miettikää hyvät ihmiset kun suunnittelette lapsilukuanne, paljonko

Vaikka ilman muuta moni asia on tärkeämpi kuin tavarat, harrastukset ja raha, en silti halua tehdä perheeseemme kolmatta lasta, jos se oleellisesti vähentää jo olemassa olevien lasten mahdollisuuksia harrastaa mieleisiään asioita.

On tärkeämpiä asioita kuin harrastukset tai muodinmukaiset vaatteet tai kalliit lelut. Lapsuuteni ei ollut surkea, sain harrastaa ilmaisissa harrastuksissa (seurakunnan tyttökerho, koulun kuoro), polkupyöräni oli isosetäni vanha (oli sentään pyörä) ja vaatteet ostettiin Tapiolan Valintatalosta (kerran sain feikit Levikset). Kyllä niille vähän tuhahdeltiin, myöhemmin jouduin koulukiusauksen uhriksi mutta tuskin vain vaatteitteni takia. En saanut barbia vaan sen marketin version - aina sen marketin version. En ollut katkera, kun en ihan edes tajunnut, mitä eroa sillä marketin versiolla on aitoon.

Mutta nykyään koen vahvasti, että minun velvollisuuteni on tietyllä tasolla antaa lapselelni mahdollisuuksia. Ei niin, että sen barbien pitää olla aito tai vaatteiden jotain tiettyä merkkiä. Mutta tosiaan niin, että kun lapseni pyytää pianotuntia, en järjestä paria vuotta vanhempaa poikaa opettajaksi ja laita lastani harjoittelemaan matkalaukkupianolla mummolta perittyjä nuotteja. Jos ei ole varaa, se kerrotaan ja annetaan vaihtoehdoksi jotain halvempaa harrastusta. Se halvimman ja korvaavan version järjestäminen oli ja on ahdistavaa. Tunsin aina, että pitäisi olla muka kiitollinen vanhemmilleni, kun näin näkivät vaivaa, kun totuus oli se, että vanhemmat menivät siitä, mistä aita oli matalin. He eivät kyenneet toteamaan, että ei ollut varaa, joten se halpisversio järkättiin niin halvalla kuin mahdollista ja odotettiin kiitollisuutta, vaikka tunsin noloutta. Ei lapsi halua pianotuntien tilalle teinipoikaa ja matkalaukkupianoa... Ei ollut kyse enää lainkaan samasta asiasta!

Niinpä siis jätän yhden lapsen tekemättä, jos se merkitsee sitä, että lapseni voi osallistua halutessaan pianotunneille. En laita talouttani liian tiukalle, koska vaikka rakkaus ja monen sisaruksen tuki ja turva ovat varmasti hienoja asioita, pitää sillä lapsella olla tilaa olla oma itsensä ilman että kokee syyllisyyttä tarpeistaan.

Emme siis vielä ole tehnyt päätöstä kolmannen lapsen hankkimisesta. Ikä alkaa tulla vastaan. Vanhimmalla lapsella on kaksi urheiluharrastusta, jotka maksavat. Nuorempi aloittaa harrastamisen ensi vuonna. Olemme mieheni kanssa yhtä mieltä siitä, että vaikka aina ei voi saada uusinta eikä kalleinta ja vaikka ihan mitä vaan ei voi harrastaa, saavat lapsemme silti sopivat välineet. Nykyään kirppareilta saa uudenveroisia luistimia ja suksia, ja vanhimman lapsen tavarat kyllä periytyvät seuraavalle. Siinä mielessä rahaa ei tarvita kohtuuttomasti, mutta yksikin harrastus lisää maksaa monen vuoden ajan, joten ihan heppoisin perustein ei sitä kolmatta meidän perheeseemme tuoda. Molemmat lapset varmaan ihastuisivat ajatuksesta uudesta sisaruksesta, mutta jos se tarkoittaisi yhden harrastuksen luopumisesta, voisi tilanne olla toinen.

Ei raha tee onnelliseksi mutta tiettyjä ongelmia ja murheita se kyllä helpottaa.

