Kuinka moni pistänyt kissan tai koiran pois kun vauva tuli?

Meillä ei käynyt edes mielessä luopua eläimistä vauvan (6kk) tulon takia ja olen yllättynyt, että monella se on jopa itsestäänselvyys.



Lemmikkieläimet ovat perheenjäseniä ja niistä luopuminen tulisi kyseeseen ainoastaan pahan (ja vain PAHAN) allergian takia tai vastuullisesti silloin jos eläimelle ei pysty tarjoamaan sille laadukasta elämää. Jos lemmikeistään pitää luopua on henkilö mielestäni velvoitettu etsimään sille uuden sopivan kodin tai viemään sen/ne lähimpään eläinsuojeluyhdistykseen, jotka etsivät niille uuden kodin.

Yksikään eläinlääkäri ei saisi joutua/neuvoa/olla luvallinen lopettamaan eläintä vain ja ainoastaan omistajansa harkitsemattomuuden seurauksena eläintä otettaessa.



Vanhankin eläimen elämä on arvokas ja uudessa kodissa elämä voi olla monin verroin parempaa kuin aikaisemmassa.



Myös eläin kokee pettymystä, ikävää ja kipua puhumattakaan nälkää ja kylmää, kun ne joskus hylätään kylmästi roskikseen, kesämökeille tai tienposkeen.

Ollaan vastuullisesti siis liikkeellä.

Luovuimme koirasta jo ennen vauvan tuloa ja koira meni piikille. Kuulostaa varmasti julmalle. Päätös oli vaikea ja sitä piti pohtia pitkään, mutta koiralla oli suuria ongelmia siisteyden kanssa ja se teki usein tarpeensa sisälle. Koira oli ollut jo ainakin kahdessa perheessä ennen meille tuloa ja tehnyt jo aiemminkin tarpeensa sisälle Me emme saaneet tuota tapaa siltä pois. Minusta tuntui huonolta ratkaisulta se, että koira laitetaan eteenpäin taas uuteen perheeseen ongelmansa kanssa ja kuka olisi halunnut itselleen ongelmaista koiraa?

meillä näin. Yksin kotona puolet viikosta vauvan ja kahden ison koirin kanssa (säkä 70cm ja 76cm)

Koiria vauva ei kiinnosta.

Tarvittaessa portit joilla vauva ja koirat erotetaan,ettei tarvitse vahtia. Koirat viihtyvät aika hyvin omilla vakio paikoillaan jota vaihtelevat välillä.

Ulkona käydään 1-2 krt pika pikaa sen aikaa kun vauva nukkuu ja muuten 1-2 krt pitemmällä lenkillä vauva mukana.

Toinen koirista ei vedä ja toinen vetää joten salainen aseeni on KUONOPANTA :) ja myös sen takia ettei koira hinkkaisi kaulaansa ihan karvattomaksi :/ Toimii hyvin. Toki ollaan sitten löydetty hyviä vapaana juoksutus paikkoja. Pitäähän se koiralla olla mielekästä tekemistä :) parasta on että irtipitopaikka on niemennokassa satamassa,vähä polkua hiekkatietä , rantaa ja ihana maisema :) Akkujen lataus paikka.

Koiria ottaessa tiesin että vastuu on huolehtia niistä tapahtui mitä tapahtui.

Toinen kissoista kuoli aika pian tulonsa jälkeen, perinnöllinen sairaus. No, päätimme, että otamme toisen kissan sitten tälle toiselle seuraksi. Lopulta tämä kauemmin meillä ollut kissa alkoi oirehtimaan oudosti ja piti viedä lääkäriin. Lääkäri totesi, että kissalla on joku tuntematon sairaus, mikä tuhoaa sisäelimiä, elinaikaa jäljellä max 2 viikkoa. Eläinlääkärin kanssa päätimme antaa kissalle sitten rauhallisen lopun.

Nuori kissa meille jäi ja lapsi syntyi. Kissa ei pelännyt vauvaa eikä vauva kissaa. Kuitenkin, kissa alkoi osoittaa merkkejä, että tarvitsee toisen kissan kaverikseen ja totesimme, että helpointa vaan luopua kissasta ja se sai hyvän kodin. Käymme aina välillä moikkaamassakin pientä kissaa :)



Ja raskauteni alussa, jouduin lopettamaan aikaisemman rakkaan kissani, sillä oli munuaisten vajaatoiminta. Kokeilimme lääkitystä, mutta kun arvot eivät nousseet, oli pakko lopettaa :'(



Ja juu ei, en tosiaan ollut hommaamassa enää yhtään lemmikkiä, kun kaikkien kanssa käynyt näin huonoa tuuria :( Ja kaiken kukkuraksi, raskauden jäljiltä olen huomannut, että minulle on tullut kissaallergia :(

kasvatan koiria ja niitä on ollut yhtä lailla kun lapset ovat olleet pieniä kuin muutenkin.



