Minulla on navasta alaspäin halvaantunut poikaystävä, haluatko kysyä jotain?

seksielämähän kiinnistaa..onko sitä ja minkälaista?

Saako mies mitään nautintoa peniksestään? Saako erektion?

Eli sillä saa peniksen seisomaan ja siinä on vähän myös tuntoakin ja on myöskin lauennut.



Mut toki seksihommat hoituu sillä tavalla, et minä joudun ratsastamaan.



Sit mies kyllä antaa senkin edestä erittäin hyvää suuseksiä! :)

...kun aloitte seurustella?



Jos oli, niin lisäsikö vamma kiinnostavuutta, mitä luulet?



Jos ei ollut, niin luuletko että on vaikeampi jättää häntä nyt, kuin olisi ollut jos hän ei olisi vammaantunut?

Jos käy, niin miltä tuntuu kun vieras ihminen vierailee yksityiselämässänne niin usein?

Ja mikä miehessä sai sinut ihastumaan?

Onko sinulla korostunut hoivavietti?

Mihin rakastuit miehessä?

Miksi juuri halvaantunut mies?

Tunnetko, että ette voi tehdä asioita, koska mies ei pääse kanssasi joka paikkaan?

Tuleeko hänestä pitkäaikainen kumppanisi?

Eikö olisi helpompaa jos mies voisi kävellä ja panna sinua mitenpäin vain?

Onko synnynnäistä?

Ensin sitä tuntee suurta empatiaa ja rakkautta, mutta lopulta ne kuviot menee liian vaikeiksi. Kokemusta on.

Minulla on myös vammainen mies. Eli terve, kun alettiin seurustella ja mentiin sitten naimisiin. vammautui vasta häiden jälkeen. Ei olisi tullut mieleenkään jättää. Tai siis tuli mieleen, mutta en jättänyt. Ollaan onnellisia. Takana on jo yli 10 vuotta liittoa.

Ei ole korostunutta hoivaviettiä. On vain ihana ihminen, joka sattui vammautumaan. Se voi käydä vaikka kenelle. Etkö sinä vammautuneena itse olisi rakkuden arvoinen?

Ja lapset ollaan hankittu vamman jälkeen. Arki on hieman rankempaa, myönnän. Ei toivo vammoja kenellekään. Mutta koska arki on raskaampaa niin pieniä juttuja ehkä arvostaa enemmän. uskon, että ollaan keskimääräisesti onnellisempia kuin monet. Esim. ei juuri koskaan riidellä, ollaan samaa mieltä asioista. Kumpikin saa mennä ja tulla vapaasti eli nähdä kavereita jne. Hyvin tasavertainen liitto. Ja avustaja käy. On käynyt jo sen 10 vuotta. Ja moniin kivoihin ihmisiin olen tutustunut vamman myötä. Vertaistuen kautta. Elämä vammaisen kanssa on erilaista mutta ei kestämätöntä. Ihminen itse ratkaisee.

tsemppiä ap.

Minulla on myös vammainen mies. Eli terve, kun alettiin seurustella ja mentiin sitten naimisiin. vammautui vasta häiden jälkeen. Ei olisi tullut mieleenkään jättää. Tai siis tuli mieleen, mutta en jättänyt. Ollaan onnellisia. Takana on jo yli 10 vuotta liittoa. Ei ole korostunutta hoivaviettiä. On vain ihana ihminen, joka sattui vammautumaan. Se voi käydä vaikka kenelle. Etkö sinä vammautuneena itse olisi rakkuden arvoinen? Ja lapset ollaan hankittu vamman jälkeen. Arki on hieman rankempaa, myönnän. Ei toivo vammoja kenellekään. Mutta koska arki on raskaampaa niin pieniä juttuja ehkä arvostaa enemmän. uskon, että ollaan keskimääräisesti onnellisempia kuin monet. Esim. ei juuri koskaan riidellä, ollaan samaa mieltä asioista. Kumpikin saa mennä ja tulla vapaasti eli nähdä kavereita jne. Hyvin tasavertainen liitto. Ja avustaja käy. On käynyt jo sen 10 vuotta. Ja moniin kivoihin ihmisiin olen tutustunut vamman myötä. Vertaistuen kautta. Elämä vammaisen kanssa on erilaista mutta ei kestämätöntä. Ihminen itse ratkaisee. tsemppiä ap.

Etkö koskaan koe sellaista loppuunpalamisen tunnetta? käytkö itse töissä? Onko teillä lapsia?

Mistä saat voimaa?

Kuten kirjoitin meillä on lapsia. Kaksi lasta. hankittu vammautumisen jälkeen. Käyn töissä ihan normaalisti. Jaksan hyvin. En ole loppuunpalanut. Kotona on itse asiassa ihanaa, se on maailman paras paikka. koti on rauhallinen. Lasten ja miehen kanssa on ihana olla. Mies on ylpeä eikä pyytele minulta apua turhasta. avustajan kanssa tekevät paljon kotitöitä. Itse asiassa kuinka monen vammaton mies pesee esim. pyykit ja tekee ruoat? Ihan turha kuvitella, että vammaiset on jotain luusereita, joita täytyy hoivata. Uskon, että jaksan ehkä paremminkin kuin monet muut.

