Itkettää! Seminaariesitelmä meni perseelleen.

opiskelutilanteesta, proseminaarityöstä, seminaariopponoinnista yms. Kummallisella tavalla se häpeä kyllä haihtuu ajallaan, eikä sille kannata antaa liian suurta painoarvoa. Varsinkin muille seminaarin osallistujille toisen opiskelijan työn epäonnistuminen on lopulta todella mitätön juttu. He eivät sitä muista myöhemmin tai määrittele opiskelijan koko osaamista tuon yhden työn perusteella. Ole itsellesi armollinen.

vaan se, joka pääsee epäonnistumisistaan yli. Niitä kun sattuu tulemaan ihan jokaiselle.

mutta silti pitää yöllä tehdä kun lapsi nukkuu...?!?!?

Toisaalta tää menee kivuttomasti, tapaamiskertoja on neljä, muissa tiedekunnissahan tapaamiset voivat jatkua koko lukuvuoden. Muutama opponointi ja tää esitys ja siinä oli seminaari (josta ei kyllä jää mitään käteen, ihan turha kurssi).

ap

Eli tosiaan joissain tiedekunnissa nuo vastaavat kurssit sisältävät vaikkapa 28 tapaamista, kuten meillä. Eli helpolla pääsette. Mutta sitten toisaalta ei noin vähillä tapaamisilla voi saada kovin kummoista ohjausta, ja siitä sinäkin toisaalta kärsit. Eli jotain hyvää ja jotain huonoa.

Mulla on kokemusta huonosta graduohjauksesta. Kun sitä ei ollut käytännössä lainkaan, niin kyllä se gradun tekeminen oli tuskaa. Eli voit lohduttautua sillä, että jos ohjeet eivät ole riittäviä, niin silloin taso vaihtelee.

Ja noista palautteista: Vaikka annetut palautteet olisivat aiheellisia, niin kyllä kunnon palautteeseen kuuluu sanoa aina myös jotain hyvää. Ja sitä hyvää sunkin työstä kyllä löytyi. Eli eivät kommentoijatkaan olleet aivan tehtäviensä tasalla, jos vain lyttäsivät sua. Niiden olisi kuulunut mainita myös työn ansiot.

Voi siis olla, että proffa näkee työssäsi puutteiden lisäksi myös paljon hyvääkin, joten arvosana saattaa yllättääkin. Mutta vaikka ei yllättäisikään, niin sullahan on pääasia, että pääset läpi. Ja kyllä yleensä läpi pääsee sillä, että työssä on kaikki osaset paikallaan, vaikka eivät niin loistavia olisikaan.

Huokaise tosiaan, että onneksi tuo urakka on ohi. Et voi vaatia itseltäsi kaikessa täydellisyyttä. Onhan se - hyvä ihme sentään - aivan inhimillistä, ettei ihminen pysty tekemään hommia 24/7, vaan sullakin on antaa opiskelulle vain tietty määrä aikaa, ja sen nyt vain on riitettävä.

ei ole perhettä mutta silti pitää yöllä tehdä kun lapsi nukkuu...?!?!?

Älä masenna ap:tä enempää, vaan anna vähän armoakin ja lue rivien välistä se, mikä sieltä on ihan helpolla luettavissa. Tai oikeastaan tuo on ihan riveilläkin, kunhan lukee huolella ja tarkkaan.

ymmärrä että saa rauhassa tehdä kun ei ole perhettä, mutta silti lapsi nukkuu?!?! En tajua en.

Enkä mollaa ap:ta mistään, en vain ymmärrä aloitusviestiä.

äläkä väkisin väännä sitä muuksi.

ymmärrä että saa rauhassa tehdä kun ei ole perhettä, mutta silti lapsi nukkuu?!?! En tajua en.

Enkä mollaa ap:ta mistään, en vain ymmärrä aloitusviestiä.

Jos sait niin tärkein on saavutettu. Harva niitä arvosanoja enää muutaan vuoden päästä tutkii, pääasia että meni läpi.

Jos sait niin tärkein on saavutettu. Harva niitä arvosanoja enää muutaan vuoden päästä tutkii, pääasia että meni läpi.

Mulla on valmistumisesta 7 vuotta. Joskus pari vuotta sitten vilkaisin mun todistuksen kurssiluetteloa. Ja siellä oli paljon sellaisia kursseja, joista en todellakaan enää muista mitä ne kurssit oikeasti sisälsi. Kun siis kurssin nimihän voi joskus olla jotain todella lennokasta, eikä siitä nimestä heti ihan itsestäänselvästi näe mitä kurssi sisältää.

