Lue keskustelun säännöt.
Ajatteleeko kukaan muu yhtä julmasti kuin minä?
15.04.2012 |
- kuolisin mieluummin kuin menettäisin asuntoni, säästöni ja tuloni
- uskon että kukaan lapsi ei ole onnellinen eikä muista lapsuuttaan lämmöllä jos vanhemmat menettävät kaiken (konkurssit yms)
- en halua elää yli 75-vuotiaaksi ellen ole terve, koska siitä eteenpäin olen vain taakka yhteiskunnalle ja sairauksien hoito maksaa mammonaa ja menee loppujen lopuksi hukkaan vanhuksilla. Kipua pitää hoitaa mahdollisimman hyvin loppuun asti. Tämä on minusta valintakysymys; jos haluaa että hoidetaan vaikka 95-vuotiaana niin hoito pitää antaa. Mutta itse en halua esim. rajuja syöpähoitoja enää yli 70-senä, ennemmin eutanasia.
Ja kyllä, olen tosissani. Ketään muuta kuin itseni en tappaisi; eli vaikka menettäisin kaiken tappaisin vain itseni. Mutta silti uskon että lapsille elämä olisi kurjaa ja kamalaa jos pelkän materiaalin menettämisen myötä eikä vanhemman itsemurha tietenkään mitään helpota.
Kommentit (19)
Ei tunnu tosiaan muuta elämänsisältöä olevankaan. Ehkä sitä tulee iän myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vähän eri asia, että tulotaso muuttuu kuin että tuloja ei enää olisi ollenkaan. Varsinkin jos on sellaisessa iässä, että on vaikea saada enää töitä, mutta kuitenkin monta vuosikymmentä elettävänä kurjuuden ja epävarmuuden keskellä. Vaikka miten puhuisi pehmeistä arvoista, niin jos ollan pisteessä, jossa ei ole varaa keittää vieraalle kahvia tai tarjota muuta kuin hanavettä, puhumattakaan että edes kerran vuodessa voisi syödä ravintolassa ravitsevaa ruokaa tai ylipäätään edes saada rahaa säästöön, niin se elämänpiiri vain alkaisi pikku hiljaa kutistua sen köyhyyden ympärille.
Toisaalta juurikin lapset ovat se tekijä, miksi en itse voisi kuvitella enää tappavani itseäni. Voisin antaa lapset kyllä adoptioon tai sijaisperheeseen, jos materiaaliset olosuhteet eivät täyttäisi heidän päivittäisiä tarpeitaan, mutta en ikinä haluaisi lapsilleni tietoisuutta siitä, että heidän vanhempansa tappoi itsensä.
Sitä vanhemmat aiheuttavat kustannuksia yhteiskunnalle ja vaivaa lapsilleen, ovat rumia ja muutenkin kuka niillä mitään tekee. Sama homma vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kanssa. Itse olen valmis siihen omalta osaltani jos sattuisi tilanne kohdalle tulemaan.
kokea vanhemman itsemurha kuin konkurssi. On todella itsekästä tappaa itsensä konkurssin myötä - saati että tappaisi siinä samalla vielä lapsensakin.
siitä, että kipu pitää hoitaa pois aina ja siitä, että jos itse eutanasian haluaa, se pitäisi suoda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olen, tiedän senkin olevan onnellista elämää. Tietyllä tapaa huolettomampaa kuin nyt hyvätuloisena.
Lapsille kova pala kasvaa ilman äitiä. Ilman taloa ja autoa meidänkin perhe elää ja lapset voivat hyvin.
Itsemurha lapsiperheessä on itsekkäintä mitä lapsilleen voi ikinä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta en hyväksy. ihminen on muutakin kuin tuotannon väline.
itse pyrin nauttimaan elämästä, siihen toki tarvitaan rahaa. mutta raha vain mahdollistaa tietyt asiat olematta itse elämän tarkoitus.
