään, lapsi odotti viikkokausia innoissaan, eipä sitten koskaan tullutkaan, vuosi on kulunut siitäkin... Lapsi on tosi surullinen tilanteesta kun kaverit puhuu kummeista.

2 v on vielä aika pieni. Onko kummeilla omia lapsia? Jos ei ole niin ehkä eivät oikein osaa olla noin pienen kanssa. Toivottavasti sitten pojan kasvaessa oppivat kommunikoimaan lapsen kanssa. Koita olla stressaamatta asiasta, älä nyt ainakaan käy nipottamaan että pitää kuulumisia kysyä, ei lapsettomat ihmiset ainakaan ole kiinnostuneita taaperon kuulumisista kun ei ole mitään vertailupohjaa mitä "kuuluisi" kuulua. Tsempit!

Ne on vaan pakko valita ja jonkun uhrautua.

Itsellä kanssa pojalla yksi kummeista, sellainen joka ei pidä yhteyttä. Yksi kummi muistaa synttäreinä ja jouluna. Harvoin tulee käymään, muuta kuin viikonloppuisin tupakan verran pihalla humalassa, joten silloin ei poikaamme edes näe. Muutaman kerran harkinnut, että sanon asiat suoraan, mutta en kehtaa. Onneksi kaksi muuta kummia ovat sitten aivan parhaita, pitävät yhteyttä, ottavat yökylään ja soittelevat kuulumisia. Lähetellään kuvia puolin ja toisin.

Ja meidän huomio heille kelpaa aina vallan mainiosti:/ Varsinkin hoitoapu. Mutta esim. mun veli on hoitanut meidän poikaa sentään pari iltaa, mutta miehen sisko ei kertaakaan, ei vaikka ollaan pyydetty joskus pariksi tunniksi..Tuntuu, että ne on vaan itsekeskeisiä ihmisä.

Vai että ihan koko ajan lasten kaverit puhuvat kummeistaan? Niin varmaan...

Mulla on omia lapsia ja elämä vaan menee heidän kanssaan. Enkä odota myöskään, että omien lasteni kummit mitenkään erikoisesti huomioisi lapsiani. Ehkä olen outo, mutta en ymmärrä mitä nykyään kummeilta odotetaan? Olen kai huono kummi ja vanhempi.

Kyllähän kummin on tarkoitus auttaa vanhempia kummilapsen kasvatuksessa ja olla hänelle yksi turvallinen ja luotettava aikuinen lisää.

Meilläkin on 2 lasta, ja silti jaksan hoitaa vielä kummilapsianikin, ja jos totta puhutaan, niin ei tee edes tiukkaa. Parit kahvittelut kuukaudessa, mitä raskasta siinä voi olla? Tai soittamisessa?

lapsen parhaat kaverit todellakin puhuvat paljon kummeistaan kuinka ne tulee kylään, lapsi menee yökkylään kummeille ja siellä tehdään sitä ja tätä ja kummi osti sitä ja tätä jne.



t. se surullinen koululaisen äiti

Ollan miehen kanssa kumpikin harmiteltu tätä, mutta kun ei kehtaisi ihan suoraan päin naamaa sanoa, että viitsisittekö joskus kysyä vaikka kummipojan kuulumisia:(

Erään kummilapseni vanhemmat järjestävät erillisiä "kummipäiviä", eli ilmoittavat etukäteen päivän jolloin heidän kaikkien lastensa kummit tekevät jotain kummilasten kanssa. Aina ei kaikkien kummit pääse paikalle, mutta jos vaikka kahdesti vuodessa pitäisi (tai jos kyseessä on ainoa lapsi, niin voi heittää pallon kummeille ja kysyä koska heille sopisi). On käyty Hoplopeissa ja huvipuistoissa ja elokuvissa, yms. Aivan loistava idea, koska itse en aina kiireisenä hoksaisi ottaa kalenteriin aikaa sen vuoksi, että viettäisin päivän lapsen kanssa. Nyt ei jää lahopäisyyteni varaan! :-)

Mulla on omia lapsia ja elämä vaan menee heidän kanssaan. Enkä odota myöskään, että omien lasteni kummit mitenkään erikoisesti huomioisi lapsiani. Ehkä olen outo, mutta en ymmärrä mitä nykyään kummeilta odotetaan? Olen kai huono kummi ja vanhempi.

Aika ei vaan riitä työssäkäynnin ja omien lasten lisäksi. Omia ystäviäkään (jos niitä nyt jokunen on vielä jäljellä) ei ehdi tavata kuin kerran pari vuodessa. Sitähän tämä työssäkäyvän elämä nyky-yhteiskunnassa on.

Kummius on kuitenkin sellainen vähän välttämätön paha.

Onhan tuo nyt harmillinen tilanne tavallaan... kai... jos nyt kummeja tärkeinä pitää. Mun täytyy sanoa, etten itse oikein ymmärrä tätä kummiasiaa... siis sitä että kummille ladataan kovasti odotuksia ja sitten petytään jos ja kun ne ei toteudu. Olisihan se tietty kiva jos kummi olisi lapsesta kiinnostunut ja haluaisi olla tämän elämässä aktiivisesti mukana.. mutta mutta... usein käy niin että lapsettomat kummit ei tajua ja lapsiperhe-elämä ylipäänsä on niin vierasta. Ne kummit taas joilla on jo omia lapsia, ovat sitten niitä omiaan varten...

kummilapsia kuusi. Ja kyllä kahvittelu pari kertaa kuussa olisi liikaa. Jonkun kerran vuodessa tapaaminen kyllä onnistuu, sitten ne muistamiset, ja tietysti päivittäinen esirukous.