Kuten kirjoitin meillä on lapsia. Kaksi lasta. hankittu vammautumisen jälkeen. Käyn töissä ihan normaalisti. Jaksan hyvin. En ole loppuunpalanut. Kotona on itse asiassa ihanaa, se on maailman paras paikka. koti on rauhallinen. Lasten ja miehen kanssa on ihana olla. Mies on ylpeä eikä pyytele minulta apua turhasta. avustajan kanssa tekevät paljon kotitöitä. Itse asiassa kuinka monen vammaton mies pesee esim. pyykit ja tekee ruoat? Ihan turha kuvitella, että vammaiset on jotain luusereita, joita täytyy hoivata. Uskon,

että jaksan ehkä paremminkin kuin monet muut.

Sulla on kunnon mies ap.

Minulla on myös vammainen mies. Eli terve, kun alettiin seurustella ja mentiin sitten naimisiin. vammautui vasta häiden jälkeen. Ei olisi tullut mieleenkään jättää. Tai siis tuli mieleen, mutta en jättänyt. Ollaan onnellisia. Takana on jo yli 10 vuotta liittoa. Ei ole korostunutta hoivaviettiä. On vain ihana ihminen, joka sattui vammautumaan. Se voi käydä vaikka kenelle. Etkö sinä vammautuneena itse olisi rakkuden arvoinen? Ja lapset ollaan hankittu vamman jälkeen. Arki on hieman rankempaa, myönnän. Ei toivo vammoja kenellekään. Mutta koska arki on raskaampaa niin pieniä juttuja ehkä arvostaa enemmän. uskon, että ollaan keskimääräisesti onnellisempia kuin monet. Esim. ei juuri koskaan riidellä, ollaan samaa mieltä asioista. Kumpikin saa mennä ja tulla vapaasti eli nähdä kavereita jne. Hyvin tasavertainen liitto. Ja avustaja käy. On käynyt jo sen 10 vuotta. Ja moniin kivoihin ihmisiin olen tutustunut vamman myötä. Vertaistuen kautta. Elämä vammaisen kanssa on erilaista mutta ei kestämätöntä. Ihminen itse ratkaisee. tsemppiä ap.

Etkö koskaan koe sellaista loppuunpalamisen tunnetta? käytkö itse töissä? Onko teillä lapsia?

Mistä saat voimaa?

Olipas itsekeskeinen otsikko. Kyllähän sitä joutuu luopumaan itsessään aina joskus jostain, elämä riisuu ihmisen lopulta ihan paljaaksi. Joillakin se alkaa nuorempana, joillakin vanhempana. Joutuu luopumaan asioista, joista pitää, kuka mistäkin, kuka milloinkin.

Haluaisitko, että sinun puolisoltasi kysyttäisiin nuo esittämäsi kysymykset, jos sinä joskus halvaantuisit?

- tuohtunut ohis, jota elämä on jo jonkun verran riisunut

Minulla on myös vammainen mies. Eli terve, kun alettiin seurustella ja mentiin sitten naimisiin. vammautui vasta häiden jälkeen. Ei olisi tullut mieleenkään jättää. Tai siis tuli mieleen, mutta en jättänyt. Ollaan onnellisia. Takana on jo yli 10 vuotta liittoa. Ei ole korostunutta hoivaviettiä. On vain ihana ihminen, joka sattui vammautumaan. Se voi käydä vaikka kenelle. Etkö sinä vammautuneena itse olisi rakkuden arvoinen? Ja lapset ollaan hankittu vamman jälkeen. Arki on hieman rankempaa, myönnän. Ei toivo vammoja kenellekään. Mutta koska arki on raskaampaa niin pieniä juttuja ehkä arvostaa enemmän. uskon, että ollaan keskimääräisesti onnellisempia kuin monet. Esim. ei juuri koskaan riidellä, ollaan samaa mieltä asioista. Kumpikin saa mennä ja tulla vapaasti eli nähdä kavereita jne. Hyvin tasavertainen liitto. Ja avustaja käy. On käynyt jo sen 10 vuotta. Ja moniin kivoihin ihmisiin olen tutustunut vamman myötä. Vertaistuen kautta. Elämä vammaisen kanssa on erilaista mutta ei kestämätöntä. Ihminen itse ratkaisee. tsemppiä ap.

Etkö koskaan koe sellaista loppuunpalamisen tunnetta? käytkö itse töissä? Onko teillä lapsia? Mistä saat voimaa?

Olipas itsekeskeinen otsikko. Kyllähän sitä joutuu luopumaan itsessään aina joskus jostain, elämä riisuu ihmisen lopulta ihan paljaaksi. Joillakin se alkaa nuorempana, joillakin vanhempana. Joutuu luopumaan asioista, joista pitää, kuka mistäkin, kuka milloinkin. Haluaisitko, että sinun puolisoltasi kysyttäisiin nuo esittämäsi kysymykset, jos sinä joskus halvaantuisit? - tuohtunut ohis, jota elämä on jo jonkun verran riisunut

Itse olen oikeasti neliraajahalvaantuneen miehen omaishoitaja, joten ehkä tiedän, ettei ole aina niin helppoa ajatella omia tarpeitaan esim.