Toivottavasti nämä ihmiset jotka ajattelevat että vauva ja lemmikki eivät sovi samaan talouteen eivät ikinä ota lemmikkiä ennen kuin lapsentekoikä on ohi tai on varmaa ettei lapsia tule.

Pistänyt pois, luopunut. Yritetään nätisti sanoa että elukat hengiltä vaan kun lapsi tulee. Tosi vastuullista lemmikinottoa joo. Tai voihan ne tietysti antaa eteenpäin, niin että eläin takuulla kärsii paikanvaihdoksesta ja hylkäämisestä.

ihminen joka on kykenevä hylkäämään tai tapattamaan lemmikkinsä lapsensaannin takia ei tulisi ollenkaan hankkia lemmikkejä, saati sitten lapsia. Missä on tae että niitä lapsia ei hylätä yhtä julmasti myöhemmin? Ei missään!!

Kaikki muut on luopuneet kissoistaan ja koiristaan lapsen synnyttyä. Osa jopa lopettaneet lemmikkinsä.



Surullista minusta. Viidestä tuntemastamme lemmikkiperheestä vain yksi on jaksanut hoitaa koiransa myös lapsen synnyttyä.



Kissat lähtivät yhdestä perheestä allergian vuoksi. Muuten koirat hylätty tai lopetettu, koska niitä ei ole jaksettu kasvattaa. Koira ei siis ole ollut aggressiivinen lasta kohtaan, vaan muuten kouluttamaton tapaus.



Jotain vasikan kokoista koiraa kai mahdoton ulkoiluttaa lastenvaunujen kanssa, jos koira kiskoo koko ajan hihnassa minkä pystyy.

annettiin kissa uuteen hyvään kotiin kun lapsi oli tuloillaan. Ajatelkaa tältä kannalta, kissa pääsi maalle omakotitaloon jossa pääsee ulkoilemaan kun haluaa. Pois siis kerrostalosta..

mutta sillä asialla ei ollut mitään tekemistä vauvan kanssa, vaikka moni sivullinen niin luuli. Koiralle oli etsitty uutta hyvää kotia jo vuoden päivät, johtuen sen sopeutumattomuudesta kaupunkielämään. Koti vaan sattui löytymään, kun vauva oli 3 viikkoinen. Oikein hyvä ja yhteyttä pitävä koti löytyikin, ja ratkaisu oli onnellinen kaikille. Koira kuoli viime syksynä 13-veenä.



Kissa meille jäi. Sen kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Meillä oli kaksi kissaa kun vauva tuli. Kissat kammosivat vauvaa. Eivät halunneet olla moneen kuukauteen samassa huoneessakaan. Jos joku siis miettii että mitä kissat tekevät, niin tässä tämmöinen tarina.



Ystäväni kyllä laittoi kissan pois odotusaikana, mutta hänen otuksensa olikin sellainen että se hyökkäili vieraiden kimppuun, jokin luonnevika. Normaalin kissan kanssa ei kyllä ole mitään ongelmaa.

mutta en tosiaan moralisoi niitä jotka luopuu. Parempi se luopuminen on, kuin se että koira ei saa tarvitsemaansa hoitoa tai se, että lapsi voi olla vaarassa. Koira on kuitenkin vain eläin. Se sopeutuu muutoksiin ja uuteen perheeseenkin.

Näissä tapauksissa kun lemmikistä luovutaan on 2 vaihtoehtoa, joko eläin lopetetaan tai sille etsitään uusi koti. Usein kuulee puhuttavan että uuden kodin etsiminen on julmaa ja eläin kauheasti kärsii, kun taas on jotenkin armollista viedä eläin piikille.



Minusta asia ei todellakaan ole näin. Vaikka eläin ei toki lopetuksen jälkeen kärsi, ei se myöskään enää saa kokea iloja eikä elämää. Joten minusta kyllä, jos oikeasti on pakko luopua eläimestä, ja jos eläin on terve, ei kovin vanha, eikä perustavasti luonnevikainen, niin uuden kodin etsintä on parempi vaihtoehto kuin lopettaminen. Joillekin roduille toki on vaikea löytää riittävän osaavia hyviä koteja ja näissä tapauksissa tilanne on hankalampi, parempi lopulta päätyä tosiaan piikillekin kuin kelvottomaan kotiin. Minusta siis aina ensisijaisesti tulisi miettiä uutta kotia jos mahdollista, sitten vasta sitä lopetusta, mutta tässäkin aina muistaa että myös kodinvaihto tuottaa eläimelle tilapäistä kärsimystä (varsinkin koiralle joka kiinntyy vahvasti isäntäväkeen) eikä sitäkään pitäisi tuosta vaan tehdä, eikä ainakaan ajatella että voihan niitä eläimiä ottaa ja sitten laittaa uusiin koteihin jos tulee vauva tai muuten tilanne muuttuu.

