Miehen lapselle ei ole opetettu juuri mitään.

ajamaan pyörällä heti sen jälkeen, kun oli ensin saanut potkulaudan. Sitä ennen oltiin yritetty jo useampi vuosi vaikka mitä, kunnes älyttiin tuo potkulauta hommata. Sen jälkeen oppi pyörällä ajamaan ihan tuosta vaan.

Lähimamma on tietysti käyttänyt rahansa irtokarkkeihin ja tekokynsiin, niin ei ole varaa ostaa lapselle fillaria. Sitten se lähetetään mankumaan sitä isältään, vaikka elatussopimuksessa on sovittu ihan muuta. Tyypillistä.

kuin avioero.



Päiväkodissa tuokin lapsi olisi oppinut mainitut asiat (paitsi ehkä pyöräilyä).

lapsi voi oll ahidastunut kun häneltä on riistetty vauvuudne jälkeen turvallin ekotiympäristö j anyt joutuu vieraisiin ihmisiin tottuun.

ja isä ihan välinpitämätön ilmeisesti. Olishan se kätevää panna lapsi ulos pyöräilemään ja kun tulee sisään ni muovailuvaha vaan käteen, ei tarttis kummankaan vaivautua "opettamaan" mitään. Pakkoks sun yleensäkään on sotkeutua tohon kuvioon, eiks ole tarkoitus et isä on lapsen kanssa?????

Miksi teillä ei muka ole aikaa itse myös opettaa lapselle näitä taitoja? vaikkakin lapsi on teillä vain joka toinen viikonloppu, niin kyllähän silloinkin lapselle voi näitä taitoja opettaa vai ettekö viitsi? Mitä sitten teette lapsen kanssa silloin? Ettekö ulkoile, askartele, leivo,ohjaa pukemisessa jne...

lapsen kanssa kun on ollut luonaan? Eikö isukki ole ostanut edes pyörää lapselleen ja opettanut ajamaan? Häpeisi!

liikunnalliseksi vaikka tämä oppi pyöräilemään vasta 5-vuotiaana ilman apupyöriä... Meidän liikunnallisesti oikein keskiarvo tapaus pyöräili ilman appareita jo 3,5veenä ja lapsista kömpelömpikin neljäveenä.

Sinänsä tässäkin keskustelussa tulee taas esiin av:n perusäitipuolikeskustelun piirteet: ei ole hyvä, jos äitipuoli ei tee lapsen kanssa mitään, koska silloin hän on välinpitämätön, mutta auta armias jos hän viihtyy lapsen kanssa ja saa lapsen vaikka oppimaan jotain kätevää, silloin hän hyppii vanhempien ja etenkin Pyhän Äidin varpaille. Lapsen etuhan voisi olla se, että hänellä on ympärillään hänestä välittäviä ja hänestä kiinnostuneita ihmisiä, mutta lapsen etu jää taka-alalle kun aikuiset alkavat pönkittää omaa tärkeyttään. Minusta on kiva, että ap haluaa lapsen kanssa tehdä jotain, mutta kuultaa tietysti se, ettei hänellä ole omia lapsia, mutta se EI estä yrittämästä parhaansa! Paljon enemmän nyppii "osaisin mutta en viitsi" -asenne.



Kotihoito voi vaikuttaa osaamattomuuteen. Toisaalta kotihoidossa opitaan helpommin jotain muita taitoja. Omat lapseni ovat olleet kotihoidossa, ja kumpikin on fiksu ja vaikkei ole oppinut noita joitain ap:n kuvailemia asioita etunenässä, on oppinut kuitenkin säällisessä ajassa. Esikoinen on jo koulussa ja osaamisesta on tullut tosi hyvää palautetta. Ja pienemmän 4v.-neuvolassa sanoivat myös, että tosi hyvin ja monipuolisesti kehittynyt. En itse suoraan sanoen jaksa surra sitä, osaako lapsi 4-vuotiaana pyöräillä, kunhan jossain määrin harjoittelee. Aina sanotaan, että neuvolassa kytätään ahdistavalla tavalla taitoja, mutta kun kuopuksella oli vaikeuksia kuivaksi opettelussa, sain neuvolasta kannustusta hyvässä hengessä. Ainoat negatiiviset kommentit tulivat av:lta :)

ei se oo kerinny opettaan lastaan.

liikunnalliseksi vaikka tämä oppi pyöräilemään vasta 5-vuotiaana ilman apupyöriä... Meidän liikunnallisesti oikein keskiarvo tapaus pyöräili ilman appareita jo 3,5veenä ja lapsista kömpelömpikin neljäveenä.

tarkoittavan sitä, että lapsi oppii ajamaan pyörällä mahdollisimman nuorena...

Mun maailman epäliikunnallisin poikani

tosin oppi ajamaan ilman apupyöriä jo 3-vuotiaana (ihan vaan kovan vauhdin voimalla pysyi pystyssä), mutta se ei hänestä tehnyt mitenkään liikunnallista muutoin.

