Nyt se on tutkittukin. Keski-ikäisellä tai sitä vanhemmalla naisella läheisin ihminen on oma tytär

Mutta silloin kun on nuori ja keskeneräinen ihminen, niin ei se "selkärangan kasvattaminen" ilman vanhempien tukea onnistu ihan tuosta noin vain. Sitä toivoisi että oma vanhempi antaisi viestiä että "mene ihmeessä, kyllä sinä pärjäät ja kaikki menee hyvin" sen sijaan että sanottaisiin "miten voit mennä, kuka minusta sitten huolehtii pyhyy".

sen sijaan että syyttelisit äitiäsi siitä ettet saanut itsestäsi aikaiseksi opiskella.

Mun mieheni on puolestaan ottanut tämän marttyyriroolin, eli on valinnut katkeroitua siitä mitä hänen äitinsä häneltä muka odottaa, siinä missä kaikki muut kolme sisarusta ovat tehneet elämällään mitä itse haluavat. Tämä on ainoa ero sisarusten välillä - kaikki muutkin ovat hyvissä väleissä äitinsä kanssa ja tapaavat häntä säännöllisesti, vain mun mieheni kantaa tätä yksityistä kaunaansa.

toivovat tyttöä :( Mun käy niin sääliksi niitä teidän tyttäriä, oikeasti. Minä olen ollut tuollainen toivottu "äidin kaveri" ja olen siitä kärsinyt koko elämäni. Veljet sai mennä vapaasti, mutta minun odotettiin omistavan elämäni äidin kaverina olemiselle. Siinä jäi yliopisto-opiskelut ja ulkomailla asumiset (tämä minua harmittaa kaikkein eniten!! Enää ei mahdollisuutta ole.) kun äidin syyttävä silmä mulkaisi minuun jos tällaisesta kehtasi puhuakaan.

jos minä olen äitini läheisin ihminen. Hädin tuskin ollaan tekemisissä.

Eipä jotkut naurettavat tutkimukset kiinosta.

Tyttö en olisi edes halunnut, kun mulla on kaksi ihanaa poikaa.

Pojat on aina mamman kultia, isonakin.

Mutta tosiaan se voi kertoa siitä että ikääntyvällä äidillä ei oe yhtään ystävää.

Oma äitini on tunnevammainen ja piittaamaton, kylmä ja tyly, ei ole ikinä rakastanut tai osoittanut mitään hellyyttä tai rakkautta, edes apsena ei ikinä pitänyt sylissä, halinut tai suukottanut. Aikuisena hylkäsi minut täysin ja soittaa pari haukkumispuhelua vuodessa. Lapsenlapsia ei ole edes ikinä nähnyt, ei kiinnosta tippaakaan. Mitään yhteyttä ei ole, emme tapaa, äitini tosiaan vaan kerran pari vuosessa soittaa ja silloinkin vain sättii.



Tästä huolimatta jos äidiltä kysyyttäisiin lähesintä ystävää, hän vastaisi että oma tytär. Hänellä ei ole v-mäisen luonteensa takia ketään ystävää, ei siis ketään. Isäni kanssa nyhöttävät kahden, maailmasta eristäytyneinä.



Joten joskus tutkimuksen kysymyksen asettelu voi olla virheellinen. Äitini todellakin on "läheisin" tyttärensä kanssa: )

tutkimuksessahan on analysoitu puheluita ja tekstiviestejä. Kuka nyt miehelleen soittelee, jos se siinä vieressä istuu. Kyllä minunkin yli 60v äitini soittelee enemmän lapsilleen ja lapsenlapsilleen, kuin miehelleen (eli siis isälleni). Molemmat eläkkeellä ja kotona. Mitähän tuolla tutkimuksessa on oikeasti haluttu mitata?

Miehet viitsivät soitella vaimoilleen vain 7 vuoden ajan ja alkavat sen jälkeen pitää yhteyttä enemmän kavereihinsa, ja heillä soittelun kohteet hajoavat laajemmalle tuolloin. Naisilla oma mies pysyy noin 15 vuoden ajan soittolistan kärjessä ja sen jälkeen tilalle tulee NUOREMPI nainen eli oma tytär, ei äiti.



Kyllä ihmiset yleensä soittelevat eniten elämänkumppanilleen vielä siinä vaiheessa, kun rakkaus on tuore, vaikka asuttaisiinkin yhdessä.



Tutkimuksella haluttiin mitata väestön tasolla ihmisten keskinäisiä suhteita ja sitä, ketkä heille toiminnan tasolla ovat tärkeitä. Näitä on vaikea saada selville kysymällä.

http://www.bbc.co.uk/news/science-environment-17729478

Tässä seurattiin puheludataa. Ja juuri siksi, että ihmiset eivät kysymällä anna "oikeita" vastauksia.