Ihan oikeasti kyllä sen rahan pitäisi ratkaista montako kersaa väännetään. Siis vaikka raha ei (muka) tee ketään onnelliseksi niin se ainakin helpottaa monia asioita ja kyllä ihan oikeasti lapset tarvitsevat asioita/harrastuksia/tavaroita joihin menee RAHAA!!! Ihan pienet lapset ei ymmärrä vaikka olisikin jonkun vanhat rätit päällä tai käytetyt lelut/tavarat. Eikä sitä että vanhempien piti vaan tehä aina vaan lisää lapsia kun HE NIIN HALUS, että siks ei ole va?aa lähtee ulkomaille/huvipuistoon/jnejne... Mutta mitä vanhemmaksi ne tulee sitä enemmän ne ymmärtää.. Miettikää sitä ennen kuin tyydytätte itsekkäitä halujanne, ehkä vähemmän lapsia riittäisi, että voisitte tarjota jo olemassa oleville kunnollisen elämän...

ostin kortsuja.

Meillä 2 pk-ikäistä ja 1 alakoululainen.

Rahaa menee jo myt ihan kiitettävästi kunnollisiin ulkovaatteisii ja kenkiin, harrastuksiin, ravintoloihin/ elokuviin/ muihin huvituksiin pk-maksuja unohtamatta.

Kun lapset kasvavat niin pelkillä nykyisillä pk-maksuilla maksaa jo esim. kalliimpia harrastuksia (pk-maksuihin nyt lähes 500€/kk). Puhumattakaan siitä että nyt joutuu koko ajan tekemään uusia hankintoja mm. sukset, luistimet, pyörät, potkulaudat yms.

Suoraan sanottuna en usko että teinien elättäminen ajaa meitä vararikkoon. Lisäksi olen vahvasti sitä mieltä, että lapsen tai teinin ei pidä saada kaikkea mahdollista roinaa tai elämystä vaikka kaverit saisivatkin.

Saavat fillarit ja halvat harrastukset, mutta uskon, että heistä on iloa myös toisilleen. Ei siis tarvita Italian reissuja eikä mopoautoja, ajokortitkin saavat itse kustantaa.

..kun näkevät, että lapsemme saa kaiken ilmaiseksi. Ei se kituuttelu parempaa ihmistä tee. Meillä on ihana yliopiston aloittanut ainokainen, jolta ei mmitään ole puuttunut ja näyttää olevan siitä hyvin kiitollinen. Arvostaa tottai kait muutakin kuin tavaraa.

syntynyt ei tiedä elämän reaaliteeteistä mitään. Mutta kovia ne on muita neuvomaan.

Itse minäkin olen maksanu kaiken,ei ollu vanhemmilla vara kun toinen opiskeli ja toinen oli työttömänä. Ja en todellakaan ole asiaa hävenny. Paremminkin ole ylpeä et itse maksoin omat opiskelut ja autokoulut. Ja yhtään sisarusta en ole hävenny vaikka meitä oli kuus.

Taitaa olla vaan teidän oma pelko tuo asia.

Miksi lapsi ei vois hävetä vanhempia vaikka olis ainut ja saanu ihan kaiken mahdollisen ja vähän ylikin.

Todellisuudessa ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun voi seistä omilla jaloillaan. Tulee pystyvämpikin ihminen kun kaikkea ei tuoda hopealautasella. Tämä kirjoitus on siitä hyvä esimerkki.

Tuttavapiirissäni ne aikuiset lapset ovat kaikista onnettomimpia, joita vanhemmat paljon supportoivat: auttavat omistusasunnon hankinnassa, talousasioissa jne. Nämä lapset voivat tehdä elämässään tyhmiä valintoja esim ammatin suhteen, koska eivät seiso omillaan.

Juuri heillä itsetunto-ongelmat ovat pohjimmiltaan hirveät. Liian pitkällä ollaan silloin, kun aikuiset ihmiset eivät ole päässeet kasvamaan liian tukemisen vuoksi aikuisiksi.

Minusta on hyvä että lapsi saa kokea haasteita asioiden saamisessa jo alaikäisenä: se kehittää älyä ja luovuutta. Opettaa elämän realiteetteja, joihin kukin ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella törmää. Itsetuntokin pääsee kehittymään paremmaksi, kun huomaa että itse voi ja pystyy vaikuttamaan asioihin, ne eivät ole mammoista ja papoista kiinni.

Miettikää nyt jotain mopoautoja, joita nykyään on monella. Ennen tahkottiin fillarilla, harvalla oli edes mopoja ainakaan meillä päin. Mietimme, onko meille yksi lapsi se sopiva lapsiluku myös taloudellisista syistä.

