Hyväksikäyttötutkija Johanna Hurtig jättää lestadiolaisliikkeen
Päivän hyvä uutinen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041515453523_uu.shtml
Vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluva tutkija Johanna Hurtig aikoo irtaantua yhteisöstään, kertoo sanomalehti Kaleva.
Johanna Hurtigin tutkimustulokset ja hänen tapansa kertoa niistä eivät ole miellyttäneet läheskään kaikkia liikkeen jäseniä.
Vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluva tutkija Johanna Hurtig aikoo irtaantua yhteisöstään. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä uskonnollisessa yhteisössä ensimmäisenä Suomessa tutkinut Hurtig jättää vähitellen liikkeen, sillä hänen mielestään sen nykytodellisuus ei vastaa hänen käsitystään terveestä uskonyhteisöstä.
Hurtig sanoo Kalevassa, että hänen uskonsa vanhoillislestadiolaisuuteen on saanut niin syviä haavoja, etteivät ne parane koskaan. Hän jatkaa, että liike tulee silti olemaan aina osa häntä itseään.
Hänen tutkimustuloksensa ja tapansa kertoa niistä eivät ole miellyttäneet läheskään kaikkia liikkeen jäseniä, vaan hän on joutunut erittäin rajun ryöpytyksen kohteeksi.
Häntä on painostettu, uhkailtu ja nöyryytetty. Hänet on leimattu jopa mielisairaaksi.
Lähde: Kaleva
IL
Kommentit (87)
Se mitä voitte vl:t nyt tehdä on hajottaa lahkonne ja perustaa uusi, ihan erilainen lahko, uudelta pohjalta.
yksi pitkäaikaisimmista jotajistakin sellainen jonka vaimo TAPPOI itsensä kun ei enää jaksanut ottaa vastaan lapsia. No, mieshän oli tyytyväinen kun sai uuden vaimon. Sikisi oikein ennätysmäärä lapsia kahdelle vaimolle. Että tämmöinen hengellinen johtaja teillä. En nyt viitsi nimeltä mainita, vaikka onhan se ollut oikein dokumentissa saakka.
olen 29vuotias. Miksi halusit iän tietoon?
Luuleeko joku tosiaan että jos perheessä on isä pedofiili niin isä olisi käyttänyt KAIKKIA (jos perheessä esim ne kymmenen lasta) lapsia hyväkseen? yleensä isä on käyttänyt vain yhtä lasta perheessä hyväksi. lukua et saa mitenkään nuin suureksi mitä kuvailit omalla ihmeellisellä laskukaavalla.
Nyt menit vähän vikaan arvioissasi. Valitettavan tosiasia on että prdofiileillä on usein miten useimpia uhreja, ei pelkästään yksi, varsinkaan jos kysymys on isosta perheestä tai suvusta. Tämä on tullut todistettua useimmissa tapauksissa. Siitä se suuri uhrimäärä kertyykin vl- perheissä. Esim isoisä on käyttänyt useampia lastenlapsia hyväkseen. Tätä se sairaan pedofiilin mieli saa aikaan. T: yx vl

Ei kai poliisi ja tuomioistuin valehtele? Usemmassakin RY:ssä johtotehtävissä ja saarnaajina toimineita on paljon mukana. Osa teoista tapahtunut myös ry:llä. Hyi olkoon.
Nähty on.
Lähinnäkin itseriittoisia ja vallanhimoisia "hallitsijoita".
Katsokaa peiliin ja tunnustakaa helmasyntinne. Siitä alkaa vasta parannus. Ette voi parantua jos ette tunnista yhteisönne sairautta.
Näin se vaan on.
Ei kai poliisi ja tuomioistuin valehtele? Usemmassakin RY:ssä johtotehtävissä ja saarnaajina toimineita on paljon mukana. Osa teoista tapahtunut myös ry:llä. Hyi olkoon.
Tiedän yhden joka on ollut johtotehtävissä, en muita.
kakkosluokan kanslaisina, naiveina ja teihin ei luoteta. Jos suhtaudutte asioihin tuolla tavalla, lapseni ei todellakaan tule teille leikkimään enkä minä ota teikäläisiä töihin. Ei minulla sosiaalialan yrittäjänä olisi siihenb varaakaan jatkuvien äitiyslomien ja lasten hoitovapaiden vuoksi.
