Mistä tietää milloin kannattaa erota ja aloittaa uusi elämä lapsen kanssa kahdestaan?

Mutta sinulla olikin sama tilanne päällä. Meillä riita kärjistyi tänään siihen, että mies haukkui minut paskaksi kun valitin väsymystä siitä että hoidan 10kk lapsemme oikeastaan yksin, kodin ja kaiken siihen liittyvän, eli ruuan, siivouksen, pihan yms. Mies käy töissä ja maksaa laskut, viikonloput viihteellä. Minä en ole päässyt edes lenkille yksin lapsen syntymän jälkeen. Suihkun ajan katsoo lasta, mutta max 10min. Silti satelee kasvatusohjeita kun hänellä on kaksi lasta ennestään.. Joiden kanssa auttanut ihan yhtä paljon. Tajusin, että mies myös sanelee aika pitkälti vaatteeni, ei mitään tiukkaa tai naisellista, en saa enää meikata, laittautua, juhliin ehkä puuteria ja ripsaria ja vähän aurinkopuuteria poskiin. Mut silti rakastan tätä miestä vaikka polkee mut maanrakoon. Sydäntä repii ajatuskin erosta. Olenko narsistin uhri? Olenko liian sokea että näkisin oman ja ennenkaikkea lapseni kannalta oikean ratkaisun?

Mun mies ei ole sairas narsisti, ei noin paha ainakaan.. mutta ollaan niin kamalan erilaisia että tuntuu etten elä omaa elämä, vaan hänen toiveiden mukaan.

Muakin harmittaa se, että teen kaiken kotona ja hoidan lapsen.. mutta jos mietin eroa, niin toisaalta silloin teen todella kaiken ihan yksin, lisäksi maksan myös laskut yksin, joihin mies nyt sentään osallistuu.. joton onko se ero parempi.. hankalaa. Eikä sitä oikein pysty tietämään, että jaksaako yksin.. tuleeko sitä toista sitten ikävä?

Tsemppiä sulle

T: AP

ainakaan noilla tiedoilla

Mut silti rakastan tätä miestä vaikka polkee mut maanrakoon. Sydäntä repii ajatuskin erosta. Olenko narsistin uhri? Olenko liian sokea että näkisin oman ja ennenkaikkea lapseni kannalta oikean ratkaisun?

Mutta olette pari, jossa mies on dominoiva ja sen lisäksi ikävä ja itsekäs luonteeltaan (dominoivuus ei ole sinänsä paha piirre, jos se toiselle sopii ja dominoiva on hyväntahtoinen). Sinä olet alistuva, joko luonteeltasi tai itsetuntosi tms. takia.

Mitä tapahtuu, jos et tottele miestä? Meikkaat, lähdet vaan lenkille ja ilmoitat, että tulet 45 min päästä takaisin?

Joskus on vaikea erottaa rakkautta yksin jäämisen pelosta.

Mä olen sitä mieltä, että alle 2-vuotiaiden vanhemmat eivät saisi erota ollenkaan! (Älkää nyt ottako liian vakavasti)



Ap, kehotan menemään pariterapiaan, siellä voi käydä yksinkin selkeyttämässä ajatuksiaan.



Onko sinulla mahdollisuutta olla esim.viikonloppua yksin, mies lähtisi lapsen kanssa johonkin? Saisit rauhassa miettiä ja kokeilla tuleeko ikävä.

eli lapsemme on kaksi vuotta ja nyt olen ajautunut itsekin siihen että en näe tulevaisuutta lapseni isän kanssa, olen jo pankkiinkin soitellut josko ostaisin puolisoni ulos asunnostamme (hän ei vielä tiedä tätä). Minä lähinnä valmistelen itseleni ja selkeytän että miten tulisin toimeen yksin, sillä olen jo nyt ollut vuoden lapsen isän kanssa kämppiksenä vain rahan takia ja naurettavinta tässä on se että minä tienaan itse paremmin kuin hän, mutta silti huonosti elättääkseni minut ja lapsen yksin. Mieheni on laiska ja vastuuton jolle olen äiti, ja olen päättänyt että ansaitsen miehen joka rakastaa minua ja tekee minusta itselleen tasa-arvoisen puolison. Enään koskaan en ketään ala höösäämään.

1. Oletko onnellinen?

2. Onko sinun henkisesti ja fyysisesti täysin turvallista olla kotona?

3. Onko lapsellasi henkisesti ja fyysisesti täysin turvallista olla kotona?

4. Pelottaako tai ahdistaako sinua, kun kuulet puolison tulevan kotiin?

5. Pelottaako lastasi, kun hän kuulee puolisosi tulevan kotiin?

6. Saatko olla oma itsesi vai joudutko elämään toista miellyttäen?

7. saatko tavata perhettäsi ja ystäviäsi?