Meillä 4 lasta, eikä ole koskaan tarvinnut miettiä moista asiaa! Mutta ollaankin molemmat yrittäjiä;)

Meillä 4 lasta, eikä ole koskaan tarvinnut miettiä moista asiaa! Mutta ollaankin molemmat yrittäjiä;)

Kuka muka ei ajattele? Joku mielenvikanen täytyy olla se , joka ei ajattele, että lapsiin menee ihan mieletän summa rahaa, siis aivan käsittämätön!!

Saavat fillarit ja halvat harrastukset, mutta uskon, että heistä on iloa myös toisilleen.

Ei siis tarvita Italian reissuja eikä mopoautoja, ajokortitkin saavat itse kustantaa.

Saavat fillarit ja halvat harrastukset, mutta uskon, että heistä on iloa myös toisilleen.

Ei siis tarvita Italian reissuja eikä mopoautoja, ajokortitkin saavat itse kustantaa.

Teimme eli saimme yhden lapsen. Hän on nyt juuri ja juuri täysi-ikäinen. Ihanaa, kun voi tarjota lapselleen sellaista, mistä itse jäi paitsi. Olen onnellinen lapseni puolesta. Lapsellamme on kivoja kavereita ja sukulaisia, joihon hänellä on hyvät välit. Yksinäiseksi ei ole kertomansa mukaan kokenut itseään koskaan. Luulen, jopa uskon, että olemme pystyneet antamaan taloudellisen tuen lisäksi hänelle aikaa enemmän kuin monen lapsen perheessä on mahdollista.

Kaupungissa taas teineillä menee ulkonäköön, leffoihin ym. enemmän rahaa.

Miettikää nyt jotain mopoautoja, joita nykyään on monella. Ennen tahkottiin fillarilla, harvalla oli edes mopoja ainakaan meillä päin. Mietimme, onko meille yksi lapsi se sopiva lapsiluku myös taloudellisista syistä.

mutta kolmas tuli yllärinä ja nyt onkin talous sekaisin...

No:D me ei olla mietitty. Mut lapsia meillä on ja ei todellakaan huoleta. Enempi olis meidän kannattanu miettiä missä asumme. Täältä syrjäkylältä ei lapset pääse harrastaan mitään futista muutako koulun kentälle tai kotipihalla.

Saavat fillarit ja halvat harrastukset, mutta uskon, että heistä on iloa myös toisilleen. Ei siis tarvita Italian reissuja eikä mopoautoja, ajokortitkin saavat itse kustantaa.

..kun näkevät, että lapsemme saa kaiken ilmaiseksi. Ei se kituuttelu parempaa ihmistä tee.

Meillä on ihana yliopiston aloittanut ainokainen, jolta ei mmitään ole puuttunut ja näyttää olevan siitä hyvin kiitollinen. Arvostaa tottai kait muutakin kuin tavaraa.

Nimittäin huomiota ja rakkautta. Ja siine ei tarvita futismatseja ;) meillä kuus lasta ja jokainen arvokas ihana yksilö jota rakastetaan. Ja ei meidän taloudellinen tilanne ole minnekkään keikkunu lasten myötä vaikka mitään suurituloisia ollakkaan.

Se on puppua että suuressa lapsiperheessä ei voi antaa jakamatonta huomiota.

Itselläni oli aika tavallinen, joissain asioissa vaatimatonkin lapsuus, mutta en osaa ajatella jääneeni jostain paitsi.



Lapsillamme on aika tavalliset harrastukset, aika vähän leluja ja vaatteita. Joillain tutuilla taas "pitää" olla isot talot, kaikilla lapsilla omat huoneet, kalliit harrastukset, mieletön määrä leluja ja vaatteita. Ja silti nämä lapset tuntuvat olevat kateellisia tyyliin yhdestä pääsiäismunasta, jonka toinen saa. Luulen että se luulo, että jää aina jostain paitsi, on peräisin vanhempien asenteesta.

mutta ei sen lapsen harrastuksen tarvitse olla kallis. Köyhien lapsilla harrastukset voivat olla vaatimattomammapia tai sitten harrastetaan vaikka jalkapalloa, mutta jätetään discoilu ja merkkivaatteet vähemmälle. Hyvä elämä ei välttämättä ole rahasta kiinni.

Saavat fillarit ja halvat harrastukset, mutta uskon, että heistä on iloa myös toisilleen. Ei siis tarvita Italian reissuja eikä mopoautoja, ajokortitkin saavat itse kustantaa.