Joten mitä merkitystä on yhden kurssin arvosanalla enää, kun ei itse asianosainenkaan enää osaa kertoa mitä hän on sillä kurssilla opiskellut.

ymmärrä että saa rauhassa tehdä kun ei ole perhettä, mutta silti lapsi nukkuu?!?! En tajua en.

Enkä mollaa ap:ta mistään, en vain ymmärrä aloitusviestiä.

selvisi, että ap:n opiskelukaverit/muut seminaariin osallistujat olivat perheettömiä, toisin kuin ap.

mutta ikuinen kunnia!



Näin lohdutti esimieheni ensimmäisessä työpaikassani kun kerroin omasta epäonnistuneesta graduseminaarista. Itselläni oli kilpirauhasen vajaatoiminta (en tiennyt silloin) ja puhuessa meni sanat sekaisin. En pystynyt pitämään ollenkaan julkisia esityksiä, ja jännitys pilasi tilannetta vielä lisää joten luin tärkeimmät asiat lapusta. Lisäksi olin vihainen ohjaajalleni jolta en ollut saanut minkäänlaista tukea gradun tekoon. Työelämässä olen pärjännyt loistavasti!

Minä pyrin siihen, etten päästä käsistäni mitään, mikä on vain "raavittu kasaan". Se on ihan hyvä periaate pienissäkin jutuissa, silloin siihen kirjoittamiseen kehittyy rutiini.

Ja yleensä niin teenkin. Nyt vaan kävi näin deadlinen kanssa. Ei siis meillä ees arvostella tuota kurssia, siitä saa hyväksytyn.



ap

Minä pyrin siihen, etten päästä käsistäni mitään, mikä on vain "raavittu kasaan". Se on ihan hyvä periaate pienissäkin jutuissa, silloin siihen kirjoittamiseen kehittyy rutiini.

Siinä voi käydä niinkin, että mitään ei tule valmiiksi asti, kun pitää aina päästä siihen hyvään. Tuo periaate ruokkii perfektionismia, lisää stressiä, unohtaa armollisuuden. Se voi myös toimia tehokkuuden tappajana.

Älä sure AP!



Täällä toinen seminaareissaan ja esityksissään monilla tavoilla epäonnistunut. Jos kertoisin millaisia mokia mulle on vuosien aikana erilaisissa esitelmissä sattunut, ei monikaan varmana edes uskoisi!! Vieläkin hävettää jotkut pahimmista, vaikea niitä on edes muistella ilman ylitsevyöryvää ahdistuksen tunnetta!



Olen kokenut totaalisia blackoutteja ja mennyt ihan lukkoon, saanut tärinäkohtauksia, sanat ovat sekoilleet, asiat unohtuneet, olen änkyttänyt ja toistanut tiettyä sanaa kuin henkisesti sairas avohoitopotilas, punastunut palautteesta, ja kaikkea mahdollista... Propral on mua auttanut jonkin verran, poistaa ainakin fyysisiä jännityksen ilmenemismuotoja, mutta eihän sekään loputtomiin riitä.

Tiesin kyllä jo etukäteen, etten yllä samalle tasolle kuin muut, toiset esitteli jopa vuoden kestäneitä projektejaan, aikaa on ollut vaikka kuinka paljon eikä ole perhettä vaan on voinut omistautua kokonaan opiskelulle ja työnteolle.

Raavin kokoon sen mitä pystyin ja sain murska-arvostelut.

Kirjallinen osio huono; kömpelöä kieltä (kirjoitin yöllä kun lapsi nukkui), lähdeviitteet huonot, ulkoasu huono. Ja kun yksi sanoi näistä, rohakistuivat muutkin sanomaan, että "meinasin sanoa vielä samaa ja sen lisäksi huomasin, että.... Ja tuokin kohta huonosti..." jne jne. Seminaarin vetäjä niin painotti kurssin alussa, että keskitytään esiintymiseen, en ollenkaan hionut loppuun asti tiivistelmää! Lisäksi jos käsketään tehdä tiivistelmä 20 minuutin esityksestä, se ei voi mun mielestä olla se tutkimusartikkeli.

Esiintyminen oli rauhallista, mutta... Taas arvostelua kuorossa kun yksi aloitti. Ei riittävästi tietoa aiheesta, kuulemma (haloo, eiks tää ollutkaan tutkimusta tukeva esitelmä??)