Vanhemmista en muista kaikkea, miten oppivat, mutta sen muistan, että kahdelle lapselle on 5-vuotis- neuvolassa sanottu, että osaavat leikata harvinaisen taitavasti sen ympyrän.



Ei ole siitä kiinni, onko lapsi päiväkodissa vai kotona, jos se kotona oleva hoitaja jaksaa ja viitsii puuhata lasten kanssa.



Meidän syksyllä syntynyt 4vuotias pukee itse kaikki vaatteet vetoketjuja ja nappeja myöten, vain lahkeiden alitossa ja käsineissä autetaan. Opettelee juuri ajamaan ilman apupyöriä, apupyörilla ajanut pienen ikänsä. Hiihtää kyllä hyvin, mutta luistelu vähän hakusessa. Piirtää ja värittää ja maalaa ja muovailee niin paljon kuin vain haluaa. Tärkeintä on se tekeminen eikä lopputulos. Mutta kaikkia neljää koululaista on kehuttu taitavasta piirtämisestä ja kynänkäytöstä. Tosin suvussakin taiteilijoita.



Pian parivuotias pukee itse sukkia ja hattua, piirtää suttua ja rakentaa pikkulegoja (aikuisen valvonnassa tietty, ettei syö).



Antakaa niiden lapsenne tehdä, leikata ja piirtää ja sotkeakin.

huomioi asioita ihan järkevästi eikä hauku ketään. Tulee jopa tunne, että ap on itse halukas olemaan aktiivisesti lapsen kanssa.



En kyllä ap:nä tekisi lasta ukkelin kanssa jos se vaikka taas pakoilee työssä ja on muuten poissa. Kouluta sitä ensin älä ymmärrä!



Naisten pitäisi ymmärtää et lapsia tehdään vain ja ainoastaan hyville miehille. Hyvä mies on sellainen, joka arvostaa lapsia ja kohtelee kunnioittavasti vanhempia ihmisiä! Silloin saatte osviittaa miten teitäkin aviossa kohdellaan!

Kaverin 1,5-vuotias osaa kammata tukkansa (jota on runsaasti) kunnolla, sivuilta myös. Minun 4,5-vuotiaani kampaa lähinnä päälaelta ja vaikka olen opastanut ottamaan sivut, edestäkin jne. niin ei vaan "mene päähän".

Meillä saman perheen lapsilla, joiden kanssa on tehty ihan samalla tavalla, on hienomotoriikassa ollut isojakin eroja. Tosin ihan siksi, että osalla lapsistani on ollut hienomotorista haastetta.



Juuri sukkien pukeminen + nappien kiinni laittaminen sekä saksilla leikkaaminen siististi olivat niitä "osia", joissa hienomotoriikan haasteet näkyivät. Yksi lapsistani ei vielä ekallakaan saanut nappeja kiinni (= piti katsoa mm. housut siten, ettei niissä ollut nappeja, että pärjäsi). Hän toki kävi toimintaterapeutilla tuon vuoksi :)



Toki tähän vaikuttaa myös se, miten paljon lapsen kanssa on tehty, mutta muistan olleeni tuon käsien ongelmista kärsivän lapsukaiseni jälkeen ihan huuli pyöreänä kun pikkusisaruksensa osasi leikata saksilla ympyröitä :) ja napittaa paitansa juurikin kolmen-neljän vanhana :).

hoidettuja lapsiani ja heidän kavereitaan, jotka on hoidettu päiväkodeissa 3-vuorotyöalueella. Ja nyt tietty kuulen kuulumisia ent. koulukavereista.



Lopputulos on tämä: Kaikki ovat löytäneet paikkansa kuka vankilasta kuka opiskelusta ja työelämästä. Mutta sanoisin, että omilla lapsillani on parempi itsetunto ja käytös. Itsetunnolla tarkoitan nyt esim. nieleekö kaiken mitä sanotaan vai pystyykö keskustelemaan asioista järkevästi ja vaikka asettamaan kyseenalaiseksi proffan väärän arvostelun ja silti jatkamaan opiskelua normaalisti!



Kun lasteni kavereita oli meillä leikkimässä =usein, leikkivät he aina nätisti ja iloisesti. Ehdotan, että kuljette joskus päiväkotien ohitse sillei hiljakseen ja kuuntelette niitä juttuja miten lapset esim. puhuvat toisilleen.



Tämä ei oikeastaan ole moite pkotinaisille, sillä mielestäni noin pienellä porukalla on mahdotonta antaa yksilöllistä hoivaa kullekin lapselle. He yrittävät selvitä porukkahoidosta mikä on ensiarvoisen tärkeää tuossa tilanteessa.



Tämä on sitten vain minun mielipiteeni asioista!