Pettääkö mies?
Meillä on nyt sellainen tilanne, että olen jo pidemmän aikaa epäillyt miestäni uskottomuudesta. Jatkuva epäilys alkaa jo syödä naista.
Tilanne on siis se, että mies on työssä jonka puolesta joutuu reissaamaan kotimaassa aika paljon. Käytännössä on n. 2 yötä viikossa pois kotoa (joskus tosin kausia että on vai kerran kuussa). Reissuja on periaatteessa kahdenlaisia; osa on niitä joissa mies on yksin ja osa sellaisia joissa on ns. isäntänä jollekin asiakasporukalle. Reissut suuntautuvat eri paikkoihin, osa on lomakohteissa kuten Levi ja osa taas ihan pikkukaupungeissa.
Minun on jostain syystä tosi vaikea uskoa, että mies olisi uskollinen kun tilaisuuksia pettämiseen on näin paljon. Lisäksi epäilykseni taustalla on pari muutakin asiaa:
Ensinnäkin mies on ollut jollain tasolla uskoton kerran (siis tiettävästi): n. 4 vuotta sitten tunnusti eräältä reissulta palattuaan, että oli pussaillut ym. jonkun naisen kanssa. Tilanne oli kuulemma se, että oli mennyt kollegansa kanssa baariin ja tuo toinen mies oli löytänyt sieltä naisen, jonka kotiin olivat sitten lähteneet naisen ja naisen kaverin kanssa. Kun tämä muodostunut pari oli poistunut makuuhuoneeseen, naisen kaveri oli "käynyt kiinni" mieheen ja olivat ajautuneet pussailemaan. Mies oli kuitenkin lopettanut siinä vaiheessa kun housuja oli alettu availemaan. Mies siis kertoi tämän itse kun tenttasin miksi on niin outo. En tiedä uskonko, että seksiä ei ollut. Mies näin tietysti vannoi ja sanoi että voin vaikka soittaa naiselle (numero löytyi netistä kun mies muisti naisen nimen ja työpaikan). En soittanut.
Toiseksi n. 3 vuotta sitten (en muista ihan tarkkaan minä vuonna mikäkin on tapahtunut, tämä siis joka tapauksessa tuon em. tapahtuman jälkeen) miehellä ja sitten minullakin ilmeni kondylooma. Olemme olleet yhdessä 8 vuotta. Lääkärin mukaan on mahdollista että tauti on itänyt koko tuon ajan ja on siis perua liittoa edeltäviltä partnereilta. Omien googletutkimusteni mukaan itämisaika vaikuttaa kyllä oudon pitkältä, vaikka periaatteessa mahdollista olisikin. En usko että minä olisin ollut kantaja sillä oireet ilmaantuivat ensin miehelle.
Meillä menee välillä paremmin ja välillä huonommin. Viime vuodet on olleet suht tasaisen hyviä. Seksiä on aika vähän, molemmin puolisista syistä. Minä kärsin pillereiden takia haluttomuudesta vuosia, mutta ne lopetettuani olen ollut paljon halukkaampi. Mies sen sijaan ei ole kovin aktiivinen; välillä ehdottaa mutta voi mennä parikin viikkoa ettei ole juuri kiinnostusta asiaan.
Auttakaa arvon mammat mua epäilyissäni. Haluaisin saada joko todisteet tai mielenrauhan. Huolehdinko turhaan? Jos en, niin miten toimia? Kysynyt toki olen mutta eihän pettäjä mitään tunnustaisi. Tuon muutaman vuoden takaisen pussailutapauksen jälkeen olen silloin tällöin tutkinut miehen puhelimen (tiedän että on väärin mutta mielestäni on lieventävä asianhaara että luottamuspulaan on annettu aihettakin) ja sieltä ei ole löytynyt mitään epäilyttävää (miehellä siis oma ja työnumero sama).
Miten tiedätte pettäjän jääneen kiinni? Mitkä ovat mielestänne mahdollisia merkkejä pettämisestä?
Kommentit (10)
Mies oli kuitenkin lopettanut siinä vaiheessa kun housuja oli alettu availemaan. Mies siis kertoi tämän itse kun tenttasin miksi on niin outo. En tiedä uskonko, että seksiä ei ollut.
Juu ei.
Että mies on lopettanut siinä vaiheessa, voithan sinä soittaa sille naiselle? Leiki salapoliisia, riko vähän kirjesalaisuutta, tutki puhelin.
Itse sain exäni kiinni pettämisestä, kun ihme kyllä, jätti puhelimen ekaa kertaa kotiin kun kävi kaverin luona. Tutkin puhelimen ja pettäminen selvisi viesteistä.
