Ulkosuomalaiset/paluumuuttajat: miksi minun ei kannata haaveilla elämästä muualla kuin Suomessa?

voi olla että jos ilmasto on ihana niin yhteiskunta on turvattomamipi, tai jos ihmiset ovat ystävällisempiä niin ovat ahdistavan sosiaalisia. Voi olla ongelmia byrokratian kanssa, mukavan asunnon hankinnassa, voi olla liian kuuma tai liian märkää, hygienia huonoa tasoa, lasten koulutus kallista, saattaisit ikävöidä ystäviä ja sukulaisia, voisi olla kieliongelmia (jollain perheenjäsenellä) jne jne...



Suomi on ihan hyvä paikka asua. Vikansa tietysti Suomellakin on, sillä kuten sanottua mikään paikka ei ole täydellinen.

niin se sama arki siellä ulkomaillakin koittaa.

Minäkin reissasin nuorena ja olin vaihdossa. Tosi ihanaa oli, ei ollut huolia eikä perhettä.



Nyt perheellisenä ulkomailla asuminen on ihan sitä normiarkea. Suomessakin voisin ihan hyvin asua. Moni asia on Suomessa paremmin kuin täällä.

niin on se työttömän arki aika ankeaa.



Olisiko teidän mahdollista viettää sapattivuosi?

vähän erilainen mutta siinä mielessä samaa että olen pohtinut tuota kysymystä miten sopeutua siihen ettei muusta kuin Suomesta parane haaveilla edes...



Mulla se että olen kotoisin Italiasta mutta asunut täällä miehen kotimaassa jo pian 12 vuotta. Viime vuosina on tullut kova koti-ikävä kun ei enää lapsiperheruljanssikaan vie kaikkea aikaa ja energiaa. Mies ei kuitenkaan missään nimessä harkitse muuttoa mihinkään "kuumaan maahan" eikä halua muutenkaan muuttaa mihinkään kun tänne on kerran talo omin käsin rakennettu. Ja niin me olemme sopineet alunperin että Suomessa asutaan joten ei tässä auta kuin niellä ikävöintinsä ja kestää aina joka vuosi vaikeammaksi käyvät talvet.



Mä olen yrittänyt lähinnä keskittyä siihen mikä on hyvää ja heti jos alkaa esiintyä haaveksimista muusta niin katkaisen koko ajattelun ja alan vaikka häärätä jotakin. Siitä myös muistutan itseäni että jos minun haave toteutuisi niin sitten mies olisi samassa tilanteessa kuin minä eli ikävöisi surkeana jonnekin kauas, ja hän luultavasti ottaisi sen vielä paljon raskaammin kuin minä joka en ole sillä tavalla kotiseuturakas kuin hän, kaipailen vaan lämpöä ja valoa ja tiettyä ilmapiiriä yleisemmin.

Just nyt en oikein osaa olla kiitollinen mistään täällä. No okei, vaikka suomalaista koulujärjestelmää arvostellaankin, niin olen sitä mieltä että koulujärjestelmä on Suomessa yhä hyvä ja opettajien korkeakoulutus näkyy tuloksissa. Olen myös epämuodollisuuden ystävä, joten sen koen plussana täällä. Ja ilmasto toukokuusta syyskuuhun sopii minulle hyvin, en pidä liian kuumasta.

Mutta asenneilmapiiri - siinä tosiaan ON jotain mätää Suomessa. En ymmärrä, miksi täältä puuttuu sellainen tietty yhteisöllisyys. Kaipaan sellaista kovasti.

Toki arki olisi arkea missä vain, mutta kyllä se arkiympäristö voisi olla hyvin erilaista kuin täällä Suomessa. Taas vietin aamupäivän lapsen kanssa pihalla, jossa ei ollut ketään, joten siirryimme läheiseen puistoon. Siellä oli taas tuulitakkiset selät vastassa, kukaan ei kääntynyt ja tervehtinyt. Juttua jatkettiin vaan kuin en olisi tullutkaan paikalle. No lapsi tykkäsi leikkiä turvallisessa ja siistissä puistossa, se lienee pääasia.

Olen myös työelämässä (osa-aikaisesti), ja suomalaisen työelämän ongelmista en jaksa edes aloittaa. Jostain syystä kaikki ystäväni, jotka ovat tehneet töitä sekä Suomessa että ulkomailla, kokevat suomalaisen työelämän todella raadolliseksi.

Haluaisin muuttaa elämäni kurssin aika totaalisesti enkä tiedä miten. Tällä hetkellä ne haaveet kohdistuvat ulkomaille muuttoon.

ap

niin se sama arki siellä ulkomaillakin koittaa.

Minäkin reissasin nuorena ja olin vaihdossa. Tosi ihanaa oli, ei ollut huolia eikä perhettä.