Katsokaa peiliin ja tunnustakaa helmasyntinne. Siitä alkaa vasta parannus. Ette voi parantua jos ette tunnista yhteisönne sairautta.
Näin se vaan on.
Ne teot ovat sairaita, nostaa vihan pintaan, surun kärsittyjen puolesta. Täällä koko ajan hoetaan ettei tunneta yhteisön sairautta, olen varmaan eka, mutta minä tunnen ja sihisen siksi kiukusta!
Mutta minä en voi sille yksinkertaisesti mitään mitä muut 100 000 lestaa tekevät.
Siinähän siitä kerrotaan. Ja siitä saa hyvän kuvan keskivertoajattelusta.
yksi pitkäaikaisimmista jotajistakin sellainen jonka vaimo TAPPOI itsensä kun ei enää jaksanut ottaa vastaan lapsia. No, mieshän oli tyytyväinen kun sai uuden vaimon. Sikisi oikein ennätysmäärä lapsia kahdelle vaimolle. Että tämmöinen hengellinen johtaja teillä. En nyt viitsi nimeltä mainita, vaikka onhan se ollut oikein dokumentissa saakka.
Tämän dokkarin olen joskus nähnyt. Pikku pellavapäät siellä tiesivät tuomita muut ihmiset tulimereen. Ja perheen äiti OPETTAJA! Oikea sivistyksen levittäjä!!
Toivottavasti ette jatka samaan malliin.
Ei täällä ole sanottu, että kaikki lestadiolaismiehet ovat pedofiilejä. Niin kuin ei ole sanottu, että kaikki somalit raiskaavat tai kaikki suomalaismiehet ovat perhesurmaajia.
Jos asiasta ei saa keskustella, noudatatte edelleen lahkonne tapaa lakaista maton alle kaikki negatiivinen. Se on säälittävää. Näistä asioista pitää nimenomaan keskustella ja syylliset - ihan kaikki peittelijät, suojelijat ja itse pedofiilit - pitää saada kaikki vastuuseen toimistaan. Sen jälkeen voidaan alkaa miettiä, miten tästä eteenpäin. Luuletteko te oikeasti, että Jumala on jotenkin armollisempi näille rikoksentekijöille? Että Jumala ymmärtää ja antaa anteeksi, kun vain jaksaa paasata hyvistä teoista mutta ei itse toimia oikein?
Maallinen rangaistus kuuluu kaikille pedofiileille, mutta lohdullisin ajatus on se, että Jumalan tuomiota he eivät pääse pakoon. Paatuneiden rikollisten tyyliin uskovat olevansa niin kaiken yläpuolella, että saavat tehdä mitä vain huvittaa.
muiden lapsille tuolla ajatusmaailmalla että kaikki oman mlahkon ulkopuoliset on tuomittu tulimereen? Sairasta. Kyllä en antaisi omaa lastani lestadiolaisopettajan luokkaan.
jos laskukaavoja aletaan hakemaan, niin tilastojen valossa on helppo todistaa, että pedofilia on vl-piireissä paljon harvinaisempaa kuin Suomessa keskimäärin
kakkosluokan kanslaisina, naiveina ja teihin ei luoteta. Jos suhtaudutte asioihin tuolla tavalla, lapseni ei todellakaan tule teille leikkimään enkä minä ota teikäläisiä töihin. Ei minulla sosiaalialan yrittäjänä olisi siihenb varaakaan jatkuvien äitiyslomien ja lasten hoitovapaiden vuoksi.
eli "te" kaikki, huom! kaikki 100 000 ajattele"tte" ja teet"te" niin ja noin..
Siinä varsinainen sosiaalialan yrittäjä. T:sos.tt joka ottaa jokaisen yksilönä, ei "me" tai "te"- asenteella.
Kun hän pokkana toteaa kaikkien lahkon ulkopuolella olevien olevan tuomittuja kadotukseen. Onko tuo tasapainoisen ja normaalin aikuisen katse ja puhetapa? Ei ole! TUlee mieleen joku kommunistien julmilla aivopesutekniikoilla käsittelemä sotavanki. Yhtälöisyys on huomattava.Mielestäni tuollainen ajattelutapa on opettajalla erittäin arvelluttava.
synninpäästöä antaa pedofiliasta edes yhden lapsen raiskaamisesta. Mutta mulla vissiin on kovin erikäsitys teon rangaistavuudesta kuin suurella osalla lestadiolaisia.