Parempi se luopuminen on, kuin se että koira ei saa tarvitsemaansa hoitoa tai se, että lapsi voi olla vaarassa.

Eräs tuttuni antoi koiransa pois kun sai tietää että on raskaana. Koira oli 3-vuotias ja aikalailla kouluttamaton. No tuo tuttu on kyllä hommannut pienillä ikäeroilla lapsia ja aina ne vanhemmat saavat vähemmän huomiota kuin se uusin. Vanhin noista on nyt ensimäisellä luokalla ja riehuu ja kiusaa koulussa. Luulen että yrittää saada edes jotain huomiota äidiltään..

EN SANO ETTÄ KAIKKI OVAT TUOLLAISIA (ja kyllä huudan että tulee asia selväksi), pointtini oli että ainoa joka noin on tehnyt kyllästyy muutenkin nopeasti eikä kasvata lapsiaankaan.

Omista ystävistä kukaan ei ole luopunut lemmikeistään lasten takia. Eipä tullut itselle mieleenkään. Kaikilla toki oli täyspäisiä kissoja ja hyvin kasvatettuja koiria. Liittyisikö jotenkin koulutustaustaan ym. Yleensä ne sekarotuiset, huonosti kasvatut isot koirat eivät asu korkeasti koulutetuissa perheissä. Tai kissat, jotka eivät ole sisäsiistejä. Itselläni on seurallisia kissoja, jotka ovat pienestä pitäen pitäneet lapsistamme ja ovat nyt lasten kasvettua heidän parhaita ystäviään :)

luovuin kahdesta koirasta kun vauva syntyi. Syynä oli toisen koiran arvaamaton luonne, se oli purrut minua pari kertaa aivan varoittamatta. Yksin sen kanssa pärjäsin kyllä mutta lasta en voinut sille altistaa joten koirat saivat uuden kodin tutuiltani jossa käyn niitä vieläkin kuukausittain katsomassa.

Annoin kissat ex-poikaystävälle lopullisesti.



Siihen asti olimme pallotelleet, tapelleet niiden hoitovuoroista (että kumpi saa milloinkin) ja se oli ainoa syy, miksi jouduimme olemaan tekemisissä.



Kun tulin raskaaksi en jaksanut enää sen pölvästin näkemistä enää yhtään ja tein sydäntäsärkevän päätöksen ja annoin exälle kissojen yksinhuoltajuuden. Exän ainoa hyvä puoli oli se, että piti kissoja kuin kuningattaria. Ja nyt kuulin ettei ole suostunut kissojen takia muuttaa nykyisensä kanssa yhteen, koska tällä on koira.



Tarjoutuisin tässä kohtaa varmaan ottamaan kissat takaisin ellei miehelläni olisi puhjennut astma.

Kun aloin odottamaan vauvaan niin kissa oli tosi hellyyden kipeä, mitä ei aikaisemmin ollut...jos katsoin telkkaa niin kissa nukkui kainalossa vaikka pari tuntia.

Kun maha kasvoi niin kissa alkoi vältellä minua...suorastaan kiersi kaukaa :(

Vauvan synnyttyä kaikki meni ok paitsi kissa tuli "hysteeriseksi" jos vauva itki...juoksenteli ihan hermostuneena hädissään huoneesta toiseen.

Kun tyttö kasvoi niin kissa ei hänestä piitannut.

Kerran kissa oli soffalla ja tyttö laittoi kätensä soffan toiseen päähän niin kissa meni ja raapi käden verille.

Onneksi satuin näkemään ja huusin kissalle joka säikähti. Ja tämän jälkeen kissa rupesi saamaan iltaisin "raivokohtauksia"...huutaa mourusi ja sähisi meidän makuuhuoneessa tai olohuoneessa niin, että mieskin sitä pelkäsi.

Pahin oli kun sai raivarit pinnasängyn alla ja lapsi oli jo nukkumassa ja me vanhemmat olimme olkkarissa...kyllä tuli kiire hakemaan lapsi pois makuuhuoneesta.

Seuraavana päivänä veimme kissa eläinlääkärille ja eläinlääkärikin suositteli lopetusta koska perheessä pieni lapsi ja kissa niin agressiivinen.

Ei ollut helppo päätös koska kissa oli ollut meillä 8v.

vaikka vauvan tulon jälkeen ne eivät ole saaneet niin paljon hellimistä kuin ennen vauvaa :D



Kissoista on ollut myös paljon iloa lapsellemme, joka nyt 2,5v.