Nyt perheellisenä ulkomailla asuminen on ihan sitä normiarkea. Suomessakin voisin ihan hyvin asua. Moni asia on Suomessa paremmin kuin täällä.

Miehelläni on työ, jota käytännössä ei voi tehdä kuin täällä Suomessa ja meillä on kaksi lasta. Olemme siis hyvin juurtuneet tänne Suomeen. Minulla on koulutus, joka on sen sijaan kansainvälisempi ja ennen lapsia reissasin paljonkin ulkomailla ja nuorempana olin niin au pairina, vaihdossa yms. kaikki kuviot, millä nuori voi ulkomailla asua. Lisäksi olemme matkustelleet paljon ensin pariskuntana ja mahdollisuuksien mukaan myös perheenä, ja minulla on jatkuva kaukokaipuu johonkin. Minulla on myös tunne, että haluaisin asua vielä joskus jossain muualla kuin Suomessa, mutta ei se ole mahdollista. Kaihertaa... Kertokaa mitä mieltä olette tästä tilanteesta ja antakaa mulle jotain konkreettistakin, miksi en vain vihertäisi kateudesta, kun luen teidän toista ketjua, jossa ihan oikeasti kaikki tuntuu olevan paremmin kuin täällä Ankealassa.

Ottakaa vuorotteluvapaa-vuosi ja lähtekää kuitenkin ulkomaille asumaan. Ei tarvitse sitten myöhemmin surkutella, katua ja voivotella, mutta ei täällä kaikki herkkua ole.

No, jos Saksasta jotain huonoa sanoisi (kun tuossa toisessa ketjussa kättä väännetään :D) niin:

- lasten koulu on... raskasta. Vaatii paljon enemmän kotona hommia varsinkin vanhemmilta

- työelämän hierarkisuus; huonoja pomoja ei saa firmasta ulos ja pomon sana on laki josta ei saa kauheasti keskustella

- luonto puuttuu enemmän tai vähemmän. Olen Suomen maaseudulta kotoisin ja arvostan Suomen kesäluontoa, mutta vastineeksi talvi Suomessa on melko p-skaa.

Jos noihin asioihin tottuu niin Saksa on aika helkkarin hyvä paikka palkansaajan asua monine hienoine juttuineen mukaan lukien ilmasto.

eikä yksikään kirjoita noin täydellistä suomea kuin sinä.. ei edes parinkymmenen Suomi-vuoden jälkeen, jos ovat aikuisina tänne muuttaneet.

vähän erilainen mutta siinä mielessä samaa että olen pohtinut tuota kysymystä miten sopeutua siihen ettei muusta kuin Suomesta parane haaveilla edes...

Mulla se että olen kotoisin Italiasta mutta asunut täällä miehen kotimaassa jo pian 12 vuotta. Viime vuosina on tullut kova koti-ikävä kun ei enää lapsiperheruljanssikaan vie kaikkea aikaa ja energiaa. Mies ei kuitenkaan missään nimessä harkitse muuttoa mihinkään "kuumaan maahan" eikä halua muutenkaan muuttaa mihinkään kun tänne on kerran talo omin käsin rakennettu. Ja niin me olemme sopineet alunperin että Suomessa asutaan joten ei tässä auta kuin niellä ikävöintinsä ja kestää aina joka vuosi vaikeammaksi käyvät talvet.

Mä olen yrittänyt lähinnä keskittyä siihen mikä on hyvää ja heti jos alkaa esiintyä haaveksimista muusta niin katkaisen koko ajattelun ja alan vaikka häärätä jotakin. Siitä myös muistutan itseäni että jos minun haave toteutuisi niin sitten mies olisi samassa tilanteessa kuin minä eli ikävöisi surkeana jonnekin kauas, ja hän luultavasti ottaisi sen vielä paljon raskaammin kuin minä joka en ole sillä tavalla kotiseuturakas kuin hän, kaipailen vaan lämpöä ja valoa ja tiettyä ilmapiiriä yleisemmin.

esim. Sveitsissä.

Monissa maissa onneksi kuitenkin sulautuu jengiin kuten USA tai Britit, koska ko. maat on niin täynnä ulkomaalaisia.

Oletko todella italialainen? Tunnen monia suomalaisten ulkomaalaisia puolisoitaeikä yksikään kirjoita noin täydellistä suomea kuin sinä.. ei edes parinkymmenen Suomi-vuoden jälkeen, jos ovat aikuisina tänne muuttaneet.

suomen kielellä ja kyllä siinä oppii aika hyvin kielen pakostakin kun joutuu lukemaan monimutkaista tekstiä suomeksi ja tutkielmille on pakollinen kielentarkastus. Motivaatiota on antanut myös se että miehen kanssa ei ollut aluksi muuta yhteistä kieltä kuin että molemmat puhuivat vähän saksaa joten minun täytyi oppia nopeasti suomea.