Yksi varma merkki on, jos mies vaalii puhelintaan, eikä jätä sitä hetkeksikään mihinkään. kulkee aina mukana.
Kukaan ei sitä voi tietää, paitsi mies ja mahd. kaverina ollut nainen. Uskon että syö naista, kun saa koko ajan epäillä, mutta jos mies kieltää, niin joskus asian kanssa on päästävä sopuun. Sähän rikot itsesi jos jatkuvasti pelkäät.
Entä jos oikein tunteisiin vetoavasti ja rauhallisesti (!) keskustelet miehesi kanssa, että sinua ihan oikeasti epäilyttää etkä pidä siitä tunteesta ja pyydät sitä anteeksi, mutta et voi olla miettimättä. Vastaisiko hän rehellisesti (silloinkaan)?
En oikein osaa neuvoa, kun ei itseäni ole petetty (korjaan: en ole koskaan epäillyt eikä ole ollut aihetta epäillä, mun vaaleanpunaisessa maailmassani mitään ei silloin ole sit kans tapahtunut! =D ), mutta onko se kivaa tuollainenkaan elämä, kun koko ajan epäilee eikä voi luottaa. Vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ja totuutta et varmaan saa tietää, jos mies on päättänyt olla kertomatta. Tai sitten on jo kertonut, mutta sinä et osaa uskoa.
Sori, tästä nyt ei ole mitään hyötyä... Toisaalta, olet jo tutkinut puhelimen eikä mitään ole löytynyt? Ehkä minä vaan luottaisin ja yrittäisin ajatella niin, että vaikka mies olisi millä alalla, niin pettäminen voisi ottaa sijansa, jos mies on sellainen, eli pelkkä se ala ei kyllä ketään pettäjäksi aja.
Ota linja: luotat, kunnes toisin todistetaan. =)
tarpeeksi vahvaksi ja on selkeitä merkkejä niin mies myöskin pettää. Se naisen vaisto kertoo kyllä!
Jos miehesi on kuntapuolella töissä, niin pettäminen on 99% varmaa :(
tuo kondylooma kertoo totuuden!
Keskustelun paikka.
Pettämistäkin kauheampaa on jos vetää paljaalla vieraita naisia ja altistaa itsensä lisäksi sinut taudeille :(
Pettää tai ei petä, ei me sitä tiedetä. Tuon kondylooma on tietysti aika paha. Siitä eniten epäilisin.
Mutta sitten ihan noihin "lopetti kun housuja availtiin"-juttuihin, kyllä se voi olla tottakin. Kyllä mulla kesti aika kauan aikaa saada yhden miehen housut pois, taisi vasta viidennellä tai kuudennella tapaamiskerralla onnistua. Eli on se sinunkin mies voinut silloin 4 vuotta sitten kieltäytyä, mutta sitten jatkossa onkin tullut toisiin ajatuksiin.
Minä pyytäisin miestä jatkossa käyttämään kondomia hoitojensa kanssa.
mnu ex-mies sepitti tota samaa et "juu se yritti mut ite sanoin ei" ja selvis myöhemmin muualta et oli tapahtunu pikkkkasen enemmän ku mies tykkäs kertoa. ja näitä kertoja on siis useita.
nyt taas joku aikaa sitte oli ilmassa kaikki pettämisen merkit. ahistus mun seurassa, mies ei ollu koskaan kotona, puhelin pidettiin visusti piilossa, facebook suljettiin heti ku menin lähelle, pahantuulisuutta, ei enää mitään läheisyyttä, ei seksiä ei mitään. paria kuukautta muöhemmin mies kertoi olevansa riippuvainen subutexiin. et kaikki ei aina kerro pettämisestä, vaan taustalla voi olla jotain muutakin.
ala jolla mies työskentelee on sellainen, jossa pettämistä tapahtuu paljon ja jossa sitä tuskin ainakaan kollegoiden taholta paheksuttaisiin.
Mies oli kuitenkin lopettanut siinä vaiheessa kun housuja oli alettu availemaan. Mies siis kertoi tämän itse kun tenttasin miksi on niin outo. En tiedä uskonko, että seksiä ei ollut.
Juu ei.
Enkä siis tosiaan mitenkään sinisilmäisesti usko miehen tarinaa. Lisää vastauksia toivoisin kuitenkin. On raskasta elää epäilyksessä ja mietin, miten saan miehen kiinni jos pettämistä on tai vaihtoehtoisesti, miten saan mielenrauhan ja luottamuksen palautettua.