Siksi toiseksi minä odotan, että minut kutsutaan, en minä ylipäätään änkeä toisten luo kylään.

Miten teidän elämä voi olla noin raskasta ja aikaa vievää, vaikka se on ihan tavallista suomalaista lapsiperhe-elämää?

Me käydään kumpikin töissä, meillä tosiaan on kaksi lasta, meillä on kaksi kummilasta joita tavataan vähintään 2-3 kertaa / kk, nähdään mummoja ja pappoja, harrastetaan yhdessä ja meillä on omat harrastukset ja omia menoja...Miten teidän aika loppuu vaan siihen, että teille syntyy lapsi o_O



Ja itse otan ainakin omat lapset mukaan kun menen katsomaan kummilapsia, siinähän ne menee samalla..en nyt ymmärrä ollenkaan. Kuulostaa saamattomien ihmisten selitykseltä.

Me käydään töissä, yksi lapsi. Tykätään harrastaa paljon, matkustella ja nähdä kavereita.



En todellakaan odotoa, että kummit hoivaisi tai tulisi meille ihmettelememään lasta. Ollaan tekemisissä kuten ennenkin. Lapsen elämässä on muitakin tärkeitä aikuisia, kuten isovanhemmat.



Kysellään kyllä omien kummilasten kuulumisia puhelimessa, mutta enemmän kylläkin heidän vanhempiensa.



Ei kummiudesta oikeassa elämässä kieltäydytä ihan noin vain jos vanhempiin on tunneside. Tunneside ei taas tarkoita viikottaista yhteydenpitoa.

Mä en ole koskaan ajatellut, että kummien pitäisi olla jotenkin iso osa elämää. Omat kummini ovat muistaneet minua lähinnä synttärinä ja jouluna, koskaan ei olla oltu mitään läheisiä tai muuten käyty kyläilemässä. En ole koskaan ollut kummeillani edes kylässä ilman vanhempiani. En ole pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, eikä todellakaan ole mitään traumoja.



Mitä sä sitten ap odotat niiltä kummeilta? Että jatkuvasti käyvät kylässä? Ihme vouhotusta. Onneksi omat lapseni eivät tule kuulumaan kirkkoon eikä tarvitse edes ajatella mitään kummijuttuja.

kummit eivät lasten perään kysele, lahjat tulevat 2 kertaa vuodessa. Silti ei ole käynyt mielessä, että minulla pitäisi olla paha mieli lasteni puolesta. Eivät he itse asiaa sure, vaikka vanhin on jo teini.

jaksaa kiinnosta toisten penikat? Itse odotan että pääsee siitä yhdestäkin pakkopullasta eroon. Tarpeeksi rasittavaa vastata puhelimeen ja kuunnella tunti sitä meidän matti ja pekka lässytystä, että vielä itse soittelis perään. Kannattais hommata muutakin tekemistä ku pennuista vouhkaus.

kummius kyllä nykyään ole useimmille kuin se sukulaisten välinen pakkopulla, josta tekisi mieli kieltäytyä mutta välirikon pelossa ei voi. Kyllä se nyt tuppaa useimmilla jäämään siihen synttäri-nimppari-joulumuistamisiin ja rippi- ja häälahjoihin. Meilläkin kummilapsia 7 ja osa asuu monen sadan kilsan päässä. Ehkä kerran vuodessa nähdään, muistaminen jää noihin juhlapäiviin ja puheluihin harvakseltaan.

Meillä on 2-v poika. Valittiin pojan kummeiksi mun veli ja miehen sisko. Miehen sisko on lapsen sylikummi.

Kumpikaan, siis kumpikaan EI OLE soittanut tai laittanut viestiä kertaakaan itse, ja esim. kysellyt mitä pojalle kuuluu tai että saako tulla käymään:( Aina ollaan saatu itse soitella perään, ja hyvä kun silloinkaan viitsivät raahautua paikalle.

Tuntuu tosi pahalta pojan puolesta. En tiedä miten asian voisi ottaa puheeksi. En missään nimessä halua, että kummit tuovat vain "pakolliset" lahjat ja kuvittelevat olevansa hyviä kummeja. Varsinkin miehen sisko kuvittelee, että voimme pitää yhteyttä vain FB:n avulla ja jakaa kuvat ja kuulumiset siellä..Välimatkaa meillä kuitenkin noin 15min ajomatka kumpaankin kummilaan..

Ollan miehen kanssa kumpikin harmiteltu tätä, mutta kun ei kehtaisi ihan suoraan päin naamaa sanoa, että viitsisittekö joskus kysyä vaikka kummipojan kuulumisia:(

Suostuivat tietysti velvollisuudentunnosta kummeiksi, sitähän se nykyään on kin sisarukset pyytää. Eivät välttämättä edes ajattele että kummiuden pitäisi tuon ihmeellisempää ollakaan. Ei muakaan kiinnostaisi sitten niin yhtään.