Onnellinen voi olla, vaikka olisi köyhä. Itse olen elänyt köyhässä perheessä, enkä koskaan kaivannut mitään parempaa elämää. Minulla oli vanhempieni rakkaus, jota ei olisi voinut korvata millään. Muistan kun äiti keräsi pulloja, että sai ostettua maitoa meille lapsille. Arvostin vanhempieni sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta jo lapsena ja tiesin, että raha ei kasva puussa. Parempaa lapsuutta en olisi voinut saada mitä minulla oli, koska onneni ei ollut yhtään kiinni siitä paljonko rahaa perheessämme oli. Rakkaus on tärkeintä.
Sinun kannattaa miettiä miksi rahasta on tullut sinulle niin tärkeä asia. Et kai ole niitä ihmisiä, jotka katsovat joka päivä tiliään ja ihastelevat saldoa?
Minun isovanhempani elivät terveydenhuollon avustuksella pitkään, enkä olisi ollut valmis luopumaan heistä yhtään aiemmin. Miksi olet muuttunut niin kylmäksi elämää kohtaan? Tiedätkö, että jotkut joutuvat elämään hoidon varassa koko elämänsä ja siltikin heillä löytyy omaisia, jotka rakastavat heitä yli kaiken. Elämää pitää arvostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet muuttunut niin kylmäksi elämää kohtaan? Tiedätkö, että jotkut joutuvat elämään hoidon varassa koko elämänsä ja siltikin heillä löytyy omaisia, jotka rakastavat heitä yli kaiken. Elämää pitää arvostaa.
80-luvulla omat vanhemmat menettivät kaiken eivätkä ikinä saaneet takaisin ( ja olivat nähneet nälkää omassa lapsuudessaan, jossa sota oli vienyt heidän vanhemmiltaan kaiken) Opiskelin pahimpaan 90-luvun laman aikaan ja työpaikaksi oli pakko ottaa mitä sai eli pätkähommia eikä omalta alalta ollenkaan.
En halua enkä jaksa yhtää kurjuutta lisää. Enkä näe mitään kaunista, hyvää enkä rakastettavaa laitoksessa elävässä vihanneksessa. Miten kukaan kuvittelee että sellainen elämä on onnellista?
Miksi olet muuttunut niin kylmäksi elämää kohtaan? Tiedätkö, että jotkut joutuvat elämään hoidon varassa koko elämänsä ja siltikin heillä löytyy omaisia, jotka rakastavat heitä yli kaiken. Elämää pitää arvostaa.
80-luvulla omat vanhemmat menettivät kaiken eivätkä ikinä saaneet takaisin ( ja olivat nähneet nälkää omassa lapsuudessaan, jossa sota oli vienyt heidän vanhemmiltaan kaiken) Opiskelin pahimpaan 90-luvun laman aikaan ja työpaikaksi oli pakko ottaa mitä sai eli pätkähommia eikä omalta alalta ollenkaan.
En halua enkä jaksa yhtää kurjuutta lisää. Enkä näe mitään kaunista, hyvää enkä rakastettavaa laitoksessa elävässä vihanneksessa. Miten kukaan kuvittelee että sellainen elämä on onnellista?
Minun kokemani kurjuus on juuri samanlaista ja siksi olenkin alkanut arvostaa elämässä muuta kuin pintaa, rahaa ja materiaa. Näen onnea ja iloa pienissä asioissa ja hetkissä, esimerkiksi vaikka ulkoilussa perheen kanssa kauniissa kevätsäässä tai antoisassa keskustelutuokiossa ystävien kanssa. Voi olla sinusta imelää ja kliseistä, mutta onni syntyy todellakin sisältäpäin eikä ainostaan pinnallisista ulkoisista asioista. Sinun tapasi nähdä asioita on pelottavalla tavalla suppea ja hengetön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nytkin terveysasemat ovat ylikuormittuneet kun vanhukset ravaavat siellä joka saatanan flunssan takia, ei löydy aikoja työikäisille ja se taas kostautuu myöhemmin. Vanhuksille on turvattu vaikka mitä etuja, pienin takuueläkekin on monta sataa suurempi kuin työikäisen työttömyyskorvaus! Ja miksi vanhus saa tukirajojen mukaan asua kolmiossa, mutta työikäinen yksiössä??