Kuuntelin vaan posket punaisena, enkä ruvennut selittelemään mitään. Vaikka tiesin etukäteen, että tää on huono ja rimanalitus ja vaan nopeesti kyhätty kasaan jotain, kun seminaari on pakollinen kurssi (valmistumisen takia oli pakko käydä NYT) niin tuntuipas pahalta kuulla se. :((

Ja tiedän, että tämä on mun pään sisäisnen juttu etten kestä kritiikkiä.

Älä välitä. Yliopisto on (opiskelijapuolella, joskus myös henkilökunnassa) täynnä paskantärkeitä, mutta niin epävarmoja "tieteentekijöitä", että he pönkittävät omaa statustaan mollaamalla muita. Luulevat saavansa proffilta irtopisteitä seminaareissa juurikin näykkimällä muita. Mulle mm. aikoinaan sanottiin, että koko tutkielmani pohjatekstinä oleva teos on täysin epäsopiva tarkoitukseensa (tässä kohtaa professori puolusti minua.) Onnittelut valmistumassa olevasta tutkinnosta!

t. itsekin perheellisenä gradun tehnyt

Ja yleensä niin teenkin. Nyt vaan kävi näin deadlinen kanssa. Ei siis meillä ees arvostella tuota kurssia, siitä saa hyväksytyn. ap

hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Jos tuosta kurssista ei tule edes arvosanaa niin miksi varastaa perheeltä aikaa sen suorittamiseen.

toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Jokaisella on omat prioriteetit elämässä, äidin prioriteetti ei voi olla, että joku suoritusmerkinnällä kuitattava kurssi suoritetaan täydellistäkin täydellisemmin. Unohda koko juttu ja ole ONNELLINEN, että se asia on nyt plakkarissa, voit suunnata energiasi seuraavaan asiaan.

Ps. Seminaari on siitä typerä, että siinä vaiheessa kukaan ei ole erityisen motivoitunut. Omaa gradua jo pitäisi vääntää, niin saakin kuunnella muiden puolivalmiita sepustuksia. Jotka kaikki enemmän ja vähemmän kesken ja vasemmalla kädellä oikaistu. Jokainen saa ainakin mun seminaariryhmässä huonoa palautetta olosuhteista johtuen.

anna nyt itsellesi ilta aikaa murehtia, ja aamulla sitten pää tyhjäksi tästä ja uusien juttujen kimppuun.



Tuollaisia kokemuksia tulee jokaiselle jossain vaiheessa opintoja, ja vaikka se kritiikki tuntuukin ihan hirveältä tylytykseltä, niin ei sitä kukaan anna nimenomaan sinulle ihmisenä, vaan sille esitelmälle. Ja jos et kurssista ehdottomasti tarvitse korkeaa arvosanaa, niin ei sillä ole sinulle henkilökohtaisesti mitään merkitystä. Mutta kuten sanottua, väkisinhän tuollaisista tilanteista jää joksikin aikaa paha mieli, mutta älä nyt tätä iltaa pitemmäksi aikaa jää murehtimaan.

Minä pyrin siihen, etten päästä käsistäni mitään, mikä on vain "raavittu kasaan". Se on ihan hyvä periaate pienissäkin jutuissa, silloin siihen kirjoittamiseen kehittyy rutiini.

Siinä voi käydä niinkin, että mitään ei tule valmiiksi asti, kun pitää aina päästä siihen hyvään. Tuo periaate ruokkii perfektionismia, lisää stressiä, unohtaa armollisuuden. Se voi myös toimia tehokkuuden tappajana.

Minulla meni lukio erittäin hyvin, tuli ällän paperit. Sitten alkoi yliopisto ja siitä asti kaikki mennyt aivan surkeasti. Kurssit kuitenkin suoritettu, mutta ei vaan saa aikaiseksi eikä tarpeeksi hyvin tai laajasti ja masentuu vaan enemmän päivä päivältä. Teen tenttikirjoista muistiinpanot. Tämä on äärimmäisen hidasta eikä tunnu edes jäävän mitään päähän. Luennoilla käyn mutta en opi kuulemastani. Lukioissa pelkästään luin kirjat enkä tehnyt muistiinpanoja. Muistin kaiken. Nyt ei onnistu lukemaan kirjoja 2-3 kertaa läpi. Mielestäni löydän olennaisen, mutta ei vaan suju opiskelu vaikka mielenkiintoa löyty.

Ei hyvin mene. Mitenhän tästäkin pääsisi eteenpäin... Onko kellään kokemuksia opiskelujumeista?