Monta erilaista aktiviteettia samana päivänä. Mikä minussa on vikana kun

Oon ihan ääneen ihmetellyt ystävääni, jolla tyyliin aamupäivällä ratsastamaan lapsen kanssa, sitten mummolaan kylään, sitten joku lyhyt työkeikka ja illalla ystävän kanssa leffaan ja syömään...



Mä tarvitsen joka päivä ympärilleni aikaa siihen, ettei "tapahdu mitään". En jaksa lentää paikasta paikkaan.

olen itse juuri sellainen.



Olen ihan uupunut, kun kuuntelen esim. yhden hyvän ystävän selitystä normaalista päivästään, ensin heräävät, ulkoilevat aikaisin aamusta, lähtevät kaverille kylään lapsen kanssa, sitten poikkeavat mummolla, sitten käyvät uimahallissa, sitten vielä jollekin muulle kaverille, kauppaan ja kotiin.



Ja sitten työpäivinä töiden jälkeen poiketaan kans kaverilla ja harrastuksissa.



Musta ei oo tohon, joskus nuorempana kadehdin tuollaista mutta en kadehdi enää, kun olen itseäni oppinut paremmin tuntemaan ja tajuamaan, että ehkä jotkut nauttii tosta, mä EN, eikä se ees tarkota että olisin siten mitenkään huonompi/vähemmän suositumpi/laiskempi ihmminen.



Mä vaan satun olemaan rauhaa rakastava ihminen, joka viihtyy todella hyvin omassa ja perheensä seurassa, viihtyy kotonaan, inhoaa tiukkoja aikatauluja ja kellon kyttäämistä. Rakastan rauhallisia päiviä, rauhallisia aamuja, rauhallisia siirtymisiä. Yksi aktiviteetti per päivä riittää, ja tarvitsen päiviä, jolloin ei ole MITÄÄN ennaltasuunniteltua aktiviteettia tiedossa.



Tykkään kyllä tavata ihmisiä ja harrastaakin, ja kavereita mulla onkin paljon, mutten heitäkään halua nähdä kuin max. kerran-pari viikossa. Olen löytänyt yhden hyvän harrastuksen, jonka rytmi on kuin mulle tehty, täällä harrastuksessa käydään kaksi kertaa kuukaudessa. Se riittää, on just sopivasti :)





Yksinäisyys ja rauha ja kotona oleminen lataa mun akkuja, kuten uskon toisten akkujen latautuvan kiireessä ja koko-ajan-menossa-olemisessa. Niin me ollaan erilaisia. Ja hyvä niin :)

montaa rutiineista poikkeavaa juttua. Rutiinimenoja on viikolla viisi töihinmenoa ja kaksi kertaa lapsen harrastus ja kerran oma. Kestän hyvin tuohon vielä kaksi poikkeusta mutta ne eivät saa olla illalla. Helmikuussa oli viikko, jossa oli joka ilta jotain, kokous, ajoa kaupungin toiselle puolelle puvun takia, vapaaehtoistyön ilta, vanhojentanssit, päivisinlapsen hammaslääkäri ja kaksi vanhempainvarttia, monta palaveria töissä ja viikonloppuna vielä turnaus. En hermostunut enkä stressannut mutta oli koko ajan sellainen olo että joku muu ohjailee elämääni.

mutta mies tulee aina vain uudestaan milloin mitakin hakemaan, unohtanut muka, mutta selvasti nakee, etta epailee jo jotakin ja tekee yllatystarkastuksia.



en minakaan jaksa uutta ihmista kuin kerran paivassa korkeintaan, ehka illalla, kun suoraan paasee nukkumaan sen jalkeen. toivottavasti tuo kynttilat mukanaan!

Ja hassuinta on, etten ole poikkeuksellisen aikaansaava, mutta en todellakaan mikään laiskimus. Olen kyllä joustava, mutta tarvitsen siirtymäaikoja.

Olen myös erittäin pitkäjännitteinen. Jaksan vetää pitkiä projetkeja loppuun herkeämättä. Mutta en kestä jatkuvaa sälää.



Olen just sellainen, että joko jumppa tai kaverin tapaaminen, mutta ei molempia.

Rutiinit ovat hänelle erittäin tärkeitä. Hän menee ihan sekaisin eikä pysty keskittymään mihinkään jos päiväohjelmaan tulee muutos.

Mutta siis käytännössä joskus asiat kasaantuu ja sellaisen päivän jälkeen on ihan uupunut olo. En koe sitä mitenkään ongelmalliseksi, tunnistan vain. Mutta jos siitä tulee itselle sellainen ongelma, ettei oikeasti pysty, niin ehkä jotain on vinossa.



Älä kuitenkaan vielä huolestu. Todennäköisesti kyse on vain siitä, että tunnistat rajasi poikkeuksellisen hyvin. Siinä ei ole mitään huonoa. Oikeastaan päin vastoin! Liian moni vetää kaikenlaisilla mukavelvoitteilla itsensä ihan piippuun ja sitten ne ongelmat vasta alkavatkin. Nykyään vaaditaan ihan hirveästi juuri tuollaista psyykkistä venymistä ja sekin on mahdollista silloin tällöin (kun on tasapainossa) mutta ei jatkuvasti.



Ymmärrän sinua oikeastaan aika hyvin.

että toi on ihan normaalia. En mä ainakaan nauti päivistä, joissa pitää rutiinien lisäksi monta kertaa opetella uusi asia. Olen ymmärtänyt että suuri osa ihmisistä on tällaisia.

Jotenkin kyse on etenkin siitä, että ennen uutta tilannetta minun pitää mielessäni käydä noita asioita läpi vähän etukäteen. Tehdä jotain valmisteluja. Miettiä asiaa, suunnitella.



Lisäksi paikasta toiseen ryntäileminen vie aikaa ja vaivaa. Jos on joskus pakkopäivä missä menen tukka putkella, niin aivot tulevat ihan jälkijunassa. Päivän jälkeen olen ihan uupunut henkisesti.



ap

juttua tai pitää juosta aamusta iltaan.





Nuorempana jaksoi vaikka mitä.

Rutiinit ovat hänelle erittäin tärkeitä. Hän menee ihan sekaisin eikä pysty keskittymään mihinkään jos päiväohjelmaan tulee muutos.

kymmentä asiaa samaan aikaan, niin on heti asperger!!

Olen 2-kymppinen. TUntuu että kaikki muut ikäiseni ovat "kaikkien kanssa kaikkea tekemässä koko ajan".



En osaa tuohon aspergeriin sanoa mitään...



ap

Minä olen samanlainen, haluan suunnitella ja tietää etukäteen mitä tapahtuu. Olemme jatkuvasti miehen kanssa törmäyskurssilla, hän kun on enemmänkin sellainen "happy go lucky" -tyyppi ja pystyy muuttamaan suunnitelmia nopeasti ja menee sinne tänne sen ihmeemmin suunnittelematta.

Olen ihan samanlainen. Jos on satunnaisesti pakko, venyn kyllä useampaan "tapahtumaan" päivässä, mutta en niitä ikinä vapaaehtoisesti järjestä samalle päivälle useita, tai edes peräkkäisille päiville. Ihan huimaa, kun kuuntelee joidenkin ystävien normaalipäiviä, kun töistä mennään suoraan omaan jumppaan, sieltä vapaaehtoistöihin lapsen harrastusseuraan, ja iltamyöhällä kotiin. Viikonloput tietenkin samaa menoa aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Mä en vaan pystyis.