Rahat pitäisi pistää lapsiin ja nuoriin eikä kuolemaa odotteleviin, tuottamattomiin vanhuksiin. Japanissakin vanhukset lähtivät Fukushiman alueelle pelastustöihin vapaaehtoisina, sillä eivät nähneet mitään järkeä siinä että työikäiset lapsensa olisivat menneet sinne sairastumaan.
Minä ajattelen että toivottavasti en koskaan rakastu mihinkään materiaan niin paljon että en voisi siitä luopua millä hetkellä hyvänsä.
75v voi olla vielä 20v hyvää elämää edessä ja paljon annettavaa muille ihmisille, kaikki ei todellakaan ole laskettavissa rahassa.
Ja kaikkia kipuja ei vain voi hoitaa pois vaikka lääkärit niin väittävätkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin tämän ensimmäisen maailman oravanpyörän, jossa juostaan laput silmillä rahan perässä onnea karkuun.
kokea vanhemman itsemurha kuin konkurssi. On todella itsekästä tappaa itsensä konkurssin myötä - saati että tappaisi siinä samalla vielä lapsensakin.
niimpä, kyllä se lapsen ajatusmaailmassa kääntyy niin että vanhempi rakasti ja välitti vain rahasta ja omaisuudesta...lapsistaan ei..
taitaa siirtyä tehokkaasti mallioppimisena sukupolvelta toiselle. Sun vanhemmat menettivät MATERIAA, eivät ihmisarvoaan. Yhteiskunta piti heistä huolen. Heillä on todennäköisesti ollut, köyhänäkin, vielä paljon mahdollisuuksia vaikuttaa elämäänsä.
Sinä kerrot opiskelleesi pahimaan lamaan. Sinä siis sait itse valita ammattisi, jonka yhteiskunta sinulle kustansi. Sinä et joutunut kerjäämään, myymään itseäsi, varastamaan tai elämään täydellisessä kurjuudessa pysyäksesi hengissä. Sen jälkeen olet tehnyt töitä, vaikkakaan et vakituisessa virassa. Sulle vois käydä tässä elämässä paljon, paljon pahemmin.
Mun mielestä sä olet jo ihan liian vanha kieriskelemään vanhempiesi kokemissa vastoinkäymisissä ja säälimään itseäsi. Se ei ole tervettä enää. Sun kannattaisi ehkä harkita ammattiapua.
Rahaa ei jää säästöön, ei matkoja, ruoka-aineet ostetaan tarjouksesta. Pitkäaikaissairauksiakin on lapsilla, yhdellä vakavaa sellaista.
Käyn töissä hoitoalalla, en harrasta mitään muuta kuin kävelyä ja lukemista kirjaston kirjoilla. Lehtiä en tilaa.
Siltikin saan laskut maksettua ja laitettua lämpimän ruuan joka päivä. Lapsiani rakastan ja olen opettanut heille mallia elää tyyliin, että kaikesta selviää.
Että raha ja omaisuus on kaikki kaikessa ja jos niitä ei ole, ei elämä ole elämisen arvoista.
Onnea vain todellakin kylmästä ajattelutavasta. Sinulle ei siis ihmisten väliset suhteet tai hymyt ole minkään arvoisia, koska niitä ei voi mitata rahassa? Nekö eivät tuo sinulle onnea, vain omaisuutesi? Saavatko lapsesikin onnen vain uudesta Baguganista tai Pet Shop -talosta tai mopoautosta tai minkä ikäisiä nyt ovatkaan? Eivätkö he arvosta läheisyyttä, syliä tai keskusteluja lainkaan? Katsos, noita kun saa annettua lapselle ilman tulojakin.
Ja kyllä, minäkin uskon, että taloudellinen turva tuo onnea ja nimenomaan sitä turvallisuuden tunnetta ja sitä myötä itsetuntoa ja omanarvontuntoa, mutta ihan noin yksioikoisesti kuin sinä, ei vain voi ajatella. Jos ei ole rahaa = tapan itseni ja jätän lapseni. Huh. Pelottavaa.