Mikä tahansa näistä syistä olisi minulle tarpeeksi iso jo yksinään.

että eron myötä lapsen asuinpaikka voi määräytyä miten vain. Todennäköisesti äiti saa lapsen "itselleen", jos on tämän valtaosin hoitanut, mutta yleensä lapsi on joka toinen viikonloppu isällään. Jos isä ei ole ikinä käytännössä halunnut lasta hoitaa, niin kyllä mua hirvittäisi antaa oma pieni lapsi tällaiselle ihmiselle edes kahdeksi vuorokaudeksi kerrallaan. Ja joskus jos on riitaisa ero ja asia menee oikeuteen, voi päätöksenä tulla vaikka se, että lapsi meneekin isälleen. (Itse olen kokenut tapauksen, missä sos.toimen lausunnon yli käveltiin mennen tullen.)

Oma elämä tuntuu erittäin hyvältä ja rauhalliselta. MUTTA se suuri mutta. Lapsen, lapset jotuu antaa miehelle monta kertaa kuukaudessa ja meillä ei ainakaan ole kaikki mennyt niin kuin piti mennä. Osasin kyllä sitä jollain tavalla odottaakkin. Sen voin sanoa että lapset ovat kärsineet tästä tilanteesta ihan liian paljon :( En olisi ikinä uskonut että mies voisi olla niin paskamainen yms. kun lapsista aletaan päättämään. Mies ei tajua ollenkaan lasten parasta.... Hakekaa yksinhuoltajuutta heti kun, jos eroatte!!! Se on minun ohjeeni. Yhteishuoltajuus on ihan peestä.

Itselläni se oli, ettei asiat muuttuneet parempaan suuntaan. Ilman muutosta en voinut jatkaa suhteessa. Myös se, että vajoat toisen kanssa samaan suohon ei kuulostanut hyvältä. Vaikka tietty toisen kanssa on tarkoitus kokea myös niitä alamäkiä, mutta on olemassa myös raja ja piste tälle. Se on esimerkiksi oma mielenterveys tai tunne, että olet toisen seurassa jotain muuta kuin todellisuudessa oletkaan. Tajusin myös sen, että kuvio alkaa näyttää liian paljon vanhempieni tilanteelta. Näin siis silmieni edessä tulevaisuuden jota en todellakaan halunnut (en ymmärrä miksi vanhempani ovat yhdessä tai miksi eivät ole eronneet). Onko aplla esimerkiksi tuttavia johon peilaisit asiaa? Että jos jäät niin millaiselta se tulevaisuus saattaa sitten näyttää?

että elämän jatkaminen nykyisessä tilanteessasi on todellinen vaihtoehto? Vai koetko että muutos oon välttämätön?



Välttämätöntä muutosta ei turhaan kannata pelätä ja lykätä mutta toisaalta jos on kyse kriisistä, joka on mahdollista ratkaista, kannattaa varmaankin ensin yrittää kaikkensa ennen kuin lähtee.

että en taida pitää jatkamista todellisena vaihtoehtona lainkaan (ainakaan jollei suurta muutosta tapahdu). '



Ehkä odottelen ja mietin vain että milloin .. :/



Surettaa hajottaa tämä kaikki mutta en koe eläväni omaa elämää. Haaveilen päivittäin omasta elämästä, omasta kodista jne. Haluaisin oman elämäni takaisin.



Kiitti jo näistä!!



AP

Mutta sinulla olikin sama tilanne päällä. Meillä riita kärjistyi tänään siihen, että mies haukkui minut paskaksi kun valitin väsymystä siitä että hoidan 10kk lapsemme oikeastaan yksin, kodin ja kaiken siihen liittyvän, eli ruuan, siivouksen, pihan yms. Mies käy töissä ja maksaa laskut, viikonloput viihteellä. Minä en ole päässyt edes lenkille yksin lapsen syntymän jälkeen. Suihkun ajan katsoo lasta, mutta max 10min. Silti satelee kasvatusohjeita kun hänellä on kaksi lasta ennestään.. Joiden kanssa auttanut ihan yhtä paljon. Tajusin, että mies myös sanelee aika pitkälti vaatteeni, ei mitään tiukkaa tai naisellista, en saa enää meikata, laittautua, juhliin ehkä puuteria ja ripsaria ja vähän aurinkopuuteria poskiin. Mut silti rakastan tätä miestä vaikka polkee mut maanrakoon. Sydäntä repii ajatuskin erosta. Olenko narsistin uhri? Olenko liian sokea että näkisin oman ja ennenkaikkea lapseni kannalta